lauantai 28. maaliskuuta 2015

Maailman valo


Vietimme Earth Houria. Pakko sanoa, että sen viettämisen perusteiden selittäminen ei nelivuotiaalle ole ihan maailman yksinkertaisin tehtävä. Etenkään, kun nelivuotias ottaa kaikki asiat hyvin kirjaimellisesti. Hyvin ympäripyöreästä tarinasta huolimatta meillä odotetaan nyt tuhotulvaa. Ehkä minä vielä joskus opin. Pimeässäkin oli kuulema ikävää, kun ei nähnyt mitään. Loppupää sujui hyvin, kun keksimme alkaa leikkiä kameralla ja kynttilöiden valolla. Ensi kerraksi pitää keksiä jotain muutakin asiaan sopivaa aktiviteettia kuin valojen sammuttaminen ja kynttilöiden poltto.

Vaikeinta onse, että eihän noille lapsille voi sanoa, että maailman tila huononee koko ajan ja että on jo melkein myöhäistä tehdä mitään. Koska ilman toivoa ei ole mitään muuta jäljellä kuin ne Pandoran lippaan vitsaukset. Onneksi positiivistakin kehitystä on kuitenkin näkynyt. Silti taitaa olla niin, että meidän kaiken saaneen sukupolven olisi opittava kasvattamaan jälkikasvuamme siihen, että kaikki asiat eivät välttämättä enää heidän elinaikanaan ole itsestäänselvyyksiä. Varautumaan siihen, että koko maailmanjärjestys saattaa kääntyä päälaelleen ja se, jos mikä on oikeasti aika pelottavaa.

On vain pakko yrittää uskoa siihen, että jälkipolvet ovat edeltäjiään viisaampia ja vähemmän itsekkäitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti