sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Aurinkoinen sunnuntai



Ihana sunnuntai. Lämmintä, sininen taivas, pienempi tyttö ilmoitti, että isot tytöt ajavat isommalla pyörällä ja ilman apupyöriä. Ja toteutti uhkauksensa. Isiä tosin tarvittiin pitämään tarakasta kiinni, mutta tasapaino ja etenkin rohkeus olivat hyvin kohdallaan.

Päivälliseksi muut nauttivat kevään ensimmäiset grillimakkarat. Samalla tuli kokeiltua enimmäistä kertaa tuota chimney-uunianikin. Ainakin se toimi myös mukavana lämmittimenä. Itselleni tein linssi-porkkana-kuskus -täytteisiä kasvislihiksiä. Ihan sähköuunissa. Eivät nekään vallan pahoja olleet. Jostain syystä liharuoista oikein rasvaiset lihapiirakat ovat se mössö, jota aina välillä kaipaan. Turun Eines valmisti joskus kasvisversioita moisista, mutta ilmeisesti menekki ei ollut riittävä. Mutta ai, miten epäterveellisen ihania ne olivatkaan.

Illalla sain lopultakin ommeltua keittiöön uudet kevätverhot. Jo oli aikakin. Vielä kun saisin siivoiltua keittiön muutenkin inhimilliseen kuntoon kevätauringon kurkistella. Mutta nyt siirryn seuraamaan kahden huikean runoilijan rankkaa rakkaustarinaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti