Yllätyssynttärit

Meille on nyt lanseerattu käsite yllätyssynttärit. Niitä on vietetty jo parina viikonloppuna ja tottahan yllätysynttäreillä pitää olla yllätyssynttärikakku. Leipuri kyllä luikertelee ja leipoo kakun sijasta pullia ja piiraita, mutta ovat nekin pienen nurinan jälkeen uponneet. Jotta sellaista yllättävää.

Tänään löysin Marttojen sivuilta rahkapiiraan (jääkaapissa oli purkki rahkaa) ohjeen, jota aloin soveltaa.

Mustikkainen rahkapiiras yllätyssynttäreille

Pohja:
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 dl kookoskermaa
1 kananmuna
1/2 dl sulatettua margariinia

Täyte:
250 g maustamatonta rahkaa
2dl kaurakermaa
1 dl vaniljakreemijauhetta
1 muna
1 dl sokeria
Mustikoita tai muita marjoja

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää muna, kookoskerma ja margariinisula ja sekoita nopeasti taikinaksi. Levitä voidellun ja jauhotetun piirasvuoan pohjalle.
Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä piirastaikinan päälle marjat ja niiden päälle rahkatäyte. Paista 200 asteisessa uunissa 30-35 min.

Totesin kuvia ottaessani, että jotenkin, kun tämä terminen kevätkin alkaa lähestyä, voisi olla aika ihan oikeasti vaihtaa nuo jouluiset ja talviset tekstiilit keväisempiin ja kevyempiin. Ompelukonekin olisi viritettynä... Koskahan sitä?

Terapointia

Siitä migreenistä jäi jälkitaudiksi ihan tolkuton väsymys ja aikaansaamattomus. Välillä on pakko rimpuilla moista vastaan ja yrittää saada aikaiseksi muutakin kuin päiväunia. Eilen kävimme tyttöjen kanssa läpi ehdotelmia huiviksi ihanaisista kimallelangoista. Päädyimme simppeliin, mutta kuitenkin sievään malliin, joka löytyi Ullaneuleen sivuilta. Lumi on kuulemma hyvä. Oletan, että myös minunkin umpihurteessa oleva aivokalustoni selviää ohjeesta. Toivottavasti. Mutta aloitettu on ja ihasteltu hehkuvia sävyjä. Minä en ole erityisen harakka enkä kiiltävän perään, mutta onhan tuo oikeastaan aika viehättävästi pikkuisen kimaltelevaa, vähän niinkuin lumikiteitä hangella.

Lauantaipullaksi leivoinkin tänään vaniljanyyttejä ja suklaakorvapuusteja. Väittäisin, että molemmat toimivat. Oikeinkin hyvin. Saatan tehdä toistekin. Viimeistään sitten kun herään.

Popparibrowniet ja Ilahduta bloggaajakaveria

Tänään iski yllättävä leipomistarve. Ensin ajattein leipoa ihan pullaa, koska vastaleivottua pullaa ei voita kuin vastaleivottu leipä. Sitten muistin Nelliinan blogissa kummitelleet banaanimuffinssit poppari-toffeekuorrutteela ja aloin etsiä kys. postausta. Lopulta havaitsin päätyneeni ihan eri sivulle ja sekoittavani innoissani taikinaa poppareilla ja kinuskilla päällystettyihin brownieihin. 

Eli tein näitä. Ainakin melkein. Jätin pois kanelin ja cayennen ja korvasin osan sokerista fariinisokerilla. Toffeenkin tein hiukan luovasti, koska ainoat toffeet taloudessa olivat Tsinuskeja ja valkoinen sokerikin on kaupassa. Mutta käytin puoli pussillista toffeita ja lisäsin vajaan desin fariinisokeria. Hyvin toimi. Ja siis voihyvänenaika miten hyvää tuo oli. Juuri tuollainen suolainen ja makea yhdessä on ihan ykkösherkkuani. Saatan tehdä toistekin...

Ja sitten siihen haasteeseen...

Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivammalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain  omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Minä sain haasteen Marikalta Kinttupoluilta. Kiitän ja kumarran. :) Itse haastan ja lupaan ilahduttaa jotenkin Soilea (Neulova narttu), Tarjaa (Vanhassa talossa) ja Minnaa (harakan lauluja).

Tule hyvä kakku...

Tänä vuonna sain myös nuoremmalta lapselta ohjeistusta syntymäpäiväkakun suhteen. Sen piti olla kerroskakku, suklaata ja väreinä turkoosia ja ruskeaa. Jotta siitä sitten.  Päädyin kuitenkin tekemään erikseen pienemmän suklaakakun (koska perheessä on suklaa-allergikkoja) ja kerroskakun ihan tavallisena suklaattomana versiona. 

Ihan perusmallinen kerroskakku ei innostanut ja keksinkin idean tehdä isomman kakun ja sen päälle pienemmän rummun näköisen kakun. Myös suklaakakusta piti tulla rumpu, mutta koska kaikki meni kaikkea muuta niinkuin Strömsössä, kuorrutin lopulta kakun suklaaganachella ja rakensin sen koristeeksi sokerimassasta Lalaloopsyn kasvot. (Juu muoviset räsynuket ovat taloudessa lievästi sanoen in). Siirsin sitten Lalaloopsy-ajatusta myös kerroskakun alakerrokseen ja koristelin sen sokerimassan jämistä leikatuilla napeilla. Paremminkin olen elämäni varrella sokerimassan kanssa onnistunut, nyt jouduin paikkailemaan ja korjailemaan ja ongelmia oli vähän joka osuudessa, mutta synttärisankari oli vallan tyytyväinen ja se lienee tärkeintä. Eivätkä muutkaan varsinaisesti leipomuksia haukkuneet. 

Leivoin tarjolle myös gluteenittomia whoopie-leivoksia (joiden niidenkin kanssa onnistuin turaamaan) vaahtokarkkitäytteellä. Kakut olivat myös gluteenittomia ja suklaakuorrutusta lukuunottamatta maidottomia. Täytekakuissa tuo gluteenittomuus on itse asiassa etu. Kakuista tulee kuohkeampia ja muhevampia kuin vehnästä leivotulla ja ylivatkaamistakaan ei tarvitse varoa.

Lämpimäisiä

Pitkästä aikaa leivoin tänään leipää. Peltisellaista. Spelttihiutaleita, kaurahiutaleita, perunahiutaleita ja vehnäjauhoja ihan vain veteen. Pikkuisen hunajaa ruoaksi hiivalle  suolaa mausteeksi. Tulipa uskomattoman herkullinen, pehmeä ja rapea leipä. Pitäisi ehkä yrittää muistaa hiukan useammin kaivaa leivontakulho esiin kaapista. 

Helleborus tuli taloon

Minä luin juuri jostain, että piparkakut säilyvät parhaiten jääkaapissa. Ja hah, sanon minä. Parhaiten ne säilyvät kassakaapissa, jonka ovi on lukittu. Niin pitkään ne eivät viihdy ainakaan meillä pöydällä, että pilaantumaan pääsisivät. Ja juu, leivoin siis tänään uuden annoksen pipareita kadonneiden tilalle. Joku päivä sitten koristellaan taas.

Leivoin myös kakun. Parhaan suklaakakun ikinä. Ohje löytyi tuosta jo jonkin aikaa sitten hankkimastani Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta. Brooklyn blackout on reseptillä otsikkona. No, ihan pikkuisen jouduin sitä muuttamaan ja vuokakin oli aika lailla laajempaa mallia, mutta kylläpä oli ihana, mehevä, kaakaoinen kakku. Oi namskis. Niin ja täytteeksi en tehnyt suklaakiisseliä (koska ei ollut tarpeeksi kaakaojauhetta) vaan ihan perus kerma-suklaavaahdon ja bonariksi vadelmahilloa. Voisin kyllä vielä illasta käydä maistamassa selaisen ihan pikkuisen palan...

Mies sai vielä syntymäpäivälahjaksi joulukukan. Aika ihanan sellaisen. Pääsin esittelemään tytöille, miltä Helle näyttää kukkiessaan. Ihanalta tietty.

Halloweenia! Hiukan olin jo suunnitellut leipovani pikkuisen hirmuisia herkkuja halloweenin kunniaksi, mutta iltapäivästä keksin vielä kutsua pari nuorta neitiä halloween-discon etkoille. Muuten hyvä, mutta tähän mennessä kai pitäisi jo ymmärtää, että melkoisen itsepäinen leikki-ikäinen yhdistettynä totaalisen uhmaikäiseen koiraan ei ole ihan otollisin yhdistelmä pienessä kiireessä leipomiseen. No, muumiopitsat, katkotut sormet, aivomuffinssit ja matobrowniet tulivat kuitenkin jossain vaiheessa valmiiksi. Keittiössä tosin taisi hääriä melkoinen noita-akka aina välillä. Mutta eikös se kuulu halloweenin tematiikkaan? Roolitus oli ihan kohdillaan...

Pitkäperjantai

Levitin minä lopulta jokusen koristeenkin. Ja leivoin kakun. Tänä vuonna koulusta eivät pääsiäiskoristeet ehtineet paikalle, koska neiti oli torstain kotona köhimässä. Joten tyydyimme aikaisempiin esityksiin. Eskarissa tehty noita on vielä kateissa, se pitää kaivaa huomenna esille. 

Kakussa luistelin siitä missä aita on matalin. Tein unelmatortun pohjan ja leikkasin sen kolmeen osaa. Vatkasin 2 dl kermaa vaahdoksi ja lisäsin siihen purkillisen rahkaa ja lurauksen hunajaa. Vielä väliin säilykepersikan palasia ja kakun täytteeksi. Koristeeksi suklaamunia. Makeaa, mutta varsin hyvää. Itselle tosin riitti kohtuupieni pala korjaamaan makeanhimon etäälle.

Miehen Ilves-sukatkin valmistuivat. Enhän minä ihan sileään malttanut tyytyä. 3 nurin, yksi silmukka kierrettynä oikein, oli tällä kertaa mieleinen pinta. Ja kantapään tein huvin vuoksi välillä nurjaa päällepäin. Käyttäjä tykkää kovasti, se lienee tärkeintä. Lanka Nallea ja bambupuikot nro 3.

Pari postasta taaksepäin ja löytyy arvonta. Vielä ehtii mukaan.

Pullantai!

Olipas käydä ohraisesti! Aloin eilen illasta mietiiä, että mihinkähän aikaa vuodesta sitä laskiaista vietetäänkään. No, kuukkeli vinkkasi ystävällisesti, että tähän aikaan vuodesta. Eipä siinä sitten muuta kuin aamulla pullataikinaa pyörittelemään ja iltapäivällä kylään kermakaupan kautta, että saimme laskiaispullia. Hyviä olivat taas kerran.

Arkivehnänen

5 dl vettä

50 g tuorehiivaa tai 2 pss kuivahiivaa

2 dl sokeria

2 tl kardemummaa

ripaus suolaa

12-15 dl jauhoja

150 g margariinia

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (tai vähän lämpimämmäksikin, jos käytät kuivahiivaa). Liuota hiiva nesteeseen, lisää sokeri, kardemumma ja suola. Ala lisätä jauhoja taikinaan reippaasti puuhaarukalla sekoitellen. Lisää loppuvaiheessa pehmeä margariini. Lisää jauhoja voimakkaasti alustaen niin pitkään, että taikina on pehmeää, mutta irtoaa käsistä helposti. Pullataikina saa olla mieluummin liian pehmeää kuin kiinteää, että pullista tulee kuohkeita. Anna taikinan nousta lämpimässä pyyhkeellä peitettynä 20-30 minuuttia.

Leivo pulliksi, kohota n. kaksinkertaisiksi, voitele munalla ja ripottele sokeria päälle. Paista 200 asteessa n 10 minuuttia. (Voit toki leipoa taikinan myös pitkoiksi, kransseiksi tai korvapuusteiksi.)

Ohje on peräsin keittokirjasta, jonka äiti antoi minulle, kun lähdin kotoa opiskelemaan. Kirja taitaa olla nimeltään Uusi keittokirja ja se on kyllä ollut hyvä yleiskeittokirja. Kurkin siitä edelleen välillä inspiraatiota arkiruokaan niinä hetkinä, kun pää lyö tyhjää vaikka miten tuijottelisin jääkaapin sisältöä. 

Olen kokeillut muitakin pullaohjeita, mutta jostain syystä tuo on tähän mennessä ollut toimivin. Minulle pullan leivonnassa on tosin aina olemassa pieni taustahaave. Muistelen leipoessani edesmenneen mummuni pullapitkoja. En tiedä, miten mummu taikinan teki, mutta pulla oli päältä tummaa, sisältä valkoista, kiinteää ja pehmoista yhtä aikaa ja mummu kuivasi ylijääneet palat ihaniksi korpuiksi, joiden veroisia ei kenenkään muun pullasta vain saa aikaiseksi. Kyllä kaduttaa, että en koskaan ymmärtänyt kysyä mummulta leivontavinkkejä. Ihan jo siksikin, että mummua kysely varmasti olisi ilahduttnut. Ilahdutti tosin varmaan sekin, että pulla tahtoi hävitä tarjoilulautaselta kahvipöydässä melkoisen vauhdikkaasti.

Kauramurotaikina

Innostuin tänään leipomaan pikkuisen ja teki mieli marjapiirasta. Marjoiksi kaivoin pakkasesta kirsikoita ja puolukoita ja niille pediksi Kotigastronomin loistavaa vaniljakreemiä. Pohjan muokkasin netistä löytämästäni ohjeesta (jonka alkulähde on vaipunut unhoon. Anteeksi.) Mutta ohje menee näin:

Kauramurotaikina

150 g margariinia

1 dl sokeria

1 muna

2 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

0,5 dl karkeita spelttijauhoja tai esim. kauraleseitä

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa muna vaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele piirasvuoan pohjalle, täytä marjoilla tms. ja paista 200 asteessa 30-40 min. Hyvää, nam.

Pakollinen Runebergin torttupostaus. Olkaa hyvät. Oikeastaan halusin tehdä tämän, koska löysin makuuni täydellisen ohjeen. Minna-Leena Omasta (p)ajasta ystävällisesti julkaisi ohjeensa ja minä apinoin sitä. No, sen verran muutin, että kerman tilalle laitoin kookosmaitoa. Seuraavalla kerralla taidan myös vaihtaa paistolämpötilan vähän korkeaaksi suosiolla, mutta epäilen, että tarve saattaa johtua uunini omituisuuksista. (Ja sokerivesikuorruttelu meni tällä kertaa totaalisen metsään)

Mutta hei! Hyvää päivää Rune Berg!

Kansainvälisen miestenpäivän kunniaksi uunissa muhi mötikkä kassleria useamman tunnin ajan ja illasta leivoin vielä brownieita. Ainahan sitä hyviä tekosyitä herkutelulle löytyy. Tuo brownieohje on Hellapoliisin lasten keittokirjasta ja toimii kyllä aikuisellakin. Ainakin sellaisella aikuisella, joka mieluusti leipaisee leivonnaisia, joissa ainekset lähinnä sekoitetaan ja mätkäistään vuokaan ja uuniin. Joka tapauksessa lopputulos on mahdottoman herkulllinen, kevyt ja kuohkea ja samalla sellainen browniemaisen tahmea.

Olen jatkanut sitkeästi kilometrineuletta. Tuota harmaata pitäisi kutoa 2,5 m puoli metriä leveää kaistaletta. Taidan olla suunnilleen puolivälissä. Mutta mitä enemmän sinnittelen, sitä nopeammin neule valmistuu. Sydämen asialla  on yleensä hyvää pakkokutomisaikaa ja tänään tuli viikon ehdoton suosikini kutomisen taustaksi eli Grand design. Se, mikä hirvittää on tietoisuus siitä, että jossain vaiheessa kaikki lankapäät pitää päätellä, ja mielellään sievästi ja näkymättömiin. Ja niitä tulee olemaan. Tuo Garnstudion Lima kun on 50 g kerissä ja yhdestä kerästä tulee n 15 cm neuletta. Voi huokaus... Pitäisiköhän alkaa vähitellen päätellä jo tekemisvaiheessa? Jos lopussa itkettäsi vähemmän...

Juhlahumua

Kerran vielä pojat; juhlahumua. Sitten meillä palataan vähitellen normaaliin päiväjärjestykseen, äiti ei stressaa ja mahdollisesti jopa nukkuu öisin. (Juu, on se mahdollista, moista on tapahtunut ihan todistettavasti.) Koti saa rauhassa sotkeentua taas normaalimoodiin ja kukaan ei saa joka päivä lahjoja.

Mutta tänään oli vielä tupa täynnä vieraita, pidettiin piirustuskilpailut, ongittiin vähän ylläreitä, räjäytettiin pinata lopullisesti ja mussutettiin herkkuja pitkän kaavan kautta. Että ihan hyvät bileet ilmeisesti. Maatuskakakustakaan ei kovin suurta lohkoa jäänyt ylitse rääppiäisiä odottamaan.

Seuraavan kerran sitten joulun aikoihin. Nyt saa hetken rauhoittua.

Pullantuoksua

Tänään intouduin leipomaan. Pakollisten kakkujen lisäksi myös pitkästä, pitkästä aikaa ihan kunnon pullaa. Ensimmäistä kertaa muuten yleiskonetta hyödyntäen. Onnistui sillä ihan mainiosti, tosin en voinut olla tekemättä loppuvaivaamista ihan käsin. Enhän minä muuten olisi tiennyt, missä vaiheessa taikina tuntuu käteen sopivalta.

Lopputuloksen suhteen mentiin kyllä ihan vanhaan malliin. Toinen pellillinen oli jättiläismäisiä dallaspullia (jotka leipomisvaiheessa olivat vielä ihan inhimillisen kokoisia) ja toinen sitten ilmeisesti jotain pommiattentaatista selvinneitä korvapuusteja (jotka nekin näyttivät ennen uuniin joutumistaan ihan normipuusteilta). No, pääasia lienee maku ja ihan hyviäpä nuo ovat kuitenkin.

Jostain syystä en vain ole saanut leivottua nimenomaan pullaa herran aikoihin. Aika tuskan takana oli nytkin, koska nuorempi neito päätti, että häntäpä ei juuri nyt nukuta päiväunille mennessä ollenkaan ja että isä ei kelpaa nukuttamaan ja minulla taikina kohosi kulhossa kohoamistaan. No, isä sai sitten kelvata ja minä leivoin lopulta aika lailla epäpullantuoksuisin mielialoin... Leivoin kuitenkin. Jospa seuraava kerta tapahtuisi hiukan edellistä nopeammin. Leipominen kuitenkin on ihan mukavaa ja vastaleivottu pulla se vasta on hyvää.

Löysin lopultakin itselleni uuden olkalaukun Marimekon mustan arkkitehdin vaihtelukaveriksi. Olen jo pidempään etsinyt tuota Marimekkoa vähän pienempää, mielellään nahkaista olkalaukkua aika huonolla menestyksellä. Nyt Sjödenin kamppispäivän alesta löytyi tuo vihreä ihanuus. Ihan pikkuisen enemmän tykkäisin, jos läpästä puuttuisivat kukkakoristeet, mutta ehkä niiden kanssa voi elää, kun malli, materiaali, koko ja väri ovat aika lailla sitä, mitä etsin. Ja laukun siisteysastekin jotenkin ohittaa jo melkoisen komiasti kymmenisen vuotta lempilaukkunani kulkeneen mustan arkkitehdin...

Hiukan kyllä huvitti, kun huomasin, että nti Silakkakin oli päässyt kuvaan ja että peilikin taitaisi kaivata pesemistä. (Ja vähän tuli mieleen se maailmaa kohauttanut hassu kuva David Cameronista nukkumassa punaisen laatikonsa vieressä.)

Vielä ei väritys ole siirtynyt syksyn hehkuun. Silti sävyt alkavat pehmetä ja haalistua vähitellen. Kesän vehreys alkaa kalveta talven odotukseen. Koko ajan löydän enemmän vaaleita, harmaampia sävyjä.

Tänään vietimme isomman tytön nimipäiviä. Neidillä ei virallista nimipäivää ole, mutta emme anna sen haitata vaan vietämme päivää milloin itse olemme valinneet. Tänä vuonna tein nimpparin kunniaksi omenapiirakkaa. Itse en voi sitä syödä, mutta lopputulos oli kuulemma onnistunut. Ainakin se näytti kauniilta katsoa, nautin siis silmänruokaa. No, tein minä itselleni suklaamuffinsseja, niiden suhteen leipominen ei mennyt ihan putkeen. Kaavin taikinat vuoista takaisin kulhoon ja lisäsin sokerin jälijunassa. Ei kaikkea aina voi muistaa...

Neiti sai nimipäiväylläriksi oman leivontakulhon ja suklaata. Leivontakulho aiheutti onnellista hymyä. Kummit olivat jo aikaisemmin lahjoneet typyä Juniorikokki-kirjalla ja pitäähän pikkukokilla oma kulho olla. Varsinkin kun televisiosta alkoi taas Junior Master Chef pikkufanin iloksi. Juu, mä tiedän, että tuosta formaatista kasvatuksen asiantuntijat ovat monenlaista mieltä. Minä en kuitenkaan osaa sitä pitää ihan mahdottoman vaarallisena ja lasta vinoon kasvattavana katsottavana.

Mies muuten haki lopultakin postista Annun lähettämän yllärin. Siitä joku toinen päivä lähemmin, kunhan saan hiukan järkkäiltyä. Kiitos Annu, rauta on ihana.

Synttäribileet. Tytöllä kahdet saman päivän aikana. Aamusta neiti oli kaverisynttäreillä ja iltapäivästä jatkoimme kotona. Kakun kuorruttaminen ei mennyt ihan niinkuin siinä FST:n lifestyleohjelmassa, mutta maku oli onneksi hyvä, tunnelma kohdallaan ja mukavaa oli noin yleensä.

Lähipäivinä mies joutuu lapion varteen kaivamaan lahjalleni monttua. Sain nimittäin lahjaksi haaveilevani sukaakirsikan.  Sain minä kaikenlaista muutakin, mm. papuja, paprikoita ja persiljaa. Olen iloinen. On mukava vanheta, kun tuntee olevansa tärkeä ja rakastettu.

Juhlahuumaa

Synttäribileet done. Kakustakin tuli ihan ok siihen nähden, että heräsin oikeastaan vasta eilen siihen todellisuuteen, että en ollut muistanut lainkaan sitä, että kakku pitäisi jotenkin koristellakin. No, kaapin antimilla mentiin; löytyi vihreää sokerikuorrutetta, kirjavia karkkeja ja lelulaatikosta seepra. Olin sentään hankkinut aiemmin H&M:ltä seepralautasliinoja ja niihinhän mätsäsi seepra kivasti. Jotta täydestä meni kuin väärä raha.

Silakka todennäköisesti arveli, että joulu on tullut uusiksi, niin mahdottomasti tuli lahjoja. Kivoja ja tarpeellisia sellaisia. Muutenkin kaiken hysteria ja hermoilun jälkeen juhlat olivat mukavan rennot ja vieraat kivoja. Minäkin muuten mätsäsin seeprakakkuun, ainakin koipieni osalta.

Hyytävää

Kosken toinen uoma, kanavaksi kutsuttu on muutamassa päivässä jäätynyt melkein umpeen. Jos pakkaset jatkuvat, tapahtuu varmaan taas sekin harvinaisuus, että koski jäätyy kokonaan. Tosin viime vuosina se ei ole ollut kovin harvinaista, viime vuonna ei tosin pitkäaikaista. Mutta kaunista on, niin kaunista, että sydämestä ottaa.

Illalla päätin taistella kylmyyttä vastaan leipomalla teeleipiä, tai oikeastaan kauraskonsseja.  Niistä tuli valtavan hyviä ja mureita, ne suorastaan sulivat suuhun. Lapset vain eivät tällä kertaa nauttineet. Nenä reippaasti tukossa ei suurinkaan herkku taida olla kovin herkullista.

Kauraskonssit

2 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

50 g margariinia tai voita

2 dl riisimaitoa

Sekoita kuivat aineet ja nypi margariinin kanssa ryynimäiseksi. Lisää riisimaito ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele neljäksi teeleiväksi ja paista 225 asteessa n 15-20 min. Anna levätä hetki leivinliinan alla ja nauti.