Pikkupiipahdus lounaisrannikolla

 

 

Teimme pikaisen minilomapipahduksen Turkun ja saaristoon. En aio rasittaa millään kummemmilla lomavuodatuksilla, mutta sen verran voin todeta, että oli mukavaa. Turussa kävimme ihan peruspiipahdukset lasten kanssa (linnakäynti äänestettiin kumoon) ja ajelimme illaksi ja yöksi Paraisille Villa Raineriin nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta meren äärellä. Niin ja hyvästä ruoasta ja mukavasta palvelusta. Olisin voinut jäädä vähän pidemmäksikin aikaa.

Seuraavana päivänä ajoimme lyhyemmän rengastien ja palasimme Naantalin kautta kotiin. Sää suosi ja saaristo oli ihana. Minä rakastan merta. Ilmeisesti lapsenikin rakastavat. Ainakin isompi ilmoitti aikovansa muuttaa saaristoon asumaan aikuisena, koska siellä on kaunista ja rauhallista. Ihan hyvät perusteet.

Niin ja sitä merta ja taivasta... Mieluusti olisin poikennu myös Seilin saarella, mutta se olisi ehkä ollut turhan raskas vierailupaikka lasten kanssa. Toisella kertaa sitten.

Suhteellisuudentajua etsimässä

Piipahdimme eilen Tampereelle. Mies meni omille menoillee, minä kävin tyttöjen kanssa tarkistamassa, että muumit olivat edelleen laaksossa (ihan kirjaimellisesti). Sen jälkeen poikkesimme välipalalle Amurin Helmeen. Hiukan noloa myöntää, että vaikka kävin vuosikaudet töissä kirjaimellisesti sen naapurissa, en ikinä aiemmin ole saanut itseäni raahattua tuonne sisään. Nyt kun pää on saatu auki, toivon onnistuvani uudelleenkin. 

Sen jälkeen sitten olikin ohjelmassa matkaa historiassa taaksepäin eli astuimme sisään Amurin työläismuseokorttelin rauhaan. Itse olen tainnut tuolla käydä joskus lapsena, enkä siis paljon muista edellisestä käynnistä. Itse olen kuitenkin elänyt aikaa, jolloin yltäkylläisyys ja tavaratulva eivät vielä olleet sellaisessa mittakaavassa kuin nyt, puhumattakaan asumisväljyydestä ym. Huomasin silti itsekin hiljeneväni, kun ajattelin, että ihan oikeasti yhdessä pienessä huoneessa saattoi asua kuusihenkinen perhe, lisänä vielä vuokralainen. Tai se, että niillä paremmin palkatuillakaan työläisillä ei ollut sen suurempia tiloja käytössään. Puhumattakaan siitä, miten vähän esineitä kodeissa oli. 

Lasten mielestä tuntui olevan tosi mielenkiintoista, kun kerroin millä aikakaudella isomummut ja isovanhemmat olivat syntyneet ja eläneet lapsina. Minkä näköistä elämä työläiskodissa silloin oli. Ainakin tuon pienemmän neidin kanssa voisi muutaman vuoden kuluttua uudistaa vierailun, että paikasta jäisi muistijälkiä hieman enemmän.

Museon pihalla kontrasti vanhan ja uuden välillä oli joskus aika räikeä. Välillä mietityttää, että millainen Tampere olisi, jos vanhasta Amurista olisi säilynyt edes vähän enemmän. Tai yleensä vanhaa Tamperetta olisi kohdeltu hiukan hellemmällä kädellä ja säästeliäämmin pahimman purkuvimman aikaan. Onneksi sentään yksi kortteli säästyi muistuttamaan entisestä elämäntavasta.

Vaikka säilyy se jotenkin muutenkin muistoissa, kirjallisuudessa ja kuvissa. Joskus esiteininä muistan ihmetelleeni Rauha S. Virtasen Filmaus seis -kirjaa, jonka päähenkilön perhe muuttaa heti kirjan alussa pois ulkovessojen ja yhteiskeittiöiden Amurista uusin kerrostaloihin jumalan selän taakse Peltolammille. Silloin en vielä jotenkin tajunnut, että tuo kirja ihan oikeasti kuvasi todellisia historiallisia tapahtumia. Tampereen tuntemus oli vielä vähän heikkoa.