Piti laittaa tästä vähän (huonoa) kuvaa, kun pikkulipaston kulma jo kurkisteli edellisen postauksen Pluggiksen seurana. Tämä on siis heräteostos huutiksesta viime talvelta ja etsinyt paikkaansa siitä lähtien. Mutkun se oli pakko saada. Kyseessä on siis kellosepän lokerikko, tarkoitettu kellonlaseille. Ihan hirmuisen kaunis esine. Millään en raaskisi, mutta kaipa on vain pakko repiä laatikoista lokeroinnit pois, että saa tuon jonkinmoiseen käyttöön. Se on siis siirtymässä olohuoneen senkin päälle säilömään kyniä, saksia, pikkulusikoita -younameit- kaikenmoista sälää... Pieni hidaste matkassa on, että senkin yläpuolella on hylly, joka on luonnollisesti 0,5 cm liian matalalla eli tuo laatikosto ei mahdu!!!! Aiheutti parikin rumaa sanaa moisen epäkohdan havaitseminen... 

Mutta lisää aiheesta, kun tarvittava tila lipastolle on saatu raivattua. Niin ja tuo pienempi on esikoisen synttärilahja kummitädiltä. Se taitaa ihan kohtuudella toimia isomman kaverina noin visuaalisesti.

Köyhän miehen versio...

Ai Kamala, kun ihmistä huvitti tänään Koti ja keittiö -lehden parissa. Habitaressa on näköjään ollut tuollainen oikeasti fiksu ja kiva ratkaisu johtosotkuille. Niin on meilläkin, ollut jo jonnin aikaa. Köyhän miehen versio muodostuu Ikean Pluggis-paperikorista.Oli pakko keksiä jotain, kun pikkusilakka osoitti liiallista intohimoa johtoja ja pistokkeita kohtaan. Kelpaisi tuollainen Habitaressa esillä ollut malli kyllä tännekin. Aikasten nätti. Taidan silti toistaiseksi tyytyä Pluggiksiin. Ne ovat kyllä viime aikoijen Ikea-hankinnoista ihan parhaasta päästä noin muutenkin. Kivan näköisiä ja toimivia ja vielä kierrätyskama. Mii laik.

Meillä on muten ahkeroitu. Minulle on iskenyt pahimman laatuinen paikkojen järjestykseen laittamiskohtaus ja yllättävän paljon on tapahtunutkin. Siitä vähän myöhemmin, kun tuo työhuone alkaa oikeasti olla esittelykunnossa. Mutta oikeasti olen aika ylpeä itsestäni. Alan oppia hävittämään turhaa tavaraa ihan murehtimatta. Esim pienet vauvanvaatteet ovat lähteneet suurimmalta osin ihan surematta. Jotain toki olen säästänyt muistoksi, mutta oikeasti 99% on poistunut taloudesta. Yleisen järjestyksen ylläpitoa helpottaa myös nti 8 kk, joka osoittaa ällistyttävää ulottuvuutta. Kaikki vähänkin matalamalla oleva tavara on siis ollut pakko joko laittaa oven taakse tai sitten nostaa korkeammalle. Samallahan moiset on sitten perannut läpi ja hävittänyt turhuudet. Tälläistäkin hyötyä vilkkasta ja nopeasti liikuntapuolella kehittyvästä vauvasta. 

Mutta minulla on oikeasti ollut aika hauskaa touhutessani.

(Pahoittelen kuvien heikkoa laatua. On pimeää ja minun kamerassani ei oikein potku rittänyt tänään)

Sudenpieru

Juhlittiin... Ja tulipa taas itku pitkästä ilosta. Iski tauti ja sitä onkin podettu suurella hartaudella. Tänään oli ohjelmassa lääkärikäynti, kun jo paranemaan päin ollut flunssa hirmustui ihan mahdottomaksi. Ja ensisijaisena potilaana tietenkin synttärisankari. Ei päässyt jakamaan synttärikarkkeja eskariin ja kaverisynttäritkin jouduttiin peruuttamaan. Mutta ei hätää, molemmat pettymykset onneksi vain siirtyvät. Kunhan saadaan neito lääkekuurin avulla jaloilleen (ja muu perhe myös), yritetään uusiksi. Mutta kylläpä oli äidilläkin paha mieli toisen puolesta.

Tuo paju on ihan varmasti tällipaju ja odottaa vain tilaisuutta iskeä. Ei mikään puu muuten voi olla noin hyökkäävän näköinen. Metsässä tuli vastaan myös hattivatteja. Lajinmääritys googlen avulla paljasti ne Tuhkeloiksi. Aika hilpeän näköisiä kasvannaisia. Ikävä vain, että olivat seuraavalla käynnillä jo olleet jonkun tiellä, kuulin näet, että moiset olisivat vallan herkullisia ruokasieniä. Ja sukua kuukunanmunille, joita kyllä itsekin myönnän lapsena polkeneeni siinä toivossa, että olisivat sisältä kypsiä eli itiöt pöllähtäisivät iloisesti sienen hajotessa. Ai niin, Tuhkelon ranskalainen nimi on muuten sudenpieru. Kaikkea sitä oppiikin, kun riittävästi googlettaa.

Mies rakensi puppyista Silakalle leikkikehän. Näppäriä kapistuksia, niille voisi vinkata Aarniolle uuden käyttötarkoituksen. Vauvan hoidossa toimivat erinomaisesti betoniporsaina...

Meillä ollaan juhlatuulella. Eskaritytöllä on synttärien ensimmäinen kattaus iltapäivällä, kakku odottamassa ja neiti toisen eskaritytön kaverisynttäreillä juhlamekossaan. Ainoa kurjuus on tätä syksyä riemastuttava kestonuha. Ei ehdi edellinen tauti parantua, kun seuraava jo iskee.. Surkeaa niiskutusta taas tänä aamuna.

Neiti halusi yhden lahjan meiltäkin tänään (toinen, "hiukan" pienempi odottaa varsinaista synttäripäivää) joten nyt meillä mellastaa olohuoneessa mustan Puppyn seurana valkoinen. Sitä onkin halailtu koko aamu. Hassua miten joku tuollainen esine voikin olla lapselle niin mieleinen. Harvemmin tulee ostettua noin kalliita synttärilahjoja. Tai siis ei ikinä, mutta toivottavasti tämä lahja on sitten mallia ikuinen eli seuraa mukana läpi elämän.

Tuo hippo-pankki on minun lapsuudestani. Löysin sen viimeksi vanhemmilla käydesäni äidin kaapista säilöstä. Oli ihan pakko napata se mukaan Silakan kolikkokeräykseen. Aika mukavaa, että äiti on säästellyt tavaroita, jotka olen joskus kokenut turhiksi. Vaikka haaveilen minimalismista, olen tosi iloinen, että äitini ei ole moiseen sortunut vaan vaalinut ja säilyttänyt kaikenmoisia hupsutuksia elämämme varrelta.

Mukavaa viikonloppua. Tämä pakkaa pienemmän rattaisiin päiväunille ja lähtee tarkastamaan joenrannan tilanteen ennen vieraiden saapumista.

Aamulla rannassa

Lisää syksyjuttua

Lisää todisteita, että on se syksy täällä. Pikkuneiti nukkuu jo näin tuhdissa asussa (ja peiton alla) rattaissa. Haalarikin mahtui epäilyksistäni huolimatta vielä päälle eli keväinen kokopäätös oli just oikea. Hyvä niin. Seuraavaksi siirrytäänkn villavaatteisiin ja lämpöpussiin tai välikausiasuun muuten. Pitää muuten mainostaa, että noi tossut on ihan mainiot. Ostin niihin myös lämmikket sisälle. Jospa noilla vaunuiltaisiin (ja mahdollisesti myös kantoreppuiltaisiin) ensi talvi jalat lämpiminä. Kävelyynkin kai soveltuvat sitten kun moisen toiminnan aika koittaa eli vissiin pian. (Ja tämä ei ole maksettu mainos, ihan omilla rahoilla tilasin tossukat).

Niin ja jok'ikinen vastantulija olettaa, että meillä on poika... Mun mielestäni ruskea on aika unisex-väri, mut ei kai se sit vaan ole.

Syksy on täällä

Kyllä se on nyt syksy. Ei auta kuin tunnustaa. Kaikki syksyn merkit täyttyvät, esim. meillä on juhlittu yhteissynttäreitä ja yhdet nimpparit vielä kaupan päälle viikonloppuna. Leivoin ihan kamalan ruman kakun, joka onneksi maistui tosi hyvälle. En dokumentoinut kakun ulkoasua tällä kertaa, muisto saa riittää. Kävin myös sieniretkellä. Ihan kameran kanssa vain, sienituntemukseni on huomattavan kapea, joten uskallan poimia ainoastaan kantarelleja ja suppilovahveroita, joita tuolla ei kasva. 

Lopun aikaa meillä on jahdattu ereittäin vilkasliikkeistä pikku-Silakkaa, joka on nyt oppinut puita pitkin kulkemisen jalon taidon ja alkaa (luojan kiitos) vähitellen oppia laskeutumaan pysytasennosta muutenkin kuin suorin vartaloin seläleen. Ehkä tämä tästä...

Se mistä tulee hyvä mieli on, että Silakkainen on aikaistanut nukkumaanmenoaan ja minulle jää pieniä hetkiä kulutettavaksi vaikkapa kutomiseen ennenkuin on pakko itsekin sammahtaa. Tuntuu mukavalta saada edes pikkuruisia hetkiä sellaista aikaa, josta nautin tasan minä itse. Kutominen on kivaa!