keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tunnustusta ja haastetta

Sain Wanhasta mummulasta kauniin unikkotunnustuksen. Kiitoksia kovasti, se ilahdutti mieltä. Tämä pitäisi jakaa viidelle blogille.

Tällä kertaa tunnustus lähtee blogiin Pinkki pelakuu Minnalle ihanien kukkien keskelle, Nonnalle Apinalandiaan, Kaarinalle Neljän suorani-blogiin, Soilelle eli Nelovalle nartulle ja Töppövillan Millalle viimeisiä puhinoita lievittämään. Olkaatten hyvät.







---------------------------------------------------------------------------------------------------

Sain myös Kesän lapsi Minnalta 10 kysymyksen haasteen. Joten tartunpa saman tien toimeen ja vastailen uteluihin.

1. kaupunkiloma vai rantaloma? Perustelut.
Jos näistä pitää valita niin ehdottomasti kaupunkiloma. Mutta jos saa kertoa vielä oman vaihtoehtonsa, vastaisin, että maaseutuloma. Se voisi olla mukava koko perheen lomailuvaihtoehto..

2. paras asia, joka on tapahtunut sinulle viime aikoina?
Kamalan vaikea kysymys. Kaipa se on ollut ihan tämä loma-aika perheen kanssa. Tai se, että hyvän ystävän lapsi sai toistaiseksi terveen paperit, vaikka asia ei ihan suoranaisesti minulle tapahtunutkaan. Mutta mahdottoman hyvä mieli siitä tuli.

3. paras kesäherkkusi ja mahdollinen resepti?
Juuri maasta nostetut uudet perunat. Ihan keitettyinä huolella suolatussa vedessä ja syötynä voin kanssa. Aika harva hienompikaan herkku voittaa niitä maukkaudessa.

4. kesäperinteesi?
Joka kesä tulee juhlittua pikkusiskojen syntymäpäiviä. Toisia juhannuksen tienoilla. Se siis liittyy juhannusperinteeseen eli voitaneen laskea mukaan?

5. paras viimeisin sisustusostoksesi?
Se taitaa olla myös viimeisin sisustusostokseni eli Ikean Alvine ruta -matto ja vielä löytöpisteesta. Olen hypistellyt sitä kauan ja nyt vihdoin nappasin maton kainalooni.

6. millainen on unelmiesi asuinympäristö?
Aika lailla tälläinen, missä asun nyt. Hiukan vähemmän (erittäin kovaäänisiä) mopoja ja rekkoja saisi olla ja hiukan isompi tontti ja rakennusoikeutta jäljellä. Mutta kaikkea ei voi saada. Jos meillä on pikkukaupungit hyvät puolet ulottuvilla ja maailman kaunein jokimaisema heti kynnykseltä, ei ehkä ole lupaa valittaa pikkujutuista.

7. suomen kielen kaunein sana?
Äiti

8. millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on tai oli?
Viettää remonttien suhteen varsin rento kesä. Viettää yleensäkin varsin rento kesä. Tehdä pieniä retkiä, remonttia kun huvittaa, rapsia talon ovet ja maalata ne, siivota kellaria, käyttää lapsia uimassa aina sään salliessa. Nauttia kesästä ja loma-ajasta.

9. paras vuodenaika?
On tulossa. Siis syksy.

10. mikä saa sinut onnelliseksi?  
Lapset, perhe, ystävät, puutarha, koti, ruoanlaitto, leipominen, tekeminen ja rakkaiden kanssa yhdessä oleminen. Pienet asiat.

Jaan haasteen eteenpäin Annikalle, Tuksulle, Annulle, Sadulle ja Laurakaisalle.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kirkasvaloa

Minua on ohjeistettu (jo joku vuosi sitten) hankkimaan syksyn ja talven pimeyttä lievittämään kirkasvalolamppu. Muttamutta... Ihan rehellisesti sanoen suurin osa niistä on ihan kammottavan rumia, Laitteita isolla ällällä, vähän niinkuin alppiaurinkolamppuja... En minä välitä sellaista katsella pöydälläni jatkuvasti ja jotenkin valaisimen jumppaaminen kaappiin ja takaisin joka päivä pimeään aikaan tuntuisi sekin hivenen omituiselta touhulta. Mutta nyt minä sen löysin! Katriina Nuutinen on suunnitellut Innojokille Candeo-kattovalaisimen, josta saa säädettyä sekä tunnelmavalaisimen, että kirkasvalolaitteen. Olen poikkeuksellisen onnellinen tuosta. Mies lupasi jakaa valaisinkiskosta tuolle oman virtalähteen, että saamme sen keittön ruokapöydän yläpuolelle. Edes hintaa en vielä tiedä, mutta koska tuo on pakollinen hankinta, se todennäköisesti saa maksaa sen mitä maksaa. No, toki budjetilla on rajansa, mutta eiköhän tuohon kuitenkin veny.

Ihan oikeasti haaveilisin tästä Light Pill -kannettavasta kirkasvalolaitteesta. Taitaapi moisen kaupallinen tuotanto vasta olla kehittelyasteella, mutta tuo olisi mainio. Kulkisi mukana ja mahtuisi kesäajat säilytykseen kohtuulliseen tilaan eikä etenkään karjuisi ulkonäöllään suureen ääneen olevansa kirkasvalovalaisin.

Jotta sellaista. Palailen myöhemmin mm- saamani tunnustuksen pariin. Oli vain pakko päästä kertomaan ilosanomaa tuosta Candeo-valaisimesta.


sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kukkia, ruokaa ja rakentamista


Unikot kukkivat vihdoinkin. Heittelin erilaisia unikonsiemeniä muutamaan kukkamaahan ja nyt tulosta alkoi näkyä. Tuo vaaleanpunainen silkkiunikko on ihan sanomattoman kaunis. Jostain syystä poden valtavaa ihastusta vaaleanpunaisiin kukkiin, vaikka muuten en todellakaan ole mikään pastellisävyjen ystävä. Kukissa vaaleanpunainen vain jotenkin kuuluu asiaan. Sitäpaitsi vaalenpunaiset kukat näyttävät ihan valtavan suloisilta vaaleanharmaata taloa vasten.

Tänään söimme vaihteeksi lounaaksi hot dogeja. Pakko tunnustaa, että lomalla etenkin lounasosasto on rakentunut lähinnä ruoista, jotka saa nopeasti lämmitettyä tai grillattua. Jotta hampurilaisia, hodareita ja grillinakkeja on tosiaankin kulunut. Omaan hot dogiini sentään voin kehua panostaneeni. Paahdoin sämpylän pannulla, voitelin pinnat dijonin sinapilla, paistoin halloumisuikaleita nakkien tilalle ja ripautin halloumin päälle sipulirouheen sijaan tomaattirouhetta. Sitten vielä pikkuisen majoneesia ja pari salaatinlehteä ja erittäin epäortodoksinen kasvishodari oli valmis. Ja se oli muuten myös hyvää. Nam.


Lopuksi vielä pikainen remonttipläjäys ja krassien kukintaa. Terassin alaosan ristikot ovat oleet jo hetken paikoillaan. Terassi ryhdistyi niillä kummasti ja kyllähän ne ovat kauniit. Vanhemmissa taloissa nuo kuistinalusristikot ovat aina olleet asia, josta olen pitänyt mahdottomasti. Nyt meilläkin on sellaiset ja ihan siellä missä moisia kuuluukin olla.

Mies nikkaroi myös sivupihan sisäänkäynnille portin näkösuojaksi ja toki kulkuesteeksikin. Portin malli on sama kuin etupihan aidassa, tuollainen perinteinen pälkkiaita. Maalina sama petroliöljymaali kuin talonkin pielissä.

Niin ja muuten meillä on kaikki kyllä enemmän ja vähemmän hunningolla. Siivoamisen sijaan olemme lähteneet rannalle aina sään salliessa (ja välillä vaikkei se sääkään olisi niin salliva)

lauantai 27. heinäkuuta 2013



Päätimme lähteä jo ajoissa rannalle, ottaa makkaraa ja pillimehuja mukaan evääksi. Pakkasimme jopa grillipuita mukaan siltä varalta, että ne olisivat vähissä. Maisema oli kaunis, ilma lämmin ja ranta ihana, kunhan ei katsonut veteen. Se kun oli varsin trendikkäästi liukuvärjäytynyt vihreästä siniseen ja se vihreä oli sellaista hiutaleista eikä erityisen houkuttelevaa, joten söimme eväät paahtavassa kuumuudessa, veden houkutellessa vierellä kiellettynä hedelmänä ja suuntasimme auton nokan toiseen suuntaan, jossa odotti takuuvarmasti levätön ranta. Matkaa tosin oli aika paljon ja luonnollisesti siellä meitä odotti pilvi. Teki kyllä mieli sanoa jo jotain voi hyvää päivää -suuntaista. Kaikkialla muualla aurinko hohkasi kuumana, mutta rannalla oli tosiaankin varsin vilvoittavat oltavat. Onneksi pilvikin hävisi varjostamasta ja pääsimme kunnolla biitsimoodiin. Lapset uivat ja nauttivat olostaan ja äiti löhöili rannalla ja poltti luonnollisesti olkapäänsä.

Mutta mitä opimme tästä? Ei pidä lähteä pidemmälle kuin sille rannalle, jonka tietää olevan edelleen uimakelpoinen (ja jossa voi myös paistaa ne makkarat). 

Sitä minä olen monesti miettinyt, että eikö noita sinileviä ollut ennen vai eikö niistä puhuttu? Tosin en minä muista, että uimarantoja olisivat moiset vellit koristaneet silloin kun itse plutikoin vielä rantavesissä.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Sadonkorjuuaikaa



Siinäpä noita lähipäivien puuhia. Ensi vuonna ehkä uskallan keittää mehut ihan itsenäisesti, ilman äitiä pitämässä välillä kädestä kiinni. Jostain syystä tuo homma on aina vähän hirvittänyt minua. Ihan turhaan, eipä tuossa mitään kovin ihmeellistä ollut. Etenkään, kun säilönkin mehut pakastamalla. Helppoa kuin heinänteko. 

Tänä vuonna punaherukoita tuli ihan kohtuullisesti, ei tosin niin paljoa kuin aiempina vuosina. Yksi siirrelty puskaparka ei tuottanut tänä vuonna oikeastaan mitään, lienee loukkaantunut kaltoinkohtelusta. No, jospa sekin sopeutuisi muutaman vuoden sisään. Kirsikkasatokin tuli korjattua ja säilöttyä ts. söin ne molemmat. Mustaherukat pitäisi kai vähitellen keräillä. Saatan keittää hilloa, koska pakkasessa on mustaherukkamehua melkoisen monessa pullossa. Ne hankalat sadontuottajat sitten ovat taas kunnostautumassa eli omenoita ja luumuja näyttää tulevan taas niin, että hukumme molempiin. Onneksi on sukulaisia, jotka pelastavat. Mutta se sato, jota (kirsikan lisäksi) odotan eniten näyttää lupaavalta. Karhunvatukkapensas on täynnä marjoja. Toivottavasti ne ehtivät kypsyä. Ai niin, karviaiset! Kotivinkissä oli hyvältä kuulostava kookos-karviaishillon ohje. Pitäisiköhän testata?

maanantai 22. heinäkuuta 2013



Molemmat lapset ulkoistettuna kotoa ja mitä mainioin sää kellarin siivoamiseen. No, kävimme me myös kierrätyskeskuksessa ja rompetorilla ja iltapäivästä vielä toisen kerran siellä keskuksella. Kas kun rompetorilta tuli mukaan valtavan hieno aarre varsin maltilliseen hintaan. Siitä tulee postaus hiukan myöhemin, kunhan saan sen putsailtua, ja työhuoneen järjetettyä vaihteen vuoksi uusiksi. 

Mutta se kellari... Me olemme riehuneet siellä aika monena päivänä. Saldona kaksi kuormaa kierrätykseen ja kaksi kaatopaikalle ja tuloksena yksi huone suunnilleen perattuna... Oi kellari, tuo romun ja  ryönän loppumaton runsaudensarvi. Alan epäillä, että kellarissa oikeasti on joku salaperäinen putki tai teleportti, josta sinne siirtyy täysin turhaa tavaraa sitä mukaa, kun yrittää kantaa aiempaa rojua ovesta pihalle... Mutta juu, nyt on yksi huone sitä vaille valmis, että pitää hankkia lisää hyllyjä ja kasata nitä ei-romuja vähitellen paikoilleen hyllyille. Sitten onkin enää neljä huonetta raivaamatta. (Huomatkaa puoliksi täynnä oleva lasi asenteessa.)

Mutta pakko sanoa, että suoriuduin sekä kierrätyskeskuksesta että rompetorilta ällistyttävän hyvin ulos ilman mitään ylimäräisiä ostoksia No, kierrätyksestä sain mukaani pari puutarhatuolia, mutta nekin ovat oikeasti olleet ostoslistalla ja nyt ne tulivat vaihtotavarana ihan ilmaiseksi. Ilahduttavaa. Tosin maalikaupassa on kuitenkin käytävä, koska uutta maalia nuo kaipaavat. 

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Retkellä






Tänään luvattiin siedettävää säätä, joten lähdimme retkelle. Ihan läheltä löytyy upea ranta ja vielä upeampi muinaismuistoalue. Minä pidän kovasti Sääksmäen maisemista, vanhasta Ritvalasta, Hakalanrannasta, Voipaalasta ja tietenkin Rapolanharjusta. Jotenkin tuntuu aina yhtä ihmeelliseltä katsoa kivikasoja, joita joku vähän kaltaiseni on raahannut paikoilleen ihan mahdottoman kauan sitten.

Sielunmaisemani on aina kuitenkin vettä. Mitä laveammin aukinaista sellaista, sen parempi. Yläpuolella korkeana kaartuva taivaan holvi.

Kotimatkalla erehdyimme poikkeamaan Sääksmäen Siltakahvilaan syömään. No, sen verran voin sanoa, että tuskin tulee samaa erehdystä toistettua. Ikävää, että joskus niin mukavasta ja hyvinhoidetusta paikasta on tullut aika ala-arvoinen esitys. Toki se vaikuttaa, että isoin osa matkailijoista ei enää aja kahvilan ohitse, mutta jotenkin voisin kuvitella, että hyvä ruoka saattaisi houkutella ihmisiä ihan varta vasten poikkeamaan vähän pidemmältäkin. Sukulaa tarvittaisiin... Palaneeksi asti ylikypsytetty ruoka ei oikein tehnyt vaikutusta ja enpä ole ennen nähnyt kenenkään onnistuvan pilaamaan annosta nimeltä ranskalaiset ja nakit aivan totaalisesti. Näköjään sekin on mahdollista. (Kaiken lisäksi Silakalla oli vielä vatsa sekaisin illasta.)

torstai 18. heinäkuuta 2013

Sadepäivän ratoksi

Siinä se taas on, meidän keittiömme. Kuvattuna olohuoneesta. Nyt sopii arvuutella, että mitä uutta? No hyvä on, minä autan. Meillä saareke (ts. vanha patakaappi) on ollut fiksauslistalla alusta asti. Se kun on ollut työtasoksi juuri inhan matala. Selkä köyryssä on ikävä pilkkoa bataattia. No, nyt ei tarvitse köyristellä, viime Bilteman-reissulla nappasimme mukaan pari lukollista ja pari lukotonta kalustepyörää ja mies hyödynsi ylimääräiseksi ostokseksi jääneen höylätyn laudan. Nyt on saarekeessa korkeutta. Tosin ottaen huomioon talouden aikuisten mitat, lyhyemmät vieraat joutunevat hakemaan jakkaran. Ainakin isompi tyttö esitti eriävän mielipiteensä saarekkeen korkeuden sopivuudesta eikä Silakkakaan enää yletä keskelle saareketta ilman apuneuvoja (wuhuu).

Myös siivouksen kannalta tuo korotus on vallan erinomainen asia. Ensiksikin: nyt imuri mahtuu kalusteen alle ja toisekseen: pyörien ansiosta saareke siirtyy mopin alta sivuun ketterästi. Kaiken lisäksi patakaappiin sinänsä ei ole koskettu. Sen voi ihan sujuvasti nostaa pois kärryn päältä ja palauttaa matalammaksi kaapiksi.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Vaahtokarkkiverenpisara

Koko kesän olen etsinyt mieleistä amppelikasvia terassille ja ärsyyntynyt kaikkiin ikiaikaisiin petunioihin, karjalanneitoihin ja lobelioihin, jotka ovat toki kauniita, mutta eivät sitä mitä halusin. Valintaa vaikeutti sekin, että en tinnut tietää sitä itsekään. Sen tiesin, että kukkien piti olla vaaleanpunaisia. 

Tänään se vihdoin löytyi. Ihana, isokukkainen, hempeän vaaleanpunainen verenpisara. Toivon kovasti, että saisin tuon talvetettua, en ole ennen nähnyt tuon väristä versiota aiemmin. Ihana vaahtokarkkiverenpisara. Itse amppeli saisi kyllä olla kauniimpi...

day 28 - a song that makes you feel guilty

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kasäkurpitsankukat ovat välillä melkoisen villejä ilmestyksiä.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Joskus leikkien alkuunlähteminen vaatii ihan pikkuisen tuuppauksen. Mietin jo hetken, mikä mahtaa puumajan alakerran käytöksi muotoutua. No, eilen Apinalandiassa keppihevosteletiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Vihjasin neideille, että kannattaisi ottaa kättä pidempää ja tasoitella mökin alakerta tallliksi. Hyvä, että alta ehdin pois, kun neidot kirmasivat työvälineit hakemaan (myös Silakka) ja tallin lattia oli sileä ja heinien peitossa alta aikayksikön. Sen jälkeen sitten tallin työntekijät hakivatkin toisaalta harjoja heppojen huoltoon ja kävivät tekemässä palkintoruusukkeita ja hoivasivat ja ulkoiluttivat ratsukkojaan kiitettävällä innolla. 

Tahtia ei haittaa sekään, että tallin vahvuuteen kuuluu yksi kpl yksisarvisia. Sen nimi on Vaahtokarkki.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Puumaja



Tästä on puhuttu aika kauan, aika hartaasti ja aika kärttävään äänensävyyn välillä. Eilen mies sitten lopulta kaivoi lapion, sirkkelin ja muut työkalut ja alkoi töihin. Parissa päivässä nousi vanhan omenapuun kylkeen puumaja, joka sai heti tittelin lumottu talo. Aika edullinen tuosta tuli. Pääasiassa rakentamisessa käytettiin terassista ylijääneitä pätkiä ja materiaaleja, ja jo kaatopaikalle siskon pihasta lähdössä ollutta valkoista lautaa. Hyvä ja mieleinen tuli. Välillä jopa hanslankarikin suvaitsi olla hetken apuna, mutta pääosin mies sai touhuta yksinään majan kimpussa. Aika onnellisia emäntiä majassa päivän mittaan patsasteli.



Niin ja mitä minä tein? Minä riehuin multasäkkien, kivien, tiilien ja kukkien kanssa niin, että illan uimareissulla en tahtonut päästä viltiltä enää ylös. Mutta nyt ovat uudet kukkahankinnat (musta salkoruusu, ihanainen suklaakosmos ja maahumalat) maassa ja vanhoja kasveja siirrelty ahtaudesta vähän väljemmille vesille ja hävitetty kahden penkin välistä vähän turha ja irrallinen polku kukkapenkiksi . Sitä odotan, että saisimme vihdoin ruohikon pohjamullat sivupihalle ja tuo lähinnä kaikenmoista rikkaruohoa puskeva savipelto vihdoin peittyisi kauniimpaan kuosiin ja kukkapenkkikin ihan oikeasti erottuisi ympäristöstään. Ja odotan minä jo ihan pikkiriikkisen sitäkin, että tulisi syksy ja pääsisin tilaamaan tuohon hiukan sipulikasveja kevättä tuomaan. Ainakin kirjopikarililja on ykköspaikallaä tilauslistalla.

Ihan lopuksi kuvanoton jälkeen kiskaisin vielä kerran rukkaset käteeni ja harvensin tarha-alpien määrää ihan kunnolla. Ne ovat viihtyessään ihan maanvaivoja, toisaalta sitten kukkivat melkoisen runsaina kauniisti. Rajoitettava niitä on silti aika ankaralla kädellä, että eivät varasta showta kokonaan.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Löysin alkukesästä markkinoiden aikaan kirjakaupan halpahyllystä Talensin vesiväripakkauksen, hinta viisi euroa. Arvatkaapa mietinkö? En todellakaan, pelastin värit heti mukaani ihan siltä varalta, että minulle iskisi joku mystinen tarve lähteä luontoon englantilaisten maisemamaalarien henkeen pieni lehtiö ja värikotelo mukanani... No, ei ole moista tarvetta näkynyt, mutta pakkohan värit oli korkata lopultakin. (Ja parasta oli se, kun sai kuoria värinapit papereistaan ja alta paljastui kauniina kiiltäviä nappeja, joilla on ihanat nimet. Jotenkin kaikissa maalaustekniikoissa ihan parasta on lukea värien nimiä, niitä englanninkielisiä siis. En tiedä miksi ne nimenomaan ovat viehättäneet lapsesta lähtien.)

Edellisestä maalauskerrasta on oikeasti kauan. Suorastaan huomattavan kauan, melkein pieni ikuisuus, mikä tarkoittaa varmasti yli kymmentä vuotta. Akvarelli on aina ollut suosikkitekniikkani ja kyllä maalaaminen jotenkin alkoi alkuyskähtelyn jälkeen sujuakin. Toki kuvassa on miljoonia virheitä ja ärsyttäviä juttuja, mutta mukavaa oli kuitenkin. Oman pikantin lisänsä maalaamiseen antoi se tosiasia, että minulla kiikkui niskassa yksi parivuotias uhmis, joka olisi ehdottomasti halunnut loiskuttaa vesiastiana toimineesta kastelukannusta vettä työni päälle ja minun päälleni, ihan kuinka vain, mutta tarmokkaasti joka tapauksessa. Toki isänsä yritti antaa minulle maalausrauhaa, mutta neiti on hyvin ovela ja nopea...

Pakko kyllä sanoa, että akvarelleissa nimenomaan muistaa aina sen, miten ihana on maalata kunnollisilla välineillä ja väreillä. Tällä kertaa sivellin oli pakkauksen sinänsä laadukas, mutta hiukan rasittava jatkettava mallia oleva. Se jatko-osa kun ei halunnut pysyä paikoillaan. Mutta pigmenttiä riitti värinapeissa ilahduttavassa määrin. Pakko hankkia se minilehtiökin vielä ja alkaa harrastaa useamminkin tuollaisten pikkuluonnosten tuhertelua. Jospa se ei enää hetken päästä olisi tuhertelua...

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Sinitaivas


day 27 - a song that you wish you could play


Minä en osaa soittaa kunnolla mitään soitinta niinkuin taisin jo mainita. Kuuntelen kyllä musiikkia sujuvasti ja osaan soitella korvakuulolta jonkin verran, nuoteista enemmänkin. Hiukan vaikea oli sanoa, mitä haluaisin erityisesti osata soittaa, koska minä vain haluaisin erityisesti osata soittaa. Mutta sanotaan nyt vaikka, että Hymne à l'amour olisi kiva osata soittaa vaikka pianolla.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Lomalla






Miehen kesäloma alkoi ja hellepäivän kunniaksi lähdimme mökkeilemään. Matkalla kävin etsimässä isovanhempieni (ja myös isomummuni) haudat. En ole käynyt tuolla vuosiin, vihdoin päätin mennä, kun osui sopiva tilanne. Odottelimme siis ruokakaupan aukeamista, minä hautuumaalla ja lapset isänsä kanssa pienessä leikkipuistossa hautausmaan kupeessa. Jostain syystä hautausmaat ovat ihan suosikkipaikkojani. Voisin kävellä ja katsella tuntikausia. Jotenkin on oudon lumoavaa lukea kauan sitten täältä poistuneiden ihmisten nimi ja päivämääriä, jotka kertovat eliniän ja -ajan. Sitäpaitsi ne todella vanhat ristit ja kivet ovat uskomattoman kauniita.