sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Virvonvarvon

Minulla on aina vain vähän ristiriitainen suhtautuminen nykyiseen virvontaperinteeseen. Minä kun tosiaan olen niin vanha, että lapsuudessani vain karjalalaistaustaiset virpoivat ja silloinkin palkka jaettiin oikeasti pääsiäisenä. Saatoimme me vitsat tehdä mummuille ja äidille, mutta pääasiassa palmusunnuntaina pukeuduttiin trulleiksi ja se oli se hauskuus. Olemme siis päätyneet kompromissiin, jossa on lupa käydä virpomassa tuttuja ja erityisesti niitä, jotka ovat kertoneet toivovansa pikkunoitien vierailuja (ts. niitä sukulaisia ja perhetuttuja).  Mutta ainakin meidän perheessä lapsille tuo pukeutuminen on edelleen tosi tärkeä ja mieleinen osa virpomista.

Se mikä nykyperinteessä hiukan hämmentää on, että minne lapset tunkevat ne isot korilliset karkkia ja herkkuja, joita isommilta kierroksilta saa? Meillä tahtoo jo noista vähäisemmistäkin saaliista osa jäädä syömättä, kun en minä anna lasten syödä itseään sairaiksi eikä meillä yleensäkään syödä karkkia juurikaan muuten kuin viikonloppuisin ja silloinkin se varsinainen karkkipäivä on lauantai. Silloin saa yleensä kohtuullisen annoksen karkkia aamiaisen jälkeen lastenohjelmien palanpainikkeksi. En tiedä olenko keskivertoa niuhompi, mutta en vain näe mitään mieltä siinä, että lapsi söisi itsensä huonovointiseksi karamellilla.

Se vähemmän mieleinen osa viikonloppua on kellojen siirto. En jaksa tajuta, miksi kesäaikaan siirtyminen on käytäntö, josta ei vain voida irroittautua. Lapsiperheessä on todella ihanaa joka syksy ja kevät viettää vähintään viikko vääntäen lasten kanssa nukkumaanmenosta ja heräämisistä, kun eihän se sisäinen kello ihan kellon viisareita kääntämällä suostu muuttumaan. Puhumattakaan sitten aikuisesta uniongelmaisesta, jolle etenkin tämä kesaikaan siirtyminen aiheuttaa suorastaan fyysistä kipua. Huomisen maanantaiaamu on kyllä todennäköisesti keskimääräistäkin kamalampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti