Jo joutui armas aika ja kajahti suvivirsi, jota en ollut kuulemassa, koska tuo pienempi katsoi parhaksi edistää helteiden tuloa nostamalla huiman kuumeen perjantai-iltana. Joten enpä ollut kevätjuhlassa. Toivon todella, että se ei ollut tytön koulun viimeinen lajiaan. Kieltämättä harmitti. Varsinkin, kun koko toukokuu meillä on mennyt käytännössä sairastupaa pyörittäen. No, onneksi tauti oli edes nopea eli sunnuntaina pääsimme jo siskon synttäreille. 

Vaikka kuu alkoikin tänään aika vilpoisissa merkeissä, viime viikon aurinkoiset päivät ovat edistäneet kasvua ja kauneutta pihamaalla. Viime syksynä maahan kaivamani vaaleanpunaiset tulppaani-ihanudet ovat aukeilleet ilokseni. Etenkin alimman kuvan pionitulppaanit ovat aivan upeita. Kunpa vain olisi hiukan aurinkoisempaa, että ne avautuisivat ihan kunnolla.

Tänään ehdin (lopultakin) kylvää salaatit ja pinaatit kylvölaatikkoon. Ennen sadekeliä sain nypittyä pensasaidan juurelta myös sen verran nokkosia, että söimme lounaaksi nokkoslettuja. Niillä irtoaa meillä huikea määrät hyvä-äiti -pisteitä. Joskus jossain keskustelussa joku äiti ehätti kysymään, että mitä lapset muka syövät, pitäisikö niille yrittää tunkea jotain nokkoslettuja ja vaikutti aidosti järkyttyneeltä, kun kerroin, että niitäpä hyvinkin. Nokkosten suhteen taitavat epäluulot löytyä usein ihan muulta taholta kuin lapsista. Nokkosletut kun ovat paitsi herkullisia, myös terveellisiä. 

Mutta sitä kesän lämpöä odotellessa. Yritän ajatella positiivisesti, että ne tänään kylvämäni salaatit tykäävät tälläisestä säästä eivätkä edesitäisi helteellä. Mutta kyllä vähitellen olisi ihan mukava päästä edes kokeilemaan kesävaatteita. Ilman takkia ei tuonne ulos ole monenakaan päivänä ollut asiaa.

Luumupuu kukkii!

  

Monta päivää kävin tuijottelemassa ensimmäisinä kukkivan luumupuun pullistelevia nuppuja ja eilen se poksautti ensimmäiset kukat auki. Tänään koko puu oli kukkien peitossa. Joka kevät olen yhtä innoissani, melkein pompin kuin pieni lapsi. En tiedä montaa kauniimpaa asiaa kuin kukkiva puu. Ja tämä on vasta alkua. Seuraavaksi kukkivat kirsikat ja sitten ihan pian omenat. Oi autuutta.

Keksin myös ratkaisun kasvihuoneen vähän mietityttäneisiin seinänvierustoihin. Meillä oli seulottu sepelin seasta pari ruukullista pyöreämuotoisia luonnonkiviä, joten lisäsin vähän kivituhkaa ja asentelin kiviä seinänvierustoille. Yhdelle seinälle kiviä ei riittänyt, joten joko pitää kerätä lisää kiviä ta keksiä plan B siihen. Pitää miettiä. Mutta kylläpä näyttää kivalta tuo reunus. Yksityiskohdat ovat tärkeitä ja olisipa ärsyttänyt, jos tuo olisi jäänyt jotenkin ikävän näköiseksi tai viimeistelemättömäksi. 

Sää oli kerrassaan hilpeällä mielellä sekin. Kivien asentaminen oli kasvihuoneessa melkoisen hikistä hommaa. Lämpötila pyöri kolmenkympin tietämissä. kohta saatan uskaltaa jättää tomaatintaimet tuonne yöksi ihan oman onnensa nojaan. Siis jos sää ei kovasti viilene.

Illasta taivuttelin päärynäpuun oksia vähän parempiin asentoihin. Saa nähdä miten onnistuin. Hiukan Pyrre on epäonnistuneen joulukuusen oloinen kivikoristeidensa kanssa seistessään... Onnistuin katkaisemaan vain yhden oksan taivutellessani. Toivon, että Pyrre ei kovasti pahastunut, taivutin kuvitteellisesta varovaiuudestani huolimatta pikkuisen liian voimalla.

Tänään haimme myös paketin, jossa oli visuaalisesti vaativan pöllökisasta saatu Aarrekidin paita ja pöllö. Sekä pöllö että paita saavuttivat heti suuren suosion.

P.S. Aamun poin melkoista migreeniä. Pahoittelen mahdollisia omituisuuksia tekstissä. Migreeni ilmenee minulla säryn lisäksi myös verbaalisten kykyjen puolella.

Hups. Kylläpä päiviä onkin vierähtänyt. Olen kyllä kuvaillut jonkin verran, mutta iltaisin olen yleensä niin väsynyt, että kuvienkäsittelyinto on ollu hiukan vähissä. Vappu tuli ja meni. Oli mukavaa. Herkuttelimme ja olimme yhdessä, kaikessa rauhassa. Tein käsitöitä, kokkailin, leivoin, kävimme ulkoilemassa. Keltavuokot alkoivat kukkia.

Eilen mies mietti olohuoneen mattotilannetta. Entinen, jättiläismäinen Ikean Egeby kipristeli reunoista niin, että siihen kompuroi jatkuvasti. Se sai siis lähdöt kellarin kautta katopaikalle. Meillä on kellarissa melkoinen mattovarasto ja hetken kaivelun jälkeen mies löysikin sieltä pari vanhaa, talon mukana saatua mattoa. Juuri sellaista täydellisen kuluneen sävyistä ja pehmoista. Jostain syystä olin kuvitellut, että nuo olisivat hiirten nakertamat ja ainakin likaiset, mutta mitä vielä, muutaman tunnin tuuletuksen jälkeen ne saattoi levittää lattialle ja totesin, että kylläpä meillä onkin kauniit kesämatot.

Tänään vietimme aikaa kasvihuoneen ympäristön kohennustouhuissa. Mies asenteli noita liuskeentapaisia laattoja paikalleen, minä puolestani täyttelin ympärystän laattojen vierustoja kivillä ja hiekalla. Samalla tuli siistittyä tuo oikean reunan kulkutiekin. Kasvatuslaatikot tulevat todennäköisesti kokemaan uudistuksia, koska kellarissa on odottamassa muutama vanha ikkuna ja kasvihuonen viereen, tuonne vasempaan yläkulmaan ajattelin hankkia jonkun pikkupuun. Päärynä voisi olla mukava. Ja sen juurelle sitten vielä pieni, kolmionmuotoinen penkki. Ja sitten kun lapset kasvavat, pääsenkin oikein kunnolla rönsyilemään vähitellen kuvan vasenta laitaa kohti... Taidan tosin joutua odottelemaan vielä jokusen vuoden. Mutta sitten pihassa taitaa olla hiukan huonosti tilaa yhtään isommalle nurmikolle... Mutta tänä vuonna pitäisi vielä rajailla noita olemassaolevia kukkamaita ja askarrella kaikenmoista muutnkin kasvihuoneen ympärystässä. Mahdottoman mukavaa. Taimet kasvihuoneeseen saatan tosin joutua ostamaan. Tomattiviljelmäni eivät ole kovinkaan vakuuttavassa kasvuvaiheessa eikä munakoisontaimienkaan koolla voi mahdottomasti kehuskella.

Ruusuja ja leipää!

Otsikossa viittaan erään mielenosoituksen teemaan. Arvostakaamme siis saamiamme ruusuja ja erityisesti leipää, jonka ansaitsemiseen meillä nykypäivän länsimaisilla naisilla on melko lailla erilaiset mahdollisuudet kuin kanssasisarillamme vielä 100 vuotta sitten, puhumattakaan kanssasisarista niissä maissa, joissa naisten oikeudet ja valinnan mahdollisuudet ovat edelleen hyvin vähäiset. Toivoisin, että Kansainvälisen naisten oikeuksien päivän perimmäinen syy ei hukkuisi kaiken maailman hemmotteluhoitopakettien ja messujen hälinään.

Ja tämän aasinsillan kautta sujuvasti juustopiiran pariin. Mies oli tuonut kaupasta Koskenlaskijan uutta cheddar-valmistetta, jota hiukan ihmettelin ennenkuin keksin, mihin moista tunkisi. 

Juustopiiras

Pohja:

100 g leivontamargariinia

1 dl kaurahiutaleita

3 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 dl turkkilaista jugurttia

Täyte:

1/2 prk Koskenlaskija-cheddar Ruokaa

3 munaa

1 dl Sinistä emmental-juustoraastetta

2 dl kermaa

mustapippuria, timjamia

1 rkl dijonin dinappia

Nypi kuivat aineet margariinin kanssa karkeaksi, jauhemaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon jugurtti ja sekoita tikinaksi. Painele piirasvuoan pohjalle, pistele haarukalla ja esipaista 200 asteessa n 10 minuuttia. Tee sillä välin täyte. 

Riko munat kulhoon ja sekoita haarukala niiden rakenne hajalle. Lisää muuta aineet ja sekoita massaksi. Levitä esipaistetulle pohjalle sinappia ja kaada täyte sen päälle. Paista 20 asteessa n 20 minuuttia tai kunnes piiraan pinta on kauniin ruskea ja täyte on hyytynyt.

Tarjoile vihersalaatin seurana.

Subihimo iski ja pikkuisen itse tekemisestä muutenkin

Aamulla ei oikein nukuttanut, Heräsin jo viideltä pyörimään. Päivällä nukutti sitäkin enemmän ja iltapäivästä iski vielä vietävä pikaruoan himo. Subway-leipää olisi pitänyt saada. Vaan ei, eipä ole moisia ison maailman ihmeitä täällä lähimaillakaan, joten itse oli käytävä leipomaan. Samalla vaivalla tein sitten vähän terveellisempää leipäpuolta silkan vehnäpullan sijaan. Laitoin taikinaan splttihiutaleita ja spelttijauhoja vehnäjauhojen lisäksi. Lisäksi sekoittelin oman versioni hunaja-sinappikastikkeesta ja isompi tyttö vaati kotitekoista majoneesia. Senkin pyöräytin. Ja olipa muuten hyvää. Taisi itse asiassa oll aparempaa kuin esikuvansa. Ainakin väittäisin, että kustannuksia tuli vähemmän kuin valmiina noutaessa.

Vatsa täynnä olikin hyvä alkaa joululahjojen askarteluun isomman neidin kanssa. Noiden käsityöopetus on ollut luvalla sanoen retuperällä jo pidemmän aikaa ja päätin, että kaipa se on itse otettava työvälineitä kauniiseen käteen ja sovittava perheen sisäisestä kässäkerhosta. Jonkinmoisista käsityökyvyistä kun on minun näkemykseni mukaan varsin paljon hyötyä elämän varrella. Tekeminen opettaa niin paljon enemmän kuin ensikatsomalta voi kuvitella. 

Tämä on aika kuvaava esitys tästä kesästä... Katselin juuri koneelta kuvia kesistä, jolloin olemme asuneet täällä ja voi että miten ihanan aurinkoista ja juu - kesäistä niissä olikaan. Kukkaset kukkivat, lapset hilluivat helleasuissaan ja uimarantaretket olivat päivittäisiä. Jotta voihan masennus. Tosin kyllä Silakka sentää mulkkasi kunnolla tuossa vesilävessä kaatopaikalla. Toinen saapas oli puolillaan vettä. Melkein kuin olisi käynyt uimassa.

Eipä tässä muuta sitten voi kuin yrittää vetäistä villaista niskaan, laittaa puita pesään ja valmistaa lohdullisia ruokia. Yletön sisäileminen on aiheuttanut jopa kesällä ennenkuulumatonta sisustamisen tarvetta. Yleensä kesäisin eniten sisustamiseen viittaavaa on rantapyyhkeiden ripusteleminen milloin minnekin kuivamaan ja isoimpien hiekkakasojen eliminointi eteisestä.

Niin ja se ruoka. Tänään tein kasviksilla täytettyä munakasrullaa. Oli hyvää, jopa lasten mielestä. Paitsi kesäkurpitsa, joka ei kuulemma edelleenkään ole missään olosuhteissa hyvää. Hmpf. Minun mielestäni se kyllä oli, tuollakin. Niin ja rucola, se on suoraan omalta takapihalta. Sitä osastoa, joka suostuu kasvamaan säästä huolimatta.

Kasviksilla täytetty munakasrulla

Munakas:

6 munaa 

6 dl maitoa 

1 dl vehnäjauhoja 

1 tl suolaa 

2 tl voita tai öljyä

Riko munat kulhoon ja riko niiden rakenne. Sekoita joukkoon loput aineet. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja paista 200 asteessa n 20 minuuttia.

Täytteet:

Tomaattikastike

1 prk tomaattimurskaa

hunajaa, suolaa, pippuria, öljyä, timjamia, rosmariinia,valkosipulia

Laita aineet kattilaan ja anna kiehua rauhassa puolisen tuntia, kun teet pohjaa ja muita täytteitä.

1 kesäkurpitsa

1 murskattu valkosipulin kynsi

öljyä ja margariinia/voita

Suolaa, pippuria, persiljaa

Viipaloi kesäkurpitsa juustohöylällä. Laita öljy ja rasva pannuun, murskaa valkosipuli sekaan. Lisää hetken kuluttua kesäkurpitsa ja hauduttele ja kääntele kypsähköksi. Mausta.

Lisäksi:

Juustoraastetta, raejuustoa, tuoreyrttejä (esim timjamia, meiramia, minttua).

Kun kypsä munakaspohja on jäähtynyt hiukan, kumoa se puhtan leivinpaperin päälle. Levitä pinnalle tomaattikastiketta, kesäkurpitsaviipaleet, tuoreyrttejä, raejuustoa ja juustoraastetta. Kääri rullalle. Lisää pinnalle ylijäänyttä tomaattikastiketta ja juustoraatetta. Kuorruta 200 asteessa n 20 minuuttia.

Voihan blääh....

Juuri sain päätettyä, että ostan lopultakin tytön huoneseen kirjahyllyn. ihan sen kaikken simppeleimmän Ikean Billyn. Ja mitä tekee Ikea? No lopettaa tietty koko hyllyn valmistuksen. Voi kissanpylly! Toivottavasti tilalle tulee edes yhtä edullinen ja sopivan kokoinen korvaava tuote...

Niin ja siis selvennyksenä. Ilmeisesti tuota valkoista ei enää saa. Ratkaisu: Ostetaan musta. Mut se valkoinen ois ollut kivempi...

Kukkivia

Kirsikka

Luumu

Joka kevät ihstun yhtä paljon, kun huomaan hedelmäpuiden kukkivan. Tänään kävin monta kertaa katsomassa luumuja ja kirsikoita ja nuput olivat lämmöstä huolimatat tiukasti kiinni, kunnes yhtäkkiä iltapäivällä puut olivat valkea pilven peitossa. Suklaakirsikka piti vielä nuppunsa suljettuina, mutta nuppuja siinäkin on. Ja joskus vielä haluan saada takapihalle pilvikirsikan. Sen kukinta on ihan huumavan upea.

Intouduin vähän hyötyliikuntaankin eli kanniskelin sisustus- ja aikakauslehtiröykkiöt samaan kasaan ja niputin kaikki turhat lehdet paperinkeräykseen. Jostain syystä noita tulee säästettyä, vaikka todenpuhuen suurimman osan kohdalla totuus on, että sen ekan kuukauden aikana luen lehdet muutamaan kertaan ja siinä se sitten on. Jotain joululehtiä, puutarhalehtiä yms. tulee luettua oikeasti myöhemminkin, sisustuslehdet ja aikaukauslehdet ovat kyllä kertakäyttötavaraa. Jotta heipat vaan.

Ranskalainen visiitti

Tänään kävimme nauttimassa auringonpaisteesta ja erinomaisen symppiksistä ranskalaisista ajoneuvoista. Lapset nauttivat myös makkarasta, munkeista ja lätyistä. Minä poltin otsani. Mutta mukavaa oli. Ja paljon ihmisiä. Mukavaa on sekin, että pääsee hiukan katselemaan tuonne vanhalle tehdasalueelle ihan luvan kanssa. Nyt hoksasin vanhan tuuliviirin ja sen tekstin. Hieno.

Ja aurinko todellakin paistoi. Yhdessä vaiheessa suoraan piipunkärjen takaa. Halo oli komea.

Lapasesta lähti

Ihan tosissani mietin, että tänäkin vuonna tyydyn joulukoristelussa viime vuosina vallinneeseen matalan profiilin linjaan. Että laitan vähän joulujuttuja, mutta en kohtuuttomasti poiskerättävää. Joulukuusihan on jo tosi jouluinen juttu jo itsessään. 

Ja hah... Nyt näyttää vahvasti siltä, että blogin voisi hyvin nimetä uusiksi vaikka nimellä Kirahvi höyrähtää jouluun... Tänäänkin päiväunien sijaan silittelin verhoja, askartelin niitä kranssin seuraksi tarvittavia juttuja, taittelin isolle tytölle papereita lumihiutaleita varten ja mallailin valopeuraa paikalleen. (Juu, sen hankkiminen kertoo jo melkoisesta tilapäisestä mielenhäiriöstä.) Puhumattakaan siitä, että uunissa paistui maustekakku ja illasta tein piparitaikinan vetäytymään...Kaipa se joskus tulee leivottuakin.

Siitä en edes aloita, että ne silitetyt verhot ovat vanhat pitsilakanat. Auts... Varmaan epätrendikkäintä ikinä! Mutta aika suloista kuitenkin. Ne ovat kyllä niin yksivärisen vaaleat, että kaipaisivat jotain. Pienempi tyttö antoi jo palautteen, että maatuskaverhot keittiöön olisi pitänyt hankkia. No, ei taida olla sopivia kapissa. Mutta jos jotain pientä vaikka kävyistä tai karkeista keksisi... (Oikeasti haaveilin Marimekon tulipunaisista verhoista, mutta jäivät tänä vuonna hankkimatta)

Ulkona on pyryttänyt päivän mittaan useasti ja pyryttää taas. Ehkä se selittää puskan takaa hyökänneen joulutunnelmankin. Ehkä... Niin ja valopeurasta tykkään kovasti ihan siksi, että siitä tuli heti mieleen Harry Potter ja Harryn suojelius...

Kirkasvalohoitoa

Kirkasvalossa istuskelu aamuisin alkaa muuttua jo rutiiniksi. Juon teetä ja otan kirkasvalohoitoa lueskelemalla kesäisiä (ja välillä vähän vähemmän kesäisiä) sisustuslehtiä. Tällä hetkellä olen lueskellut lähinnä englantilaisia lehtiä. Pidän maalaisromantiikasta, mutta jotenkin suomalaisten lehtien maalaisromanttisuus ja valkoinen, jota piristää satunnainen rohkea pilkahdus beigeä tai jopa mustaa, ei enää jaksa kiinnostaa. Kaipaan valon lisäksi väriä ja sen käyttäjinä englantilaiset ovat ihan omaa luokkaansa. Ostin tuon lehden jo kesällä ja olen siitä lähtien palannut uudelleen ja uudelleen ihastelemaan kuvien jutun värejä ja kauneutta. Maalaisromantiikka minun makuuni. Ja samalla kirkasvärihoitoa.

Itse asiassa en ikinä (enää) maalaisi koko huonetta keltaiseksi. Se väri on kokeiltu ja siihen kyllästytty, mutta noissa kuvissa keltainen näyttää uskomattoman houkuttelevalta ja auringonpaisteiselta. Kukalliset sohvatkin jäävät todennäköisesti kauppaan enkä osaa kuvitella hankkivani kukallisia lakanoita. Silti, ihan uskomattoman inspiroivaa. Niin ja tuo ensimmäisen kuvan mehiläistyyny on aivan hurmaava. Sen huolisin heti.

Samaan aikaan toisaalla... Silakka otti rennosti lastenohjelmien ja paahtoleivän parissa.

Nyt pomppimaan!

Kävimmepä tänään avaamassa yksiä nuorisokisoja torilla. Oli bändiä, arpoja, makkaraa, liikuntaa, sumopainia, jousiammuntaa, kaljakorikiipeilyä.Kaikenmoista hauskaa. Niin ja kivoja ihmisiä ja erityisen kiva pieni koira, jonka kanssa Silakkainen ystävystyi erinomaisen läheisesti. Taatusti ei ollut ystävyydenvalojen jälkeen yhtään normaalista ketsuppikuorrutuksesta jäljellä.

Mukavia tuollaiset tapahtumat. Osallistujia oli, mutta olisipa niitä enemmänkin mahtunut. Jostain syystä vain tuntuu, että väkeä on kovasti vaikea saada liikkeelle. Ja minun mielestäni jo tuo Kengurumeiningin keikka oli sen verran hulvatonta menoa, että poijaat olisivat ansainneet enemmänkin pomppijoita mukaansa. Eipä silti, ne mukana olleet kyllä pomppelehtivat sitäkin suuremmalla riemulla. Myös allekirjoittanut perheenjäsenineen, jos tokaluokkalaista rokkipoliisia ei lasketa. Ihan kamalaa, selkeitä murrosiän oireita ilmassa...

Vanhan talon Tarja yllytti minua käymään ulkoilemassa kamerani kanssa ja pitihän sitä vähän... Lapsi molskahti reissulla järveen intouduttuaan liian lähelle rantaa (kielloista huolimatta) kiviä heittelemään, äidillä oli muutamaankin otteeseen mennä hermot ja hiukan oli harmaata, mutta aina sitä joitain jalokiviä lehdiltä löytää. Kävisin mieluusti saaren ympäri kiertävällä polulla, vaan kun kaupunki suuressa viisaudessaan on päättänyt, että tälle alueelle ei riitä resursseja maisemanhoitoon, alkaa polku olla niin elämänvallan valtaama, että ilman viidakkoveistä tai viikatetta sille on turha yrittää. 

Harmittaa melkoisesti, varsinkin kun syyt puistoalueiden hoitamisen laiminlyömiseen ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoisia ja niillä ei ihan oikeasti ole ollut oikeastaan mitään tekemistä rahallisten säästöjen kanssa. Jos tuolla oikeasti säästettäisiin rahaa lasten koulukirjoihin ja vanhusten hoitoon, luopuisin ilomielin lulkoilumaastostani. Ja jos viikatteemme varsi ei olisi poikki, olisin jo lähettänyt mieheni raivaustöihin. Ihan lupaa keneltäkään kysymättä.

Tälläinen lappu löytyi makkarien välisestä ovesta. Tarkoittaako tmä yhden aikakauden loppua ja toisen alkua? Kovin kiukkuinen tuo yksityisyyden vaatija ei ole, mutta kovasti neiti jo yrittää sulkeutua omiin oloihinsa. Ja ilkeät vanhemmat aukovat ovia ja ilmoittavat, että tämänkaltaisessa talossa moinen ei käy ihan lämpöteknisistä syistä. On vain elettävä yhdessä ja mentävä piiloon peiton alle, jos muiden naamat alkavat käydä liikaa hermoille, mutta lämmön pitää saada kiertää.

Pullantuoksua

Tänään intouduin leipomaan. Pakollisten kakkujen lisäksi myös pitkästä, pitkästä aikaa ihan kunnon pullaa. Ensimmäistä kertaa muuten yleiskonetta hyödyntäen. Onnistui sillä ihan mainiosti, tosin en voinut olla tekemättä loppuvaivaamista ihan käsin. Enhän minä muuten olisi tiennyt, missä vaiheessa taikina tuntuu käteen sopivalta.

Lopputuloksen suhteen mentiin kyllä ihan vanhaan malliin. Toinen pellillinen oli jättiläismäisiä dallaspullia (jotka leipomisvaiheessa olivat vielä ihan inhimillisen kokoisia) ja toinen sitten ilmeisesti jotain pommiattentaatista selvinneitä korvapuusteja (jotka nekin näyttivät ennen uuniin joutumistaan ihan normipuusteilta). No, pääasia lienee maku ja ihan hyviäpä nuo ovat kuitenkin.

Jostain syystä en vain ole saanut leivottua nimenomaan pullaa herran aikoihin. Aika tuskan takana oli nytkin, koska nuorempi neito päätti, että häntäpä ei juuri nyt nukuta päiväunille mennessä ollenkaan ja että isä ei kelpaa nukuttamaan ja minulla taikina kohosi kulhossa kohoamistaan. No, isä sai sitten kelvata ja minä leivoin lopulta aika lailla epäpullantuoksuisin mielialoin... Leivoin kuitenkin. Jospa seuraava kerta tapahtuisi hiukan edellistä nopeammin. Leipominen kuitenkin on ihan mukavaa ja vastaleivottu pulla se vasta on hyvää.

Löysin lopultakin itselleni uuden olkalaukun Marimekon mustan arkkitehdin vaihtelukaveriksi. Olen jo pidempään etsinyt tuota Marimekkoa vähän pienempää, mielellään nahkaista olkalaukkua aika huonolla menestyksellä. Nyt Sjödenin kamppispäivän alesta löytyi tuo vihreä ihanuus. Ihan pikkuisen enemmän tykkäisin, jos läpästä puuttuisivat kukkakoristeet, mutta ehkä niiden kanssa voi elää, kun malli, materiaali, koko ja väri ovat aika lailla sitä, mitä etsin. Ja laukun siisteysastekin jotenkin ohittaa jo melkoisen komiasti kymmenisen vuotta lempilaukkunani kulkeneen mustan arkkitehdin...

Hiukan kyllä huvitti, kun huomasin, että nti Silakkakin oli päässyt kuvaan ja että peilikin taitaisi kaivata pesemistä. (Ja vähän tuli mieleen se maailmaa kohauttanut hassu kuva David Cameronista nukkumassa punaisen laatikonsa vieressä.)

Kirsikka, se suklainen, on nyt istutettu. On muuten ensimmäinen istuttamani puu. Hassua sinänsä. Mies kaivoi hiki päässä valtavan kuopan, toivottavasti puu on siihen tyytyväinen.

Innokas kokki hieman tärähti kuvassa, käytän sen silti. Neiti sai nimipäivälahjaksi keittokirjan ja tänään teimme yhdessä siitä (pikkuisen soveltaen) jauheliha-tomaattipastaa ja kyllä oli kuulemma hyvää. Tyttö ihan oikeasti pilkkoi suurimman osan aineista, sekoitteli ja ruskisti, seisoi posket punaisina hellan vieressä, maistoi suolan ja sanoi tarvitaanko lisää. Minä katsoin päältä ja autoin tiukoissa paikoissa. Yhtään ei harmita, jos saan keittiöön apulaisen. Itse olen aloitellut keittiössä aika lailla saman ikäisenä. Ihan hyvä ikä oppia.

Päätin jo ennen äidiksi tulemistani, että mikäli moinen ihme kohdalleni osuu, että lapsia saan, ainakin ruoanlaitto on taito, jonka heille välitän. Tunnen luvattoman paljon ikäisiäni naisia, jotka eivät ole päässeet lapsina keittiöön opettelemaan, koska äidit ovat vahtineet tilaansa ja sen siisteyttä jostain syystä huomattavan mustasukkaisesti. Tämän seurauksena he ovat joko kokonaan kokkaamatta tai sitten opetelleet aikuisiällä kaiken keittiötiedon itsekseen. Ihmisen pitää syödä, sen takia olisi hyvä, jos jokainen osaisi myös tehdä itselleen terveellistä ja ravitsevaa ruokaa kohtuhintaan ja aika luonnollista on, että siinä asiassa perusoppi tulee kotoa.

Erityisesti minua muuten lämmittää se, miten tyttö lukee otsa rypyssä keittokirjaansa ja pohtii mistä resepteistä saisi helposti muokattua kasvisruokia, että ne sopisivat minullekin.  Aika suloista.

Sitä on edelleen tarjolla. Aurinkoa. Kypsyviä karhunvatukoita ja luumuja ja mummulan tuoksuista takapihaa. Enkä puhu nyt mistään vanhan talon homeenhajusta vaan kypsyvien omenoiden viileästä tuoksusta, joka tulvahtaa nenään takapihalta.

Isompi tyttö oli viettämässä tyttöjen hemmotteluiltaa. Olivat katsoneet elokuvaa ja lätrnneet jalkakylvyissä. Rasvanneet käsiä ja jalkoja ja lopuksi lakkailleet kynnet kaikilla sateenkaaren väreillä. Voin vain kuvitella tirskutuksen ja sirkutuksen määrää. Noilla tokaluokalaisilla se lakkaus ei kyllä tainnut olla mikään sen kummempi statement, ihan vain ihanaa värikkyyttä. Mutta hirmuisen suloista kaikki tuollainen. Vielä kun itse oppisi hemmottelemaan itseään yhtä iloisesti ja itsestäänselvästi, koska kyllähän meistä jokainen pientä hemmottelua kaipaa edes joskus.

Viimeisiä uimarantakäyntejä taidetaan viedä. Vesi on viileää, mutta ei niin viileää, että lapsia haittaisi, mutta rannalla olijalla alkaa olla jo kylmä. Tosin tänään oli aina silloin lämmin, kun ei tuullut, piti oikein sukkia rullata matalammalle. Takista en luopunut. Viime vuonna tosin taisimme käydä uimarannassa vielä syyskuussakin. Silloin kun iso tyttö oppi yhtäkkiä uimaan.

Tänä kesänä rantavarustukseen olennaisena osana on kuulunut potta. "Enää ei ole kakkaa maassa, vaikka tallaisi lehmihaassa..." Eikä pissaa nuumikolla. Vain pottaan voi pissata, joten olemme herättänee hienoisia hymyjä kantaessamme punaista pottaa mukanamme vähän joka paikkaan. Eikä ole ollut kakkaa maassa... Mallikelpoisesti neiti on istuksinut valtaistuimellaan milloin missäkin. (Välillä oikeasti kävi jo mielessä perustaa blogi pissapaikoista, mutta noin lapsen tulevaisuuden kannalta ei liene kovin järkevää julkaista kovin ahkerasti kuvia, joissa istutaan suorittamassa suht yksityisluonteista aktiviteettia.)

Isompi tyttö sai tänään myös opetusta aihesta miksi uhmaikäisiä ei oteta kouluun. Oppimiskyky noilla parivuotiailla on vallan erinomainen silloin kun halua oppia löytyy, mutta silloin kun sitä ei ole niin sitä ei ole. Hiukan hymyilytti kuunnella pikkuista opettajaparkaa, jolla oli vastassaan melkoisen periaatteellisesti negatiivisella asenteella matkassa oleva oppilas, joka vastusti vähän kaikkea. No, toisaalta, tuollaisia taitaa löytyä myös yläasteelta... 

Naureskelujeni lomassa keräsin karviaispistiäisen karsiman puskan tyhjäksi marjoista (ennenkuin suoritin pistiäistoukkien joukkosurman) ja keittelin edellispäivänä keräämäni mustaherukat mehuksi. Karhunvatukatkin alkavat kypsyä. Mitähän niistä keksisin? Niin ja niistä karviaisista, niitäkin on kuitenkin toinen puskallinen vielä poimimatta...