Ruokaa ja kukkia

Ihan ensimmäiseksi ruokaosuus. Saanko esitellä: Tämän hetkinen suosikkisalaattini. Tarvitaan muutama salaatinlehti, lohko vesimelonia, fetajuustoa ja tuoretta minttua. Kastikkeeksi pikkuisen oliiviöljyä ja balsamicoa. Ah ja nam. Hellepäivinä ihan superihanaa, mutta uppoaa hyvin näin vhän vähemmälläkin helteellä. Idean sain taannoisesta Nigellan kokkausohjelmasta, jossa leidi teki samankaltaista, joskin monimutkaisempaa sallaadia.

Meillä syödään muutenkin paljon tämänkaltaisia salaatteja, joissa jollain hedelmällä on tärkeä osuus. Hedelminä päärynät, viinirypäleet ja erilaiset melonit. Joskus ananaskin. Juustoa pitää tietenkin olla, juusto ja hedelmät tykkäävät toisistaan. Niin ja tuoreet yrtit. Nams.

Joka kevät sekoan yhtä pahasti kukkien puhkeamisesta. Kiertelen ja ihmettelen kasvua. Tänä vuonna raparperi on nyt jo ihan valtavissa mitoissa. Alkaisi olla ensimmäinen säilöntäaika käsillä. Lisäriemua aiheutti yhtäkkiä melkoisen yllättävästä paikasta noussut tulppaani. Siellä se nökötti raparperin vierellä vanhassa lehtikompostissa. Eipä tässä pihassa muista tulppaaneja sitten olekaan. Olisiko myyrä kuljettanut tuonkin sipulin nykyiseen sijaintipaikkaansa?

Kohta tuo lehtikompostori kyllä saa ainakin osin kyytiä. Kaadamme yhden aivan raakun (ja jo toista vuotta jotakuinkin kukkimattoman) omenapuun ja teemme sen tilalle lehtien kierrätyksen ja jälkikompostointiin keskittyvän tilan. Jospa saisin kesäkurpitsoillekin lavan samaan pisteeseen.

Kummasti tuo auringon esiintulo parina päivänä on nostanut mielialaa. Melkein jo jaksaa tehdäkin jotakin. Ainakin kävelin pihalla ja haaveilin tulevista kukkapenkeista. Perinneruusuja, lemmikkejä, kevätkaihonkukkaa... Maailmassa olisi ihan valtavasti kasveja, joita olisi pakko saada omaankin pihaan.

...

Ihan yhtäkkiä, harmaata ja hirveän pimeää. Vetta tulee niin, että peruin jo aamun apteekkireissu, ei vaan huvittanut lähteä kaatosateeseen. Juu, vettä se vaan on, mutta kastelee ja ärsyttää silti. Ei tuo sadekaan niin, mutta kylmyys. Ehdin juuri tottua lämpöön ja sitten se taas hävisi jonnekkin. Minä siis murjotan. Kukatkin voisi ihan hyvin siirtää pihalle, mutta turha toivo ainakaan tällä viikolla.

Lapsi suhtautuu sadekeliin varsin iloisesti. Ei tuo pihalle halua, mutta sisällä on kuulemma kivaa. Voi askarrella, tanssia, poseerata, vaatia äitiä kuvaamaan tanssimista. Tuskin tuosta ainakaan pahasti kamerakammoista yksilöä kasvaa.

Lisäriemua aiheutti elämän ensimmäinen kynsienlakkaus. Kärsivällisyys vain oli lopahtaa kuivumista odotellessa. No, hyvää harjoitusta siihenkin. Välillä mietin, mistä moinen prinsessa tänne on pölähtänyt. Itse olen lakannut kynteni viimeksi muistaakseni vuosi sitten. Nyt täällä asuu neito, joka heiluttelee kiharoitaan, laittaa huulipunaa, pukeutuu joinain päivinä vain kauniisiin hameisiin, huomauttelee äidin meikkaamattomuudesta ja rakastaa kaikkia ihania prinsessajuttuja. Huoh. No, etäisesti muistan jotain samankaltaisuutta itsessäni melkoisen monta kymmentä vuotta sitten. Hienostelkoon nyt.  Luultavasti neiti ehtii vielä valitettavan moneen kertaan oppia oman ulkomuotonsa riittämättömyyden niinkuin suunnilleen jokainen nainen tuntuu oppivan. Olisi kyllä hienoa osata olla ihana prinsessa ja rakastaa omaa ulkomuotoaan yhtä iloisesti ja vilpittömästi kuin nelivuotiaana.

Markkinapäivä

Tänään oli poikkeuspäivä. Markkinat, esiintyminen siellä, kasvomaalausta, pomppulinnaa, hoitokoira ja rakkaita kyläilijöitä. Ihme juttu, että neitiä väsyttti illalla kunnolla. Aina kuitenkin riittää voimia pienen pyörälenkin ajelemiseen illan päätteeksi.

Pihan vanhin omenapuu avasi eilen kukkasensa ja niitä nähtävästi tänä vuonna riittää. Puu on ollut kaatouhan alla, koska viime vuonna siihen tuli joku kehrääjäkoi, omenoita ei mainittavasti ja muutenkin puu alkaa olla aika laho. Toisaalta sen yhdessä katkaistussa oksassa on sisäpuoli täysin ontto ja sinne näyttäisi joku laulavainen kotiutuneen. Ehkä harkitsemme vielä. Edes tuon kukkimisen vuoksi. Toisaalta minun tekisi kovasti mieli päärynäpuuta, omenapuita täällä riittää enkä minä edes saa omenoita syödä. Päärynöistä voisi olla ravitsemuksellistakin iloa. Pitää miettiä... 

Jälkimainintana kerrottakoon ja kuten kuvasta näkyy, puuta ei liene leikattu viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. Oikeasti en edes tiedä mistä leikkuu pitäisi aloittaa vai karsisiko suoraan vaan rungon alaosasta... Vaikeaa.

Rakennusrakastaja

Eilen oli Ministry on Labourin sivuilla vallan hurmaava työpaikkailmoitus. Eräs pirkanmaalainen kunta haki rakennusrakastajaa. Oikein toimi olisi ollut tarjolla. Valitettavasti ilmoitus poistui varsin nopeasti. En ehtinyt tutkia yksityiskohtia ja hakea. Mietin vain, että olisin ollut varmasti ihan varteenotettava ehdokas. Minähän rakastan rakennuksia. Erityisesti vanhoja ja kauniita, mutta voisihan sitä pikkuisen hellyyttä antaa myös 60-luvun elementtilähiöiden rakennuksille, 70-luvun lättäkattotaloille ja meidän aikamme Älvsbytaloille ym bulkkituotannolle. Vanhoille tiilisille teollisusrakennuksille silityksiä ja halailua riittäisi varmasti. Olisikohan rakennusrakastaja eräänlainen puidenhalaaja, joka siirtää energiaa rakennuksista itseensä ja päinvastoin? 

Kesytöntä kesää

Heti aamusta kävimme röntgenissä. Minulla on ihan valtavan reipas tyttö. Kuvat saatiin ensimmäisellä yrityksellä ja neiti otti ohjeet vastaan totisena, mutta ilmeisen tehokkaasti. Minä istuin hiljaa pukuhuoneessa ja odotin, että ruljanssi tulisi hoidettua. Taas huomasin, miten nopeasti lapset kasvavat eikä äiti ole enää kaikessa niin välttämätön. Pieniä luopumisia päivittäin. Viimeksi röntgenkuvia otettiinkin paljon kurjemmissa merkeissä. Sairaalassa, ihan vastasyntyneenä. Onneksi mitään pahaa vikaa ei lopulta ollut, silti tämäkin kuvausreissu toi mieleen paljon surullisemman ajan.

Alkukesän ihanuus alkaa olla parhaimmillaan. Kukkiva kirsikkapuu on suunnilleen kauneinta maailmassa. Jostain syystä vain toinen puu kukkii, toista ei huvita tänäkään vuonna. Samoin luumupuista kukkii eniten se kaikkein surkeimman ja kurjimman näköinen versio.

Nokkoshomma on katsastettu

Pihassamme kasvaa tuhottomasti nokkosia ja nuoremman polven vaatimuksesta hyödynsimme perkuujätettä ruoanlaittoon. Muutenkin sain palautetta rikkaruohojen nyppimisvimmastani. Minulta kysyttiin, miten ihmeessä en vain osaa rakastaa vuohenputkia. Niin, pitää tunnustaa, että kukkapenkissä en niitä rakasta, muuten tunteeni ovat kohtuullisen neutraalit kyseistä kasvia kohtaan. Sitä tosin voisi ymmärtääkseni käyttää salaatissa. Tällä kertaa lehdet menivät maanparannusaineeksi, mutta aiemman kokemuksen perusteella niistä ei tule olemaan kesän mittaan varsinaisesti pulaa.

Muutenkin kukapenkkiä siivoillessa kävi parikin kertaa mielessä kerettiläinen ajatus, jotta jospa sitä alkaisi viljellä ihan vain rönsyleinikkiä, vuohenjuurta, nokkosta ja juolavehnää. Ne ainakin näyttävät menestyvän erinomaisesti. Jättipalsami menestyisi myös, mutta se ei saa missään tilanteessa minulta armoa.

Niin ja annos on lihansyöjälapseni, minä nautin letut ihan creme fraichen ja kurkkusalaatin kera. Nam.

Kesälippis

Jotain käsityöpuoltakin valmistui. Keskeneräisiä on n. miljoona meneillään.

Malli: Drops designin lippalakki

Lanka: Garnstudio Muskat Soft, sinikirjava 50 g ja Muskat, oranssi, muutama gramma

Koukku 3,5

Vaikeustaso: Erittäin helppo

Koko: S

Vähän madalsin ohjetta, koska tein lakin lapselle. Lankavalinta oli neidin oma. Ainakin tuo onn iloisen värinen, jos ei muuta ja käyttäjä ihastui ikihyviksi. Tuo 50 g kului kyllä hyvin tarkkaan, muutama kymmenen senttiä jäi ylitse. Se pitää vielä sanoa, että tuo Muskat ei välttämättä ole ihan ykkössuosikkini virkkuulangaksi, halkeilee ja hajoaa niin, että välillä oli hermo palaa oikein kunnolla.

Ruskeaa lasia #2

Pullomania iski. Kirpputorilla osui eteen paperikassillinen ruskeita mittapulloja. Jouduin ottamaan kassin mukaani. Olisi hauska tietää, mitä pulloja nuo ovat. Jotain laboratoripulloja epäilemättä, mutta erityisesti minun vetosi niiden määrä. Toistaiseksi muuttivat ruskean lasin kokoelman seuraksi hyllyyn, myöhemmin ehkä keksi uuden sijoituspaikan.

Muutenkin oli mukava kirppariretki. Lapseni alkaa tulla isoksi eikä enää mangu koko aikaa pois. Mankuu tosin koko ajan kaikkea sitä, mitä kirpparilta hänelle pitäisi ostaa. Välillä iskee itselle huono omatunto. Minä itse ostan parikymmentä melko lailla käyttötarkoituksetonta lasipulloa ja saarnaan samalla lapselle turhien lelujen hamstraamisen synnistä. Auts. Älä tee niinkuin minä teen, tee niinkuin minä sanon.

Kaaostelua

Minä olen riehunut ja saattanut keittiön riemukkaan kaaoksen valtaan. Hiukan kuvittelin, että homma tulisi valmiiksi tänä viikonloppuna, mutta taisi vain mielikuvitus laukata. No, sain sentään yhden seinänpätkän maalattua puuhellan takaa. Seuraavaksi olisikin ohjelmassa sävyttämistä. Kuikahan käy? No, eiköhän se sitä, kun muistaa annostella väriä mieluummin kevyellä kädellä...

Maalina toimii uulan Into puolihimmeänä. Alkujaan minun piti maalata seinät himmeällä ja tuo muuri puolikiiltävällä, mutta muurin pintarakenne on sen verran möykkyinen, että totesin parhaaksi vaihtoehdoksi käyttää joka paikkaan tuota puolihimmeää. Maalaan sitten uudelleen, jos se likaantuu nopeasti. Niin ja seiniin yritän saada aikaiseksi kevyen harmaan sävyn grafiitti-pigmentin avustuksella.

Lähipäivinä olisi pestävä loput seinät maalipesulla ja sitten voisi aloitella. Vallan riemastuttaa ajatus siitä, että minun ei kohta enää tarvitse katsella tuota melkoisen pahasti ärsyttävää keltaista seinissä. Miten sitä voikin kyllääntyä näin totaalisesti johonkin väriin? Varsinkin, kun ajattelin tänne muuttaessamme, että se varmaankin on väri, jonka kanssa kykenen olemaan. En kykene enää...

Maalatessani keikuin puuhellalla ja huomasin, että seuraavaksi ostoslistalla taitaa olla liesimusta. Hella on talven aikana ottanut itseensä melkoisesti ruostetta ja muutenkin pinta kaipaa entraamista. No, eiköhän tuokin hoidu. Taas huomaa, miten nälkä kasvaa syödessä. Aina kun saa jonkun kohdan tehtyä, toinen alkaa näyttää nuhjuiselta... Ja parvekeremonttikin alkaa levitä käsiin. Nyt jo löysimme itsemme suunnittelemastae rappusille, parvekkeen alle pientä terassintapaista. No jospa se parvekekin tuosta ensin valmistuisi... Ja talon ulkomaalaus ja salaojat ja rännit jajajajajaj.. Eipä lopu työ kesken.

Jostain syystä koski ja veden liike kiehtovat ihan valtavasti. Olen ottanut tänä keväänä satoja kuvia kuohuista ja ympäristöstä ja aina löytyy uutta. Ihana, ihana vesi.... Pelottava ja samalla kaunis.

Ensimmäinen perhonen. Lapsi huomasi, yhdessä kuvasimme. Tulee se, kesä. Lämmintä on luvassa tänäänkin. Ehkä hyökkään marjapuskien juurelle perkaamaan. Ainakin haketta riittää noista kaadetuista syreeneistä.

Parvekeremppaa

Nyt on parvekkeesta jäljellä runko. Kaiteet, lattia ja pellin päällä oleskellut kattohuopa lähtivät eilen. Oli kyllä jo aikakin. Tuo pelti on vähintäänkin pettänyt melkein 60 vuodessa. Jännittää nähdä, missä kunnossa parvekkeen kantavat rakenteet ovat. Toivottavasti siedettävässä. Parveke on kaksikerroksisessa talossa ihan mukava lisävaruste ja luulenpa, että julkisivulautakunta vaatii sen paikallaanoloa joka tapauksessa. Jotta koputtelemme puuta ja toivomme, että työn määrä pysyisi kohtuuden rajoissa.

Lapsikin halusi osallistua purkutöihin. Sai luvan seurata katseella parvekkeen ovelta. Sitten kun minä menin laittamaan ruokaa, joutui katkeruudekseen oven taakse. No, siinä on lasi, hyvin näki ja pääsi neuvomaan, että isä osasi purkaa oikein..

Yön ukkosmyrsky vielä lisäsi jännitystä. Pressu oli kaikesta puhurista ja kaatosateesta piittaamatta pysynyt paikallaan. Helpotus...

Aamupäivällä

Aamukävelyllä. Tällä kertaa vanhalle tehtaalle päin suuntautuvalla. Välillä surettaa katsella kaikkia hiljenneitä teollisuusrakennuksia. Vaikka ei tuokaan tehdas ihan kokonaan hiljentynyt ole, käyttötarkoitus muuttui. Silti mietityttää kuka siinä voittaa, että vanhat teollisuuspaikkakunnat hiljenevät ja entisessä kolmen piipun kylässä ei enää tupruta yksikään.

Sää on ihanan lämmin, mutta aurinko kurkkii vain satunnaisesti. Siis ihanteellinen remontti-ilma. Sen kunniaksi piti tehdä vähän pihahommia ja siirtää telineet seuraavan projektikohteen luo. Toivon mukaan meillä on jossain vaiheessa hyväkuntoinen parveke. Hiukan jännittää rakenteita tukevien niskojen kunto. No, se selvinnee purkamalla. Lapsi oli polttaa päreensä. Hänen mielestään oli peräti outoa käytöstä raivata pihaa, vaikka puhe oli parvekeremontin aloittamisesta. Eivät auttaneet selittelyt siitä, että tellinkien siirto on kuitenkin varsin tärkeä osa remonttia. Aikuisten normaaleja tekosyitä ilmeisesti.

Minä olen jo hiljaa itsekseni ehtinyt suunnitella millaiset huonekalut parvekkeelle hankitaan. Meillä ei oikein ole mahdollisuutta tehdä mitään oleskeluterassia tms., joten tuo parveke on ainakin haaveissa ihana aamukahvipaikka. Se sijaitseekin sopivasti auringonnousun puolella. Parvekelaatikoihin paljon vaaleanpunaisia kukkia, yksinkertaiset, valkoiset ja säänkestävät huonekalut ja toiseen laitaan tuuletusteline. Pitää käytännöllisyyttäkin ajatella, edes pikkuisen.

Ja kuten alimmasta kuvasta näkyy, herukat kukkivat komeasti. Toivottavasti hallayöt loistavat poissaolollaan ja saamme syksyllä yhtä upean sadon kuin viime vuonnakin. 

Metsässä

Eilen aamulla löysin aika uskomattomia uusia kuvausaiheita tuosta naapurisaaren metsiköstä. Illemmalla oli pakko palata kuvaamaan. Koskahan oppisi ottamaan kameran kaulaan ihan joka paikkaan? Parhaat kuvattavat asiat tulevat eteen aina silloin, kun kameraa ei ole. No, onneksi tällä kertaa pääsi helposti ottamaan kuvat myöhemmin, mallit kun eivät ole kovin liikkuvaista lajia...

Pienistä jutuista iloa ja pikkuisen siivoushömpötystä

Tässä parikin pientä ilonaihetta. Tänne pikkukylään on avattu lankakauppa! Toivottelen yritykselle pitkää eloa ja itse pyrin tukemaan toimintaa parhaani mukaan. Tänään kävi tutustumiskäynnillä tytön kanssa ja nappasin muutaman kerän Muscatia neidin kesäpipoon ja hihattimeen. Kiva kauppa, joskin valikoima oli vielä ihan ymmärrettävästi aika kapoinen. Ehkä tulevaisuudessa laajenee. Toivottavasti muutkin ymmärtävät kannattaa tätä yritteliäisyyden muotoa. 

Sitten kuvan ilonaihe numero 2. Äitini kaiveli puikkovarastojaan ja siirsi Lumikki-puikot lapseni iloksi. Äitini on saanut nuo puikot tädiltään lahjaksi ja opetellut kutomaan niillä, samoin minä olen opetellut kutomisen jalon taidon samaisilla Lumikeilla (isäni opetti!) ja nyt pääsen opettamaan lastani käsillä tekemisen iloihin noiden avustuksella. Toivottavasti ketju tulee jatkumaan.

Yllättävän paljon riemua irtoaa kauniista siivousräteistä. Nyt on oma värinsä keittiöön, kylpyhuoneeseen ja alakerran vessaan. Noin kauniilla apuvälineillä siivoamisenkin on pakko olla mukavaa. Minulla on muutenkin meneillään siivoaminen houkuttelevaksi-projekti. Etsinnässä on musta kauha, pesuvateja ja ämpäreitä, Ikeasta valkoinen harja ja rikkalapio yläkertaan ja mielellään myös kaunis moppisysteemi. Meillä ei siis ole varsinaista siivouskomeroa, joten siivousvälineiden olisi hyvä olla silmää miellyttäviä, koska ne suuren osan aikaa viettävät aika lailla näkösällä. Mutta vähitellen. Noiden msutien muoviesineiden löytäminen, se vain ei tunnu olevan ihan maailman yksinkertaisin juttu. Ehkä tyydyn jossain vaiheessa Orthexin tummanharmaisiin...

Kauniit pesuainepullotkin olisivat varmaan vaihteeksi listalla. Niissä luottanen Mummi ja minä-merkin laatuun. Moisia meillä jo jonnin verran onkin ja niillä siivoaminen on oikeasti melkein riemukasta. Sekin ilahduttaa, että jostain syystä noiden hajusteet eivät ärsytä yleensä hyvin herkästi kiukustuvaa nenääni. Kestotiskirättejäkin on viime aikoina syntynyt siihen tahtiin, että kohta moisia on tarpeeksi. Suosikkimateriaaliksi on moisissa valikoitunut ohut bambulanka, hamppurätit ovat myös aika ihania ja tehokkaita lian irroittajia, mutta kuivuvat turkasen hitaasti.

Täysin käsittämätöntä ajatuksenvirtaa

Kaipaako otsikko perusteluja tämän enempää? Ihana päivä, ihana lapsi (joskin illasta väsyitkuinen), ihana mies, ihana lahjus... Ihanaa äitienpäivän loppua ihan kaikille.

Eniten nauratti tänään lapsen itkukohtaus, kun sanoin, että vanha nojatuoli odottaa korjaamista ja uutta päälliskangasta. (Siis tuo, joka kurkistelee maatuskatekstiilien taustalta) Kyyneleet alkoivat valua ja neiti vakuutti, että ei tarvitse, tuoli on ihana juuri tuollaisena. Juu, olen tavallaan samaa mieltä. Toisaalta tylsimyspuoleni sanoo, että riekaleina oleva istuinosa ja löpsähtäneet jouset eivät ehkä kuitenkaan pidemmän päälle ole erityisen hyvä juttu. Etenkin kun ne jouset löystyvät koko ajan lisää... Ehkä jossain vaiheessa saan luvan viedä tuolin verhoomoon.

Sinänsä olen tavallaan iloinen lapsen reaktiosta. Itse en arvosta kamalan paljon huonekalujen korjaamista vain korjaamisen vuoksi. Siis sitä ehjän korjaamista, kun väri ei miellytä. Jotenkin on alkanut tuntua, että Tikkurilan Helmi-kalustemaali on muutaman vuosikymmen päästä yhtä kovassa arvossa huoenkalujen pinnoitteena kuin 70-80-lukujen suursuosikki, kiiltävä Miranol on nyt... (Niuhotiniuhoti.)

Osin perustelen sen, että korjaan vanhoja huonekaluja aika harkiten (ja säästän muovimaalit ihan muihin tarkoituksiin) ihan jo sillä, että myös maalit ovat kemikaaleja (siis teolliset maalit) ja petrokemianteollisuuden tuotteita eli niiden valmistaminen ei yleensä ole valtavan ympäristöystävällistä. Jos haluan yleensäkin välttää kemikaaleja, miksi sitten lutraisin kaikenmaailman pintakäsittelyyn kehitettyjen myrkkyjen seurassa suruttomasti? Taustalla on myös se, että onnistuin kehittämään parin vuoden maalariopintojen aikana itselleni kosketusallergian suurimapaan osaan liuottimista ja se, mitä tiedän noiden muovimaaleista, ei vakuuta minua niiden suuresta terveellisyydestä ihmiselle. Itse sekoitettavat temperat yms. ovat sitten taas ihan oma lukunsa.

Joten.. Minä sekopää asun sitten lohkeilleen lakan, hilseilleen maalin, kupruilevan viilun ja yleensä vähän epämääräisen näköisten huonekalujen keskellä. Todenpuhuen, kyllä minä kunnostankin ja korjaan. Mutta vasta sitten, kun olen saanut perusteltua itselleni, miksi se korjaaminen on välttämätöntä. Usein kulunut pinta sitäpaitsi on tosi kaunis. Ja juu, en väitä olevani vapaa laiskuuden synnistäkään. Kunnon pesu on kuitenkin paljon nopeampi suoritus kuin se että ensin kaapii, sitten siklaa, sitten hioo, petsaa, hioo, lakkaa, hioo, lakkaa, hioo ja lakkaa. ;) Ja en siis väitä, että tapani ajatella olisi se ainoa oikea tai edes järin järkevä, mutta mitä vähemmän tuhlaan tuossakin suhteessa, sitä vähemmän tuhlaan luonnonvaroja. Tässäkin asiassa elämä on täynnä valintoja. Muut vanhan säilyttämiseen viittaavat motiivini taidan jättää selostamatta, että tämä sepustus pysyisi edes kohtuullisen mittaisena.

Sitä en kyllä ihan täysin ymmärrä, miten päädyin äitienpäiväjuhlinnasta korjaamaan huonekaluja...