Tänään satoi lunta , oikein pyrytti, jos moinen tosiasia on jäänyt jollekulle epäselväksi. Tuuli oli melkoinen, aamulenkin jälkeen Silakka-paran pienet kätöset olivat toppauksista huolimatta ihan jääkylmät. Mitähän tuolle neiti kylmäkädelle keksisi, tumput ja villavuoriset rukkasetkaan kun eivät tunnu riittävän... Aina vain ovat pienet sormet hirmuisen kylmät. Äitinsä tyttö, ei harrasta ääreisverenkiertoa. 

Tilasin jo jonkin aikaa Jotexilta tuon hiihtäjätyynyn. Siinä oli jotain viehättävää ja Indiskan tyynyt kaipasivat jo kavereita. Tänään tyyny sopikin vallan mainiosti vallitsevaan säätilaan. Yhdessä vaiheessa katselin pelonsekaisen kunnioituksen vallassa, kun lähemmäs satavuotiaat poppelit heiluivat tyveä myöten. Pysyivät ne kuitenkin pystyssä, onneksi.

Illasta täytin tyttöjen joulukalenterit. Totesin, että järjestelmällisyyteni on pahasti kadoksissa; Oli ihan hirvittävän tuskan takana saada legopalikoita pusseihin järjestyksessä nin, että osat pysyivät kokoamisen kanalta loogisessa järjestyksessä. Aina unohtui joku numero välistä. No, toivon mukaan nyt kaikissa taskuissa on jotain eikä yhtenäkään aamuna tule vastaan olematonta ylläriä. Pitäisiköhän lahopään varautua jotenkin sihen? Pelkästä konvehdista taskussa saattaisi tulla sanomista.

Tänään hain ison tytön koulusta ja matkalla hän osoitti minulle kauniin kuvauskohteen. Jo yhden jälkeen iltapäivällä oli niin hämärää, etä tipusten varma tunnistus ei onnistunut, pitää kurkkia huomenna tarkemmin.

Tänään mietin sitäkin, miten muisti toimii, miten se päättää, mitä kannattaa säilöä. Mietin lapsuudenkotiani ja jostain syystä mieleen nousi keittiön ruokakaappi ja kirkkaanpunainen seinä, kapea, pitkä eteinen ja makuuhuoneen vihreä lelukaappi. Muistan myös makuuhuoneen valon, joka siivilöityi lävitse mustista, oranssikukallisista verhoista. Illalla oranssi valo siivilöityi oranssin jalkalampun varjostimen lävitse. Senkin muistan, miltä tuntui, kun hiuksiin laitettiin paplarit ja pääsi istumaan kuivaimen alle odottamaan, että se puhaltaa kampauksen kuivaksi. Iltaisin hiipparoin eteisen toisessa päässä olevan naulakon takien sekaan katsomaan salaa uutisia eikä mikään maistunut niin ihanalta kuin lauantai-iltaisin saunan jälkeen pala ranskanleipää lauantaimakkaralla maitokahvin kanssa nautittuna.

Joulukalenteri

Ompelin tänään Silakan joulukalenterin valmiiksi ja mies keksi pitkällisen pähkäilyn jälkeen, että talot mahtuvat keittiön nurkkaan. Meillä on toivottoman vähän ehjää (ja vapaata) seinäpintaa talossamme. Mutta löytyipä kuitenkin.  

Kalenteria oli hauska ommella. Se tosiaankin on melkoista tilkkutyötä, tehty jämä- ja kierrätyskankaista. Harmaasta kankaasta ompelin joskus itselleni housut (ihan toivottoman kutittavat sellaiset), katon raitakangas on Ikeasta ja siitä tein joskus romanttisempaan aikaan patjanpäällisen pihapenkkiin, ikkunat ovat sitten Marimekon kankaista jääneitä jämiä, vanha tyynynpäällinen ja pari pöytäliinaa. Maatuska on leikattu kankaasta, joka palveli edellisen asunnon keittiössä paneeliverhona. Talon taustakangas taas löytyi tämän talon kellarista. 

Jotenkin tälläistä työtä tehdessä avautuu tilkkutöiden viehätys. Se, että kaikilla kankailla on jotain merkitystä, että kaikkiin niihin liittyy jokin omakohtainen muisto, vaikka vain se, että tämä kangas löytyi siltä ja siltä kirpputorilta joskus kauan sitten. Silakan talon ripustuskin on meille merkityksellinen. Talossamme on aikanaan toiminut puusepänverstas ja sen muistona kellarissa oli vanhoja keinutuolin pinnoja. Nyt yksi niistä kannattelee kalenteria.

Mutta kenelle minä ensi vuonna teen kalenterin? Lapsilla on jo omansa. Enkä mies tarvitsee suklaalla täytettävän pikkumökin, tunnustan olevani lievästi koukuttunut joulukalenterien ompeluun... 

Puuhastelua

Tänään tuputtelin joulukalenterin taskuihin valot ja numerot. Silakka auttoi sellaislla tarmolla, että sain jatkuvasti pyyhkiä maalia neitosen sormista vähemmälle. Illalla kiipesimme yläkertaan ja valkoinen seinä sai lopultakin hiukan piristystä, kun kuvat ja Ratian Palaset-laatikot pääsivät lopultakin paikoilleen. Laatikoihin kuulemma pitää löytää jotain hauskempaa sisälle, joulukoristeet kelpaisivat. Niitä kai sitten, vähitellen...

Vano aamurusko

Tänä aamuna vihdoin oli joutsenia selällä. Ne mekastivat siellä, kerääntyivät vähitellen yhteen ja sitten, kun ne lopulta päättivät suunnata ylitseni poispäin, olin sellaisessa ryteikössä , että oksamäärän läpi ei saanut ensimmäistäkään kuvaa ylitse töristelevistä linnuista. Harvemmin varmaan näkee naama punaisena kiukuttelevan, tasajalkaa hyppivän aikuisen naisen rähisevän itsekseen aamuvarhaisella pusikossa. No, tänään olisi ollut moinen näky tarjolla. Sen kerran, kun minulla on joutsenten lentäessä ylitseni kamera mukana, olen sellaisessa paikassa, että kuvaaminen vain ei onnistu. Jotta voihan rumasana. No, onneksi muuten oli kaunista ja aamurusko leimusi pilvissä harvinaisen upeissa sävyisä.

P.S. Niille, jotka eivät ole perehtyneet venäläisiin kansansatuihin, voin kertoa, että Vano Aamurusko on kotoisin siltä suunnalta.

Mummulassa

Sellainen lauantai. Aika tavalllinen, mukava. Aamulla otimme joulukorttia varten tytöistä kuvia. Tai no, yritimme ottaa, välillä meni normaalisti painiksi, nipistelyksi ja itkuksi. Oli tuolla liiankin vauhdikkaiden otosten joukossa onneksi pari käyttökelpoista. Tällä kertaa valitsin vähän erilaisen kuvan kuin mitä alussa ajattelin. Iloisemman.

Päivällä kävimme rannassa katsomassa aurinkoa, kun se suvaitsi tulla pitkästä aikaa tervehdyskäynnille. Toivoin hiukan näkeväni isoja valkoisia lintuja, mutta ei... Tänä vuonna joutsenia on näkynyt kovin vähänlaisesti. Silloin pakkasten aikaan niitä oli, sen jälkeen ne ovat pysyneet poissa. 

Iltapäivällä minun piti aloitella ompelemista. Silakalla ei ole omaa taskukalenteria ja eihän sellaista ilman selviä. No, muuten hyvä, mutta kangaskaapin oven edessä oli kokoamista odottava Lundia-hylly. Kaapille ei ollut mitään asiaa ennenkuin oli tyhjentänyt vanhat Ruuvari-hyllyt, purkanut ne, laittanut miehen ja vieraat kantamaan ne kellariin ja rakennuttanut Lundian kasaan. Niin ja laittanut tavarat takaisin uuteen hyllyyn ja tuohon yläkerrasta tuotuun liinavaatekaappiin. Se, mikä on hiukan outoa, on että nyt on oikeastaan hyllytilaa vähemmän kuin ennen, mutta tavarat mahtuvat silti paremmin... Niin ja se kalenteri on edelleen aloittamista vaille valmis.

Ajattelin, että tänä jouluna meillä onkin teemana pitkästä aikaa punaista ja väriä. Ajattelin myös olla laiska ja hankkia emneet aika pitkälle valmina. Tänään siis hyppäsimme miehen kanssa autoon ja ajelimme Ikeaan. Matkaan tarttuneiden joulukoristeiden saldon voi tarkistaa kuvasta... Ehkä mies voisi vielä piipahtaa hakemassa yhden punaisen torkkupeiton ja jokusen punaisen koristeen. Jotenkin en vain syttynyt tavanomaiselle punaiselle koristekrääsälle. Ennemmin elän sen jo olemassaolevan "vääränvärisen" krääsän kanssa tai ehkä pikemminkin yritän hankkiutua siitäkin eroon ja löytää koristeita, jotka ovat ihan oikeasti mieleisiä ja jotenkin merkityksellisiä. Voi niitä löytää Ikeastakin, minä ihastuin jo viime jouluna noihin jouluisiin hahmoihin, silloin niistä kotiutui meille pukki ja muori, nyt löysimme lapsetkin.

Violettia!!!?????

Afrikkalaiset kukat eivät ole vieläkään kokoontuneet peitoksi ja aloin kaivata lisää väriä sängylle. Huutiksessa osui kohdalle edullisesti teollisesti valmistettu violetti pitsipeitto ja jostain syystä laitoin siitä hudon vetämään. Nyt se tuli ja pääsi sängylle. Outo juttu tilanteessa on tuo väri. Minä en ole oikein ikinä välittänyt violetista väristä mitenkään mainittavasti ja nyt makuuhuoneessani on puoli sänkyä violettia ja vieläpä violettipohjainen koristetyyny kaupan päälle. Vanhuusko tässä alkaa vaivata?

Jouluksi ajattelin kyllä kehitellä vähän jotain uutta lookia sängylle. Vielä kun keksisin mitä... Pari tummanpunaista samettityynyä voisi toimia.

Kaappi

Löytyi se lopulta.Kaappi kodinhoitohuoneeseen. Etsin jo pidempään tuollaista vanhaa astiakaappia kohtuuhintaan ja lopulta natsasi. Tänään kaappi tuli meille ja vietin jonkin aikaa tyhjentämällä ennen tuossa olleen mahonkisen liinavaatekaapin ja samalla perkaamalla sen sisällön. Olihan siellä, kaikenlaista. Jostain syystä myös kaapit tuppaavat aikaa myöden muuttumaan roskakoreiksi, jos niiden sisältöä ei käy säännöllisesti lävitse. Tämänkertainen kaapinsiivous sai minut päättämään, että seuraavaksi tyhjennän kodinhoitohuoneen toisen kaapin. Siihen joutunee varaamaan melkoisen pitkän ajan...

Se, mikä kaapin saapumisessa ilahduttaa erityisesti, on, että nyt sain kodinhoitohuoneeseen kaapin kylpypyyhkeille. Tuo taso kaipaa vielä paria koria, joihin voi laskostella laudeliinat. Silakkakin oli kovasti ihastunut uuteen kalusteeseen ja availi ja sulki ovia huokaillen samalla ylen ihastuneena.

Ihastunut olen kyllä minäkin, tosin tuo sininen väri ei ihan välttämättä olisi oma ensimmäinen valintani. Hakitsen vakavasti kaapin sävyttämistä esim limenvihreän suuntaan jossain vaiheessa. Keltainenkin olisi väri, joka toimisi pöllötapetin seurassa erittäinkin hyvin. Pitää miettiä, toistaiseksi kaappi saa luvan kelvata sinisenä tarkoitukseensa.

Sattuipa kerran kesällä...

Minna haastoi muistelemaan mennyttä kesää. Tälläiset kuusi kuvaa tuntuivat jotenkin sopivilta. Kovasti vetistä taisi olla, mutta ihan kesäistä silti. Uimista, marjoja, vihreää, sammakoita, hämähäkkejä, kaikenmoisia ötököitä. Lämmintäkin välillä. Eturappu tuli valmiiksi, vime viikolla tuli kirje, että se on läpäissyt tarkastuksenkin. Jo kelpaa kulkea kotiin.

Ei tämä huono kesä ollut, tulipa testattua viime kesänä tehtyjen salaojienkin toimivuus oikein perusteellisesti. Ihan pikkuisen enemmän auringonvaloa toivoisin silti ensi kesältä, jos jotain pientä ja vienoa saa sanoa. :)

Ja haastan Minnan, Mie iten, Tarjan, Hannan, Erikan ja Kaarinan muistelemaan omaa kesäänsä kuudella kuvalla. 

Koru(r)asialla

Innostuin tänä aamuna hiukan kollaamaan korulaatikkoani ja totesin, että jos ottaa huomioon sen, että en juurikaan käytä koruja, niitä on kertynyt aika uskomattoman paljon sinne laatikkoon. Ja muuallekin, kieltämättä. On minulla sellaisia ihan perinteisiäkin koruja, jalometallisia ja sisäsiistejä, mutta jotenkin pidän koruissa hiukan krouvimmasta otteesta ja omalimaisemmista materiaaleista. Yläkuvassa on pari lahjaksi saatua riipusta ja opiskelukaverini tekemä rintaneula sekä toisen kaverin tekemä luusormus. Medaljongin äiti on sanut sedältään pienenä tyttönä ja periyttänyt minulle ja kultasormus on ammattisormukseni. Tuo hattuneula kuvassa alimmaisena on kirppislöytö.

Alakuvassa (pahoittelen sen epätarkkuutta, valo vain ei suostu riittämään) suurin osa koruista on opiskeluaikojeni satoa. Tein ja käytin silloin paljon rintaneuloja. Emalisormuksen sain silloiselta poikaystävältäni lahjaksi, sen toinen puoli on kirkkaan vihreä, ja venäläisen rintaneulan isä toi joskus tuliaisena. Keskellä oleva hopeinen silmärintaneula on ensimmäinen koru, jonka olen itse tehnyt. Jotenkin noita katsellessa alkaa kunnolla syyhyttää sormia. Jotain asiaan liittyvää olisi kyllä ihan mahdottoman mukava tehdä pitkästä aikaa.

En kirjoita piruuttanikaan mitään mistään käsityömessuista tai muista hauskuuksista, jonne kaikki muut pääsevät. Kunhan mökötän. Mies on sairaana ja itse sinetöin lopullisesti pääsemättömyyteni sukeltamalla pihassa karkeaan sepeliin ja hankkimalla sitä kautta toisen polveni tilalle puujalan ja muuten sitten oikein koristeellisia ruhjeita ja mustelmia. Silakka on tutkinut hämmentyneenä äidin laastareita ja tarkastanut muun perheen kämmenet ja polvet ja todennut, että ainoa tohelo paikalla kantaa kutsumanimeä äiti. 

Silakkainen on alkanut tosissaan harrastaa pukeutumista ja pukeekin suunnilleen kaiken löytämänsä vaaetuksen ylleen. Kerrospukeutuminenhan tosiaan on ymmärtääkseni varsin trendikästä.

Noin yleensä olen ollut tämän päivän kuin se kuuluisa takapuoleen ammuttu karhu. Naamalleen tuiskahtaminen ei varsinaisesti parantanut mielialaa. Ja seuraavalla kerralla, kun käyn ruokakupassa lupaan ostaa kaupan minikirjavalikoiman tyhjäksi. Franklin ja ukkosmyrsky alkaa viidettä kertaa peräkkäin luettuna hiukan käydä puuduttavaksi. Tosin en ole yhtään varma auttako se, että vaihtoehtoja on paljon. On niitä tälläkin hetkellä ja silti tuo Franklinin ukkosmyrsky ja Kippi-Kustaa ohittavat suosiossa muut vaihtoehdot iloisesti.

Maailmojen kohtaaminen: Tanssijattaren varpaita alkoi palella.

MInä olen ihan ellun kanana. Oikeastaan pitäisi jo nukkua, mutta syön yhtä aikaa salmiakkia ja minttusuklaata ja selailen huuto.netiä. Hupinsa meistä jokaisella. Mutta salmiakki ja tumma suklaa sopivat ihanasti toisiinsa.

Sisko palasi etelänreissulta ja pikkutanssijattaret saivat tuliaisiksi mekot. Kyllä kelpasi tanssia - ja halia. Isomman neidon aiempi flamenco-mekko olikin jo jäänyt pieneksi, nyt neiti voi taas laittaa pystyy esityksiä uudella innolla. Ja kyllä meillä tanssittiinkin. Siinä ei pieni kröhä ja tukkoisuus vauhtia hidastanut, kun helmat piti laittaa heilumaan. 

Joskus sitä saa mitä tilaa. Täksi aamuksi sain pikkupakkasta ja ihanaa auringonpaistetta ja kylläpä paistoi päivä mieleenkin. Kävin Silakan kanssa ensin saattamassa siskon koulun ja kotimatkalla teimme vielä reippaan kävelyretken metsään ja saimme siellä luennon läsnäolevista linnuista ystävälliseltä rouvalta. Taas kerran tunsin itseni ihan suunnattoman onnekkaaksi, kun saan asua tälläisessä paikassa. Maisema on uskomattoman kaunis ja kotiovelta aukenee tärkeä lintualue. Vielä kun oppisin tunnistamaan lintujen ääniä paremmin. Nyt sentään tiedän, mitä arkoja tipusia olen yrittänyt päivätolkulla kuvata. Koskelot ovat leiriytyneet hiukan isompana laumana naapurustoon ja ilmeisesti palkanneet sorsan vahdiksi. Aina kun joku lähestyy, sorsa päästä melkoisen törähdyksen ja sen jälkeen kuuluukin hetken aikaa vain koskeloiden siipien pärinää, kun ne siirtyvät suojaisammalle paikalle kameroiden ulottumattomiin.

Olen vaihteeksi kehittänyt jonkinmoisen addiktion avokadoihin. Voisin syödä niitä melkoisen monta päivässä, mutta yritän rajoitaa ahneuttani. Tällä kertaa tein nopean soseen pastalle seuraksi. Juu, tiedän kyllä sen avokadokastikkeen, mutta olen maidottomalla imetysdieetillä ja allerginen sitruksille, joten joudun kehittelemään oman versioni.

Avokadodippi vaikka pastalle kastikkeeksi

1 iso kypsä avokado

puolikas valkosipulinkynsi murskana

loraus oliiviöljyä

1 tl savupaprikajauhetta

maun mukaan suolaa

rouhaus mustapipuria

1 tl tuoretta korianteria

Irrroita avokadon liha kuorista ja paloittele se. Murskaa valkosipuli ja kippaa muut mausteet ja öljy avokadonjen kanssa kulhoon. Muussaa haarukalla hienoksi ja nauti kuten parhaaksi näet. Tämäkin oli oikeasti hirmuisen hyvää pastakastikkeena.

Pakko tunnustaa, että ihan pikkuisen tympii vaihteeksi jopa kirkas ruohonvihreä ja ruohoilla lepäilevät vesipisarat. Jotenkin ehdin jo tottua ajatukseen siitä, että talvi on jo, että nenää nipistää pakkanen ja että se vihreä ruoho edes ratisee jäisenä kävellessä. Vaan ei, vettä sataa vuorotellen kaatamalla ja tihuttaen ja kura lätisee kenkien alla. Pakko sanoa, että tästä osasta syksyä en vain osaa tykätä. Valoa kiitos, edes kerran päivässä, tänään oli jo iltapäivällä pimeää kuin yöllä.

Pitää ilmeisesti alkaa lotota useammin kuin kerran kuussa. Kyllähän se, että yleensä lottoaa, nostaa lottovoiton todennäköisyyttä huimasti verrattuna siihen, että ei lottoa lainkaan. Ja nyt tietäisin, mitä ostaisin, jos saisin pikkuisen enemmän kuin neljä oikein. Kirkasvalolamppu kyllä olisi poikaa tämän syksyn ilmanalassa. Se Manhattan kelpaisi edelleen, muut näyttävät yleensä ihan liian terveellisiltä. Lottovoittoa odotellessa syön liikaa suklaata ja poltan kynttilöitä.

Valaistumisen hetkiä

Tänään oli ohjelmassa lamppuaskarteluja. Mies korjasi vanhan, anoppilan vintiltä löytyneen, messinkisen pöytälapun sähköistykset ja  vaihtoi siihen jo jonkin aikaa (lue melksein pari suotta sitten) tarkoitusta varten hankitun silitysraudan johdon. Jostain syystä se sopii mielestäni tuohon erittäinkin hyvin. Assistentti näpräsi vieressä omia valaistuksiaan. Lamppu tarvitsee uuden varjostimen, yritin etsiä netistä,mutta aika laihoin tuloksin. Mielestäni aiemmin noita samanlaisella rungolla olevia varjostimia oli kaupassa kuin kaupassa ja nyt en löytänyt yhtään. Tämä toki voi johtua siitä, että iän karttuessa huomaan yhä useammin, että se aikaisemmin saattaa tarkoittaa yllättävän pitkää aikaa... Hämmentävää. Mutta taidan siis kehitellä itse jotain vanhan kehikon päälle.

Samaa vauhtia keltainen peltilamppu (ei uustuotantoa oleva) sai uuden, iloisenvihreän johdon ja eteisen hajonnut pallolamppu korvatiin tuolla matalamalla roikkuvalla versiolla, jonka olemassaolon mies yhtäkkiä muisti. Hyvä että muisti. Joskus on hyvä, että kellarissa on jokunen lamppu varastossa. Tuo näyttää mukavammalta kuin se aikaisempi pikkupallo katon pinnassa. Hiukan häiritsee se tosiasia, että tuo johtokupu on uusi ja ruma, mutta ehkä siihen joskus löytyy parempi vaihtoehto tilalle. 

Tein tänään ruoaksi kasvismureketta ja sen kostukkeeksi tätä maapähkinävoikastiketta. Enpä ole aikoihin syönyt mitään niin hyvää. Suosittelen kokeilemaan.

Nyt Wiener nougatia ja omalaatuisia naisia Teemalta. Grey gardens. Erittäinkin kietova tarina.

Jo toinen ihana, aurinkoinen pakkaspäivä. Järvi oli jo alkanut jäätyä ja koskeen oli kerääntynyt  iso lauma sorsia metelöimään. Lauma pölähteli pienimmästäkin häiriöstä pakoon ja siipien räpsytys sai välillä hätkähtämään kovaäänisyydellään.

Komas kuva oli pakko laittaa. Kaivoin tänään akryylivärit vuosien tauon jälkeen ja maalasin jo vuosia sitten luonnosteltua taulua hetken. Ei tuo mikään taideaarre ole, lähinnä tasoltaan keskiverto lukiotytön piperrystä, mutta hei, minä maalasin!!!! Toivottavasti saisin jotenkin taas kuvantekemiseen pään auki. Maalaaminen itsessään on kuitenkin hirmuisen terapeuttista silloinkin, kun lopputulos ei vättämättä ole mikään mestariteos. Mutta kyllä minä aion tuon työn malata vielä loppuun.

Päivälliseksi tein nopean piiraan. Oikeastaan minun teki mieli muna-riisi -piirakkaa, mutta koska riisin keittämiseen ei olut aikaa, korvasin sen kuskusilla. Muuten täytteenä on parsakaalia, keitettyä kananmunaa ja tilliä Yhdistelmä toimi yllättävänkin hyvin. Ensi kerralla taidan tosin voidella kuoren kevyesti dijoninsinapilla, nyt maut kaipasivat pientä tulisuutta ja kirpeyttä tuekseen.