Kesä!

Ensin tuntui, että ruskeaa, ankeaa ja viileää jatkuu ja jatkumistaan ja sitten se yhtäkkiä loppui ja tuli kesä, vihreys ja kukinta. 

Pikkuneitikin sai oman kukkamaansa. Sitä suunniteltiin hartaasti ja monen monta kertaa pyörimme yhdessä pihassa miettien sopivaa sijoitupaikkaa. Lopulta pienen merenneidon kukkamaa tehtiin sivupihalle, karhunvatukoiden hienoiseen varjoon. Kukat ovat pääosin punaisia tai punalehtisiä ja valitsin maahan lajikkeita, joka eivät varsinaisesti vaadi suoraa auringonpaistetta. Itse asiassa iso osa on tytön ehdotuksia, jotka sattuivat olemaan sopivia tuohon paikkaan. Maahan tuli pari unikkoa, tummanpunainen särkynytsydän, punainen jaloakileija, keltalehtinen kuunlilja, kotkansiipiä, keijunkukkia, kuukausimansikkaa ja punaisia ja vihreitä käenkaaleja. Syksyllä upotamme maahan vielä punaisia tulppaaneja ja kuulemma myös jotain muita sipulikasveja. Niistä neuvottelemme sitten myöhemmin.. 

Jotenkin tuon pienen puutarhurin into on ihan valtavan hellyyttävää. Kukkia hoidetaan suurella tarmolla, niiden nimet tulevat suuremmin miettimättä ja niitä pitää silitellä ja niille pitää jutella. Ilmeisesti puutarhahulluus kulkee kromosomeissa.

Pikkumaahan tulee myöhemmin vielä viimeisenä silauksena betonista raparperinlehtivati. Kunhan nyt saamme hankittua betonia sen verran. Yhdessä pitää kuulemma tehdä, joten yhdessä teemme. Raparperinlehdet vain alkavat olla niin jättimäisiä, että pitänee keksiä jokin tapa rajata valoksen koko kauniisti järkevään kokoluokkaan.

Aurinkoa

Viikonloppu oli lopultakin ihanan lämmin ja aurinkoinen. Vanha niveleni ovat protestoineet ankarasti koleudesta ja välillä olen ymmärtänyt hyvinkin selkeästi, miksi reumatismia on kutsuttu luuvaloksi. Se särky tosiaan vihloo luissa. Tai eihän minulla mitään varsinaista reumaa ole, vain reumaattiseksi tulkittavaa särkyä. Mutta riittää hyvin sekin... Mutta nyt, ah ja autuus, olen taas liikkunut likipitäen ketterästi, kun lämpö on voidellut niveliä.

Lauantaina kävimme katsomassa vaihteen vuoksi vanhempia ranskalaisia kaunottaria, kun Ranskalainen visiitti järjestettiin taas lähistöllä. Jotenkin nuo vanhemmat autot aiheuttavat minulle lämpimiä ailahduksia sydänalassa. Tulee mieleen lapsuus ja sedään keinuva sitikka, jonka kyydissä tuli monesti istuttua.

Tänään kävimme aamusta puutarhalla ja iltapäivästä eväsretkellä suosikkirannallamme. Siitä vain pitää nauttia näin keväisin. Heti kun ilma ja vesi lämpiävä, rantavesi alkaa muistutaa hernekeittoa ja se siitä uimisen ilosta. Mutta nyt kun vesi on vielä vilpoista eikä levä ole ehtinyt kasvaa, pääsee nauttimaan matalasta hiekkaisesta rannasta täysin rinnoin.

Sieltä puutarhalta tarttui mukaan paitsi kuvan kesäkukkia, myös jokunen perenna. Osa korvaamaan viime talven lumettoman pakkaskauden tuhoja. Minulla tuhoutuneiden listalla on mm. krookuksia, narsisseja, syysvuokot, valkoinen särkynytsydän, erinäisiä kivikkokasveja ja maksaruohoja, keijunkukkia, kaikki bellikset, kurjenpolvia, unikot, oletettavasti maahan istutetut kärhöt, valkoinen väriminttu,,, Ihan mahdottoman paljon kasveja kuoli. Mutta nyt nappasin mukaani korvaavia kasveja, mm. sen valkoisen särkyneensydämen ja unikkoja, kurjenpolven ja keijunkukkia. Toivottavasti ensi talvi olisi pikkuisen lempeämpi. 

Kesäkukkiin tuli jonkinmoiseksi väriteemaksi  tuollainen tummasävyisyys. Amppeliksikin hankin keijunmekon. Nuo kirjava petuniat veivät huomioni ja sydämeni ensiksi ja niiden seuraksi piti ostaa vielä yksi musta versio ja vastapainoksi sitten vaaleita markettoja ja muita hentoisempia sävyjä.Toisessa laatikossa on vielä valkoisia neilikoita ja sinisiä ja valkoisia lobelioita täytekasveiksi. Ehkä noista kauniit istutukset syntyvät. Etenkin, jos suklaakosmokseni suostuvat kellarissa vietetyn talven jälkeen kasvamaan änäkin kesänä. (Nuo samettikukat pääsevät harjoittamaan luontaista tuholaistorjuntaa kasvihuoneeseen.)

Pikkuapurin kanssa valitsimme vielä kukkia hänen omaan maahansa, jossa teemana tulee olemaan pienen merenneidon puutarha. Siinähän oli vain punaisia kukkia ja niitähän hankimme. Mutta palataan siihen aiheeseen, kun saan päätettyä maan tarkemman sijainnin ja pohjat kuntoon. Meillä on ollut hirmuisen mukavaa suunnitellessa. Vielä tosin pitäisi saada aikaiseksi raparperinlehdestä linnuille uima-allas.

Tänään olimme pihalla. Ensin aamusta kiertelimme rantoja, Aurinko paistoi, mutta taivaanranta oli täynnä toinen toistaan synkeämmän sinisiä pilviä. Niistä huolimatta päivä pysytteli lämpöisenä. Alkuillasta pesin kasvihuoneen (vihdoinkin) odottamaan niitä jossain vaiheessa tulevia taimia, grillasimme illalliseksi kaikkea epämääräistä ja kykin kukkapenkkien vieressä ja kaivelin lehtikasoja nähäkseni, mikä kaikki on jo aluillaan.

Ihan hirveä kasvun näkemisen nälkä. Pakko tunnustaa, että kaivoin jopa sini-valkoisten skillojen istutuspaikkaa nähdäkseni, että sipulit varmasti olivat paikoillaan ja itäneet. Ja tein tämän vielä lasten nähden. Auts... "Älkää tehkö näin, tämä on typerää, mutta kun minä en malta." No, onneksi nuo ovat jo tottuneet kukkahulluun äitiinsä. Illasta vielä kylvin nuorimmaisen kanssa pikkuisen siemeniä taimettumaan. Toivottavasti nuo itävät. Ihan kohta pääsee kylvämään siemeniä myös pihalle. Pitäisi ostaa multaa ja lannoitella pikkuisen lannoitusta vailla olevia kasveja. 

Miten tänä vuonna kevät tuntuukin tulevan niin tuskastuttavan hitaasti? Toisaalta kaikki on vähän turhankin pahasti vaiheessa, toisaalta mikään ei tunnu edistyvän riittävän nopeasti.

Ne tulivat!

Siis sipulikukat saapuivat. kieltämättä olin jo viettänyt postilaatikon alla jokusen viikon malttamattomana. Mutta parempi myöhään jne. Oli kuulemma Hollannisssakin ollut huono vuosi noin sään suhteen ja sipulit myöhässä, mutta nyt ne ovat täällä joka tapauksessa. 

Tarvitsin uusia kasveja etupihan penkkeihin ja takapihalle päärynän juurelle. Jotenkin olin tilannut aika musta-valko-vaaleansinisen setin. Ei erityisen räiskyvää siis. Toisaalta tuo suklaakirsikan juurella oleva maa on muutenkin varsin valkean sävyseksi kukitettu. Kokeilen, josko kerran elämässäni onnistuisin olemaan jotakuinkin hillityn hienostunut jossain asiassa. Toisalta olen melko varma, että minun tuurillani sen musta-valkoisen tulppaanisekoituksen sijaan purkkin onkin eksynyt pinkkien ja keltaisten tulppaanien sipuleita... No joo, toivokaamme, että näin ei ole käynyt. Mieluusti näkisin sen hillityn sävyisen visioni...

Niin ja ihailkaa ja ihmetelkää. Muistin kerrankin kirjata ylös, mitä minnekin olin laittanut. Samaa vauhtia kirjasin myös niitä aiemmin penkkeihin laitettuja kasveja muistiin. Jospa ensi keväänä en joutuisi kovin monesti ällistelemään kukkamaitani ja sitä, miten en yhtän muista, mitä moisiin olen upotellut. Ei tule vanhuus yksin, se tulee koko ajan heikkenevä muisti seuranaan.

Punainen

Sateinen kesä on tavallaan jättänyt puutarhankin oman onnensa nojaan. Aamulla ja illalla käyn aukomassa ja sulkemassa kasvihuoneen luukkuja, mutta muuten normaali puutarhaelämä on jäänyt vähän vähälle. Kasvit kyllä rehottavat isompina kuin koskaan, mutta jotenkin niistä(kään) nauttiminen ei jatkuvassa sateessa ole ollut samanlaista kuin lämpöisinä, aurinkoisina kesinä. Kukat nyt vain ovat pihalla ja minä sisällä. Useimmat eivät ehdi edes kunnolla kukkaan, kun sade jo piiskaa kukintoja irti. 

En tiedä. Hiukan hirvittää tuleva syksy. Toivon, että se pahin musta vaihe jäisi edes kohtuullisen mittaiseksi, kun kesän valohoitokausi tuntuu jäävän kovasti lyhyeksi. Jos nyt elokuu ei meitä yllätä.

Tänään linnasta palattuamme otin kuitenkin kameran kassista ja kävin kuvaamassa pihan punaisia kukkijoita. Niin ja kirsikoita myös. Suklaakirsikka on tehnyt ensimmäistä kertaa ihan kunnollisen sadon. Valitettavasti vain räksänpahukset ovat myös huomanneet mehukkaat marjat... Olen minä silti muutaman kypsän marjan saanut pitää maistiaisiksi. Vanhempien kirsikoiden sadosta en tiedä. Alkukesästä näytti siltä, että sato olisi taas valtava. Nyt en ole enää ihan varma. Ilmeisesti kirsikat eivät oikein jaksa kypsyä, kuivuvat ja putoavat pois. Ikävää...

Sitähän se...

Siis sitä mitä tähän aikaan vuodesta on. Ulkoilua auringossa, koiran sosiaalistamista (vähän heikolla menestyksellä) lajitoverin seuran, puutarhatöitä, puutarhatöitä ja puutarhatöitä. Vielä pitäisi yrittää välillä keskittyä johonkin niin tosiarvoiseen kuin ruoanlaittoon ja syömiseen. Joten ei reseptikokeiluja, ihan perusannoksia nopeasti suuhun lapioituna ja uusiksi ulos... 

Mutta nyt on tomaatit pääosin istutettu ja melkein kaikki kesäkukat ruukutettu. Seuraavaksi kai jo pitäisi lisätä multa pariin kasvatuslaatikkoon ja kylvää salaatit. Papuja ei kai vielä uskalla... Kai? Pitää tarkistaa. Kesäkurpitsat pidän toistaiseksi lämpimällä ikkunalaudalla, tosin kaipa nekin voisivat jo alkaa viettää päiväsajat kasvihuonessa muiden kaltaistensa seurassa.

Tänään Tokmannilta tarttui mukaan vielä muutama kesäkukka. Melkein mustia miljoonakelloja, haaleankellertävä koristetupakka ja kirjava muratti. Nuo miljoonakello suorastaan huusivat nimeäni ja tupakankukkien kermaisuus jotenkin vain istui ihan täydellisesti tuhon tummuuteen. Tänä vuonna eupihalla kasvaa vaaleanpunaisia, sinisen sävyisiä ja vaaleita kukkia. Iloisena sekamelskana. Jostain syystä englantilaistyyppinen puutarha puhuttelee minua eniten, sellainen runsaus ja värikylläisyys, pieni rappion ja dekadenssin aavistus. 

Minun pitäisi kehittää jostain aavistus siitä, mistä keksin köynnöstuen ruukkukärhölleni. Jotain pitäisi, nopeasti... Pitäisi käydä tutustumassa harvan raudoitusverkon hintapolitiikkaan rakennustarvikkeella.

Puutarhasunnuntai

Tänään lähdimme aamupäivästä ajelemaan puutarhalle. Kesäkukkia, yksi pikkupensas, tomaattien kasvatussäkit, yrttejä ja taimia kasvihuoneeseen löytyi listalta. Ja kaikkea löytyi. Nyt sai Pyrre seurakseen japaninruusukvittenin, pari Peter Pania (reunusasteri), pari Mikado-nimistä rönsyleimua, vaaleanpunaista verikurjenpovea ja vielä lehtosinilatvan. Omalta pihalta kaivoin tuohon vielä muutaman keijunkukan ja kaunokaisen. Ei ole Pyrre enää yksin. Tuo ruusukvitteni on jo hetken ollut toivelistalla ihanien kukkiensa vuoksi. Hiukan toivon, että tässä versiossa oisi vähän vaaleammansävyiset kukat, mutta kelpaavat ne oranssiin vivahtavatkin.

Mies kokosi illasta kasvihuoneeseen Ikeasta jo aikoja sitten hankitun Hyllan-hyllyn. Se oli ihan täydellisen kokoinen minimaailmaamme. Aluksi laitoin sinne kesäkukkaostokseni, jotka jäivät vielä odottelemaan istutusta. Ylähyllyllä ovat netin kautta tilaamani suklaakosmokset ja tuoksupelargonit. Joku päivä pitäisi alkaa miettiä, mitkä kasvit sopeutuvat toisiinsa parhaiten ruukuissa. Olen taipuvaisempi siihen suuntan, että laitan ison kasan kasveja isoihin ruukkuihin ja pääsen kastelusta helpommalla kuin että taistelen pikkuruukkujen kuivumista vastaan.

Laitoin myös yrttimaan tekeytymään. Puutarhalta tarttui mukaan sitruunatimjami ja tavallinen timjami, sitruunaverbena ja ilmeisesti ananassalvia (vaikka tavissalviaa tavoittelin). Lisäksi hain keittiön ikkunalta rosmariinin ja kylvin mangoldia, tilliä, sileälehtistä persiljaa, korianteria ja maustekirveliä. Niin ja muutaman punaisen auringonkukan ja kehäkukkia. Ja taas saan jännittää, miten sujuu ja mitkä kasveista viihtyvät. Yöksi alitoin yrteille suojaksi harson, ne ovat kuitenkin viettäneet aikansa lämpimissä kasvihuoneissa. En halunnut säikyttää pikkuisia ekana yönä liikaa.

Tässä vielä loppuillan projektia. Pesin ruukkuja vinon pinon odottelemaan sisältöä. Järkevämpää olisi tietty pestä ne syksyllä, mutta jotenkin homma on paljon mukavampaa ja mielekkäämpää lämpimässä ja auringonpaisteessa kuin syksyn koleudessa. Jostain syystä huomaan, että miellyn koko ajan enemmän ihan noihin punasavisiin perusruukkuihin. Pitäisi hankkia tuota mallia ksi oikein iso ruukku ja laittaa siniset ruukut vaikka pinoon kellariin odottamaan aikoja parempia. 

Luumupuu kukkii!

  

Monta päivää kävin tuijottelemassa ensimmäisinä kukkivan luumupuun pullistelevia nuppuja ja eilen se poksautti ensimmäiset kukat auki. Tänään koko puu oli kukkien peitossa. Joka kevät olen yhtä innoissani, melkein pompin kuin pieni lapsi. En tiedä montaa kauniimpaa asiaa kuin kukkiva puu. Ja tämä on vasta alkua. Seuraavaksi kukkivat kirsikat ja sitten ihan pian omenat. Oi autuutta.

Keksin myös ratkaisun kasvihuoneen vähän mietityttäneisiin seinänvierustoihin. Meillä oli seulottu sepelin seasta pari ruukullista pyöreämuotoisia luonnonkiviä, joten lisäsin vähän kivituhkaa ja asentelin kiviä seinänvierustoille. Yhdelle seinälle kiviä ei riittänyt, joten joko pitää kerätä lisää kiviä ta keksiä plan B siihen. Pitää miettiä. Mutta kylläpä näyttää kivalta tuo reunus. Yksityiskohdat ovat tärkeitä ja olisipa ärsyttänyt, jos tuo olisi jäänyt jotenkin ikävän näköiseksi tai viimeistelemättömäksi. 

Sää oli kerrassaan hilpeällä mielellä sekin. Kivien asentaminen oli kasvihuoneessa melkoisen hikistä hommaa. Lämpötila pyöri kolmenkympin tietämissä. kohta saatan uskaltaa jättää tomaatintaimet tuonne yöksi ihan oman onnensa nojaan. Siis jos sää ei kovasti viilene.

Illasta taivuttelin päärynäpuun oksia vähän parempiin asentoihin. Saa nähdä miten onnistuin. Hiukan Pyrre on epäonnistuneen joulukuusen oloinen kivikoristeidensa kanssa seistessään... Onnistuin katkaisemaan vain yhden oksan taivutellessani. Toivon, että Pyrre ei kovasti pahastunut, taivutin kuvitteellisesta varovaiuudestani huolimatta pikkuisen liian voimalla.

Tänään haimme myös paketin, jossa oli visuaalisesti vaativan pöllökisasta saatu Aarrekidin paita ja pöllö. Sekä pöllö että paita saavuttivat heti suuren suosion.

P.S. Aamun poin melkoista migreeniä. Pahoittelen mahdollisia omituisuuksia tekstissä. Migreeni ilmenee minulla säryn lisäksi myös verbaalisten kykyjen puolella.

Pyrre!

Tänään Pyrre sai juurensa vihdoin maahan. Pyrus communis, lajikkeeltaan Pepi. Tuo kohta on niin litimärkä ja savinen, että puu sai ihan oikean salaojituksen, putket ja kaikki ja pääsi vielä kököttämään kummulle varmuuden välttämiseksi. Olisi kovin ikävää, jos Pyrren varpaat paleltuisivat talvella. Kuvan ottamisen jälkeen kävin vielä näyttämässä oksille leikkureita, niitä pitää varmaan myös hiukan ohjailla kasvamaan vähän vähemmän pystyyn. Pitää keksiä näppärät painot, joilla moinen sujuisi puuta suuremmin kiusaamatta. Juurelle tulee myös todennäköisesti joko yrttejä tai sitten jotain maanpeitekasvia. Pyrrelle sopisi kyllä seuraksi myös joku pieni pensas kuvan etureunaan. Kaivoin sitä ajatellen vähän monttua savimaahan. Ruusukvitteni voisi olla hyvä vaihtoehto.

Joku päivä pitäisi jaksaa taas kanniskella tiilenpaloja ja reunustella hiukan lisää kukkapenkkejä ja tietenkin myös tuo Pyrren maa. Nuorempi neito odottaa jo kovasti, koska Pyrre tulee. Anna Gullichsenin Satu Kukkameri ja päärynäpuun Pyrre on ollut jo pidemmän aikaa yksi suosikkilukemistoista. Mitenköhän sen, että neidin pitää itse kuvitella Pyrre kaverikseen oikein muotoilisi aiheuttamatta mahdotonta pettmystä?

Pieni onni

Kevään edistyessä minulle ja tuolle nuoremmalle rakkaudenhedelmälleni on kehittynyt aamu-ulkoilun yhteyteen tapa kiertää ja tarkastaa kukkapenkit ja verrata kasvun ihmettä edellisaamuiseen. neiti haluaa myös tietää kukkien nimet ja silitellä pieniä alkuja ja jutella niille. Selvää puutarhuriainesta siis. Varmaan ihan hyväkin opettaa kasvien sijainti tuollaiselle, jolla muistkapasiteettia vielä riittää. itselleni on suurin osa kasvien sijainneista joka kevät yhtä suuri ihme ja joka vuosi maasta nousee jotain, jonka alkuperää en kuolemaksenikaan muista. Mutta mukavaahan se on, vaikka välillä tämä kasvien kohdalla esiintyvä dementia on vähän huvittavaa.

Parempaa mielialannostotapaa en kyllä tiedä kuin pienten taimien katseleminen ja uusien kukkien aukeamisesta iloitseminen. Ylensä kevään etenemisen ihmetteleminen. olen iloinen, jos olen saanut saman onnentunteen siirrettyä lapsellenikin.

Tänään haimme vihdoinkin oven viereen myös orvokkeja. Havittelemani malvansävyiset olivat viehättäneet muitakin, mutta otin sitten noita hennon vaaleansinisiä. Hmm... Niissä on vain se pikku ongelma, että ne sulautuvat turhan hyvin vaaleanharmaasen seinään. Saattaa olla, että hankin tuohon myöhemmin vähän värikkäämpiä kukkia ja siirrän orvokit paikalle, josta ne pääsevät paremmin esille. Väri on kyllä ihanan herkkä ja hento.

Helleborus tuli taloon

Minä luin juuri jostain, että piparkakut säilyvät parhaiten jääkaapissa. Ja hah, sanon minä. Parhaiten ne säilyvät kassakaapissa, jonka ovi on lukittu. Niin pitkään ne eivät viihdy ainakaan meillä pöydällä, että pilaantumaan pääsisivät. Ja juu, leivoin siis tänään uuden annoksen pipareita kadonneiden tilalle. Joku päivä sitten koristellaan taas.

Leivoin myös kakun. Parhaan suklaakakun ikinä. Ohje löytyi tuosta jo jonkin aikaa sitten hankkimastani Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta. Brooklyn blackout on reseptillä otsikkona. No, ihan pikkuisen jouduin sitä muuttamaan ja vuokakin oli aika lailla laajempaa mallia, mutta kylläpä oli ihana, mehevä, kaakaoinen kakku. Oi namskis. Niin ja täytteeksi en tehnyt suklaakiisseliä (koska ei ollut tarpeeksi kaakaojauhetta) vaan ihan perus kerma-suklaavaahdon ja bonariksi vadelmahilloa. Voisin kyllä vielä illasta käydä maistamassa selaisen ihan pikkuisen palan...

Mies sai vielä syntymäpäivälahjaksi joulukukan. Aika ihanan sellaisen. Pääsin esittelemään tytöille, miltä Helle näyttää kukkiessaan. Ihanalta tietty.

Joulukuukin alkoi. Edelleen toipilaana. Se kloriitikreisibailaus kun jatkui viimeisenä minun osaltani. Mutta kaipa tämä tästä, vähitellen. Joulukalenterihommat hiukan pissivät moisen kutsumattoman vieraan ansiosta, joten kohta pitää mennä täydentämään taskuihin ylläreitä. Blogiinkin vähän mietin joulukalenteria, mutta ehkä jonain toisena vuonna sitten. Muutenkin piti laittaa kaikenmoista tuossa viikonloppuna, mutta laittamatta jäi.

Mutta sain minä yhden joulukoristeen kotiin. Huonekuusi on tietty mahdottoman trendikäs ja kaikkea, mutta se on oikeasti ollut minun hankintalistallani parikymmentä vuotta. Nyt kun siitä tuli trendikäs, onnistuin sen hankkimaankin. Oli kuulemma saksalaisen rakennustarvikeliikkeen viimeinen kappale, ihan nätti sellainen. Oikeasti sijoituspaikka tulee olemaan ikkunan luona, viileässä valossa. Ja sinkkiämpärikin tullee vaihtumaan hiukan sievempään paljuun, mutta kelvatkoon hetken. Jos vaikka huomenna pikkuisen koristelisi tuosta pikkujoulukuusen suuntaista.

Pikaruokien parhaimmistoa

Tänään piti kehitellä pikainen päivällinen ja sitä tehdessäni muistin Marikan taannoisen haasteen nopeista arkiruoista. Jotta kaivoinpa kameran esiin kokatessani. Ensin tein tuoretomaateista, valkosipulista, öljystä, yrteistä ja reilusta köntsästä margariinia ja lurauksesta oliiviöljyä tomaattisoosin. Samalla hautuivat nuudelit kypsiksi ja lisäsin ne ja suolan ja pippurin kanssa kastikeeseen. Sitten vain neljä kananmunaa kulhoon, pikkuisen mausteita perään ja soosin päälle. Loppuvaiheessa vielä kevyt kuorrutus juustolla kannen alla ja a vot - ihan huippuherkku valmistui. Ja todellakin alle puolen tunnin.

Illalla otin lapion ja kottarit käsittelyyn ja jatkoin parkkipaikan vierustan parissa. Omenapuun alla oli iso kasa betoninpaloja, joiden toimittaminen kaatikselle olisi aika kallis kuorma. Joten niistä syntyi polku raparperin luo ja samalla kivipuro ja vähä reunusta omppupuun ympärille. Kaivelin mursketta vähemmälle, vuorasin maan sanomalehdillä ja kärräsin pienen kerroksen multaa koloon. Sitten kaivelin vielä muista maista maahumalaa, suikeroalpia ja kevätkaihonkukkaa maanpeitteeksi. Toivottavasti intoutuvat kasvamaan. Tuonne voisi sopia aika mukavasti myös syvänsininen skillamatto keväällä. Pitänee tiputtaa muutama sipuli joskus kylväytymään.

Niin ja niitä betoninpaloja siirrellessäni ajattelin lämmöllä Ti:tä ja Susannaa. Sammakkoja riitti murikoiden seassa aika kiitettävästi. Onneksi se olin minä, joka niiden hyppelyä seurasi eikä kukaan kovasti sammakkokammoinen yksilö.

Pretty in pink

Kaikenmoista vaaleanpunaista. Ruukkukärhö avasi pinkit kukkansa, hömppämaukasta ja aikaa sitten tilattu kesätyyny tuli lopultakin, Bauhausista tarttui porfyyrikivien lisäksi ruosteenoranssi keijunkukka, jossa näyttäisi olevan kauniin, vaaleanpunaiset kukat. Kivet tulevat kasvihuoneen eteen, kunhan siihen asti päästään.

Tuo Pretty in punk -tyyny oli muuten ihan pakkohankinta, kun ottaa huomioon hurjan nuoruuteni. Siinä on kyllä noin yleisesti ihanan ristiriitainen tyyli. Tosin vaaleanpunainen ei kyllä oikein aikuisiällä ole iskenyt kipinää. Viime vuosina sekin on kyllä alkanut näyttää mukavalta. Ainakin joissain tilanteissa.

Oikeastaan lähdimme tänään alkujaan valokateostoksille. Tokihan kasvihuone tarvitsee katteenkin. Samalla sitten piipahdimme piknikillä Hatanpään arboretumissa ja voi kauhistuksen kauhistus, minulla ei ollut kameraa mukana! Kaikki ne ihanat kukat jäivät kuvaamatta. Pakko mennä vielä uusiksi!

Illalla keräsin kirsikasta ne kypsät marjat, joihin yletin ilman kummempia jatkoksia. Aika monta litraa tuli ja edelleen puu on ihan punainen. Eikä minulla edelleenkään ole sitä kirsikankivenpoistajaa...