Otsikossa viittaan erään mielenosoituksen teemaan. Arvostakaamme siis saamiamme ruusuja ja erityisesti leipää, jonka ansaitsemiseen meillä nykypäivän länsimaisilla naisilla on melko lailla erilaiset mahdollisuudet kuin kanssasisarillamme vielä 100 vuotta sitten, puhumattakaan kanssasisarista niissä maissa, joissa naisten oikeudet ja valinnan mahdollisuudet ovat edelleen hyvin vähäiset. Toivoisin, että Kansainvälisen naisten oikeuksien päivän perimmäinen syy ei hukkuisi kaiken maailman hemmotteluhoitopakettien ja messujen hälinään.
Ja tämän aasinsillan kautta sujuvasti juustopiiran pariin. Mies oli tuonut kaupasta Koskenlaskijan uutta cheddar-valmistetta, jota hiukan ihmettelin ennenkuin keksin, mihin moista tunkisi.
Juustopiiras
Pohja:
100 g leivontamargariinia
1 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl turkkilaista jugurttia
Täyte:
1/2 prk Koskenlaskija-cheddar Ruokaa
3 munaa
1 dl Sinistä emmental-juustoraastetta
2 dl kermaa
mustapippuria, timjamia
1 rkl dijonin dinappia
Nypi kuivat aineet margariinin kanssa karkeaksi, jauhemaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon jugurtti ja sekoita tikinaksi. Painele piirasvuoan pohjalle, pistele haarukalla ja esipaista 200 asteessa n 10 minuuttia. Tee sillä välin täyte.
Riko munat kulhoon ja sekoita haarukala niiden rakenne hajalle. Lisää muuta aineet ja sekoita massaksi. Levitä esipaistetulle pohjalle sinappia ja kaada täyte sen päälle. Paista 20 asteessa n 20 minuuttia tai kunnes piiraan pinta on kauniin ruskea ja täyte on hyytynyt.
Tarjoile vihersalaatin seurana.
Mitäpä tähän lisäämään. Hemmottelu on kivaa, mutta sen alle voidaan hukuttaa oikeasti tärkeitä asioita ihan täällä kotimaassakin.
VastaaPoistaNiinpä... Kummasti unohtuu monenmoinen. Tuleekin leipää ja sirkushuveja.
Poista