Kirpparionnea

Ostin jo lopputalvesta keittiöön uuden lampun. Ne Ikean jättituutit vain alkoivat ärsyttää liikaa, halusin jotain pienempää ja kevyempää. Vihdoin keksin, että pienet retrolamput olisivat saarekkeen päällä oikein somat. Sellaiset, joista yksi on ollut lastenhuoneen valaisimena. Ja kas, maailmankaikkeus kuuli ja löysin saman tien nettihuutokaupasta pikkulampulle parin. Ja nyt ne ovat katossa ja oikein kauniit. Vielä kun joku ihan oikeasti ottaisi asiakseen laittaa keittiön kunnolla järjestykseen. Jospa joku päivä, viime aikoina olemme olleet kotona hiukan vähänlaisesti. Toisaalta, ehtii sitä myöhemminkin. Nautitaan nyt niistä satunnaisista auringonpaisteista täysin rinnoin ja nimenomaan ulkoilmassa. Edessä on kuitenkin pitkä ja pimeä syksy ja paljon aikaa pitää sadetta sisällä.

 

Pitää kai minun esitellä viikonlopun makasiinikirppiksenkin löytöosastoa. Kaikenkokoiset rasiat ja matkalaukut ovat ehdoton heikkouteni. Ja langat. Nähtävästi myös kirjontalangat... Alimman kuvan nimi voisi hyvin olla hamsterin toteutunut haave. Tuo pikkuinen pahvisalkku on alkujaan ensiapulaukku, aika sopivan kokoinen vaikka noiden kirjontalankojen säilyttämiseen. Ja kirjontalangat taas. No, ehkä minä kykenen lahjoittamaan niistä nipun kirjontaa aktiivisesti harrastavalle, tosi taitavalle anopilleni. 

Minä olen hyvin ihastunut venäläistyylisiin kuvituksiin, astioihin, maatuskoihin, you name it, minä ihastelen. Minulla on kulkenut lapsesta asti mukana Lomonosovin kaunis kukkokuppi, mutta enhän minä sitä raaski käyttää. Joten ostinpa sitten netin kautta kuppiparin, jota raaskin käyttääkin. Ja nyt vihdoin käytin. Tee oli jostain syystä siitä juotuna paljon parempaa kuin kömpelöstä mukista (vaikka sinäkin on Haapaniemen kauniit kuvitukset). Jospa muistaisin useampanakin aamuna ottaa oman kuppini ja istahtaa kirkasvalon alle rauhoittumaan.

Nuorin neito siirtyi alkusyksystä siskon seuraksi nukkumaan ja syksyn mittaan olemme vähitellen järjestelleet aikuisten käyttöön siirtynyttä makuuhuonetta mieleisemmäksi ja käytännöllisemmäksi. Kyllä se siitä, vähitellen... Nyt minulla on myös oma työpöytä ja ompelukoneet sillä. Vielä kun olisi tilaisuuksia ommella... Ehkä niitäkin siunaantuu vähitellen. Sen huomasin, että ainakin ompelukoneeni kaipaa kipeästi pientä öljyannosta. Onhan se tainnut viettää hiljaiseloa melkoisen pitkän aikaa.

Kävimme tänään ostamassa jouluruoat ym. valmiiksi. Mies huomasi kaupassa myös tulppaanikimppuja. Silloin kun olin pieni, vaari toi meille joka jouluksi korin, jossa oli yhtä monta tulppaania kuin meitä lapsia oli. Siitä kai minulle jäi ajatus siitä, että tulppaanit, erityisesti punaiset tulppaanit, kuuluvat jouluun.

J niinkuin joulupukki

Löysin nettihuutokaupasta tämän vanhan opetustaulun ja en kyllä kyennyt vastustamaan. Paikkaansa se hetken haki, mutta kun nuo Ratian Palaset-hyllyt muuttivat alakertaan työhuoneeseen, löytyi opetustaulullekin arvoisensa sijainti.

Muutenkin olemme harjoittaneet joulusiivousta ja koiralle hunajan syöttämistä. Viime yön valvoin ja tungin vastustelevan eläimen kitusiin erinäisiä ruokalusikallisia tuota eliksiiriä. Onnistui mokoma nappaamaan pari xylitolilla maustettua namua ja xylitoli nyt vaan ei ole koiralle hyväksi.

Tänään tuo syvästi loukattu pikkuotus on sitten ollut aika mielenosoituksellisesti syömättä ja lähinnä mulkoillut, jos olen yrittänyt jotain tarjota. No, toivotaan, että nälkä palauttaisi ruokahaluan. Mutta ilmeisesti pääsimme säikähdyksellä. Totesin kyllä, että xylitoli on tästä lähin taloudessa pannassa ainakin niin kauan kuin tuo pienempi neito on teini-ikäinen tai edes jotenkin syyntakeisessa iässä. Sen verran säikytti kuitenkin (eikä tuo yövalvominenkaan nyt niin sydäntä lämmittävä asia ollut).

Ehdin tänään piipahtaa pikaisesti kierrätyskeskuksessa ja ihan pakko oli napata nuo kauniit alpakkalautaset sieltä mukaan. Niissä on kauniit monogrammit kaiverrettuna käsin ja päiväysten vuosiluvut 50-luvulta. Vuosiin en oikein osannut pitää noita pikkulautasia missään arvossa, mutta jotenkin noita vanhempia versioita aiheesta on tarttunut viime vuosina mukaan. Ne ovat tosiaan vain alpakkaa ja koneellisesti prässättyjä, mutta työn laatu ohittaa tämän päivän osan hopeistenkin vastaavan ihan mennen tullen. Niin ja ovat hyvin kauniita peilatessan liekkejä kynttilöiden aluslautasina.

Etenkin tuo käpykoristeinen lautanen on minun silmääni vallan viehättävä ja heti kun olin saanut lautasista liialliset hapettumat Universal stonella, lautanen sai seurakseen kivi-tuikun ja jo aiemmin keräämäni lepän pikkuiset kävyt. En taida silti uskaltaa sytyttää tuikkukynttilää käpjen keskelle (suvun palomieheltä voisi löytyä parikin mielipidettä touhun järkevyydestä), vaikka se varmasti olisi hyvin kaunis tuossa palessaan. Ilman tulenarkoa koristeita ehkä kuitenkin mieluummin...

Mainosasiaa

Vaikka podenkin jonkinmoista epäluuloa blogimainontaa kohtaan (ainakin omassa blogissani), olen varsin ihastunut vanhoihin mainosjulisteisiin ja -materiaaleihin. Niissä vain on jotain hyvin viehättävää ja kovasti viatontakin. Mainonta kuitenkin heijastelee omaa aikaansa hyvinkin selkeästi, sen ihanteita ja ajatusmaailmaa, kertoo paljon enemmän kuin ensiajattelemalla voisi kuvitella.

Mopojuliste (se on reproduktio, tosin sekin kyllä 90-luvulta) on makoillut kaapissa aika monta vuota, vaikka se ihan selkeästi viihtyy tyyliltään tässä talossa. Kun löysin nettikirppikseltä tuon vanhan Surf-mainoksen, keksin minne molemmat sopivat. Nyt onnellinen perheenemäntä saa hihkua onneaan kodinhoitohuoneentapaisen puuhellalla. Se kyllä taitaa jossain vaiheessa saada kehykset suojakseen. Haaveena olisi löytää tuohon hellalle vanha silitysrauta ja muuta kotitöihin liittyvää materiaalia. Pitää miettiä Toisaalta hella kerää turhankin aktiivisesti kaikenlaista kädestä putoavaa... Voisi siihen silti aina välillä jonkinmoisia asetelmia kehitellä kuvien lisäksi.

Löytö

Kirpputori oli lomalla, joten suuntasin kyläilevän siskoni kanssa kierrätyskeskukseen. Kuinka ollakaan, siellä oli vastassa vanhan poljettavan jalat, ihan ilman konetta ja irrallaan. Olipa iloinen yllätys. Toinen ilahduttava löytö oli tuo pyöreä peili. Se saa paikan yläkerrasta, saunan eteisestä, joka onkin kaipaillut peiliä pidemmän aikaa. Eipä voi sanoa muuta kuin, että onneksi kirpputori oli kiini. Meidän shoppaillessamme miehet napsuttelivat kaiteeseen lautoja. Osa oli vielä liian märkiä, mutta onneksi kuiviakin löytyi sen verran, että edistystä tapahtui taas. Näyttää koko ajan mukavammalta.

Toisenlaisia kukkia

Juhannusruusu on ollut hyllyssä pölyttymässä jonkin aikaa. Tänään satoi vettä, isompi oli kavereilla leikkimässä, pienempi nukkui rattaissa ja minä katselin rästiin jäneet jaksot blogistaniasta ja virkkasin mattoa eteenpäin. Seuraavaksi pitää taas keriä kilon verran ontelokudetta, että saan maton lopeteltua. Siitä lopusta kilosta sitten voisi saada aikaiseksi maton parvekkeen oven eteen. Minun juhannusruusuni tekijä voisi kyllä opetella laskemaan. Pylväsryhminen pylväiden lukumäärä on ajoittain luvalla sanoen vaihteleva samankin kerroksen aikana. Joku lienee hiukan väsyneessä tilassa virkannut sitä...

Äiti lahjoitti minulle kirppislöytönsä, kauniin kukkaliinan. Se on niin kaunis, että haluaisin sen jonnekin näkyviin. Harmaa, sileä villakankainen koristetyyny olisi armaan hyvä käyttökohde. Ensin vain pitäisi ostaa sitä kangasta ja sisätyyny... Mutta ehtiihän tuon. Villainen tyyny kuitenkin on aika talvinen jutu. Taidan laittaa liinan sivuun odottamaan syksyä. Mutta kaunis se on ja kaunista työtä.

The big return

Nojatuoli palasi kotiin verhoomosta. Kaunis siitä tuli, nyt kelpaa taas istuskella. Luulen kyllä, että joudun hetkeksi vielä peittämään kauniin kankaan poppanalla tai vastaavalla. En toivo, että kukaan käy pyyhkimässä suunsa upouuteen, kauniiseen kankaaseen...

P.S. Tulikohan jo lyötyä oma ennätykseni päivitysten tiheydessä...

P.S. 2 Ja näköjään tämä loputon kipeiden lasten kanssa sisälläkökkiminen aiheuttaa jotain mystisiä sisustustarpeita...

Kävin pihalla nukuttamassa pienemmän. Telkkäpari ui ja kalkatti kovasti koskessa. Isompi ketsuppinaamani nukkuu sohvalla. Lieväkin vesirokko tuntuu vievän voimat aika tehokkaasti. Vaihdoin tänään lakanat neidin sänkyyn. Pääkallolakanat piti kuulemma laitta (koska ne ovat rock). Iltasin, ennen nukkumaanmenoa pitää aina lukea pikkuisen, varapatjasta on tullut näppärä kirjahylly.

Silakka heitti syksyllä pikkubambin lattialle. Sain vihdoin liimattua sen kasaan.Nyt se on visusti kirjahyllyn ylähyllyllä turvassa heitteleviltä käsiltä. Iltaisin olen Silakan simahdettua virkannut afrikkalaisia kukkia. Niitä on koossa nyt 98 kpl. Vielä on jokunen virkkaamatta ja kirkasväriset langatkin vähissä. Lisää pitäisi hakea jossain vaiheessa.

Mies on tykästynyt kovasti "uuteen" työtuoliinsa. Niin minäkin. Se sopii huoneeseen niin väritykseltään kuin kooltankin paremmin kuin hyvin. Kannatti kantaa se kotiin ja hankkia reitensä täyten mustelmia, jotka eivät ole vieläkään täysin parantuneet.

Sitten kun tuo isompi herää päiväunilta, aloittelemme askarteluprojektia. Neiti itse pyysi. Tauti alkaa olla siinä vaiheessa, että ihan pelkkä makoilu taitaa käydä tylsäksi. Nyt menen kaivamaan askartelutarpeet esille. Meillä kuulemma ommellaan pehmoleluja.

Talouteen on vähän kotiutunut kaikenmoista. Silakalle joutui taas tilaamaan vaatetta. Neiti kasvaa niin, että mamma ei pysy mukana. Tuo tunika oli kyllä hiukan ylimääräinen hankinta, mutta pystyikö moista ihanuutta jättämän nettikauppaan huutelemaan? No ei pystynyt ja samalla tuli siten päätettyä yksien leggingsienkin väri... Käyttäjä on myös ollut ylettömän tyytyväisen oloinen ja mallaillut mekkoa suurella innolla eteensä. Mistä ne osaa? Jo noin pienenä...

Toinen löytö tuli meille viikonloppun pikapiipahdukselta kirppikseltä. Tuo tuoli oli tulossa jo aiemmin, mutta joku ehti silloin vetäistä välistä ja jäimme ihmettelemään. No, vähän aikaa sitten huomasin sen palanneen paikalle ja nyt siitä oli hintakin laskenut puolella, joten mukaan. Tuoli on siis miehen työtuoli (eli minä saan Domukseni alakertaan, hiphuraa!!!!) ja kaipaa kyllä jossain vaiheessa uutta verhoilua. Mietin, että mahdanko osata itse, hiukan on alkanut arveluttaa... No, ainahan yrittää voi. (Tuoli on vähän hupsussa paikassa kuvattavana, koska muualla ei riitänyt illalla valoa)

Ja kolmannessa kuvassa esiinty nti Viuh synttärilahjamekossaan. Tänä aamuna on kaiveltu vaihteeksi kaikki kielletyt kaapit lävitse, kaadettu mukillinen vettä mekolle, lattialle ja vääräänkurkkuun, kiukuteltu, kun kypärämyssy ei suostu menemään päähän, vaikka pitäisi jne jne. Melkoinen tehotyttö täällä vaihteeksi. Niin vähän aikaa nin paljon tehtävää... Äsken kaivoin tarran suusta ja nyt tappelemme kameralaukusta ja hiirestä. Huoh... Mutlitaskingia siis, ainakin minulta.

P.S: Huomasitteko muten tuon huomautuksen, että illalla on valoa. <3 Oi kevätkevätkevät ja valoisat illat. :) Myöhemmin illalla mies halusi katsoa kanssani tähtiä eli näytti mistä ikkunasta saattoi nähdä Saturnuksen  Venuksen ja Jupiterin. Ihan hyvä olikin, koska seuraavan mahdollisuuden tullen en välttämättä ole enää näkemässä.

Vihdoinkin sain syksyllä hankkimani jaffa-julisteen työhuoneen seinälle. Muut varmaan jo kiskovat omiaan alas, olen taas niin myöhässä kaikesta. ;) Vihdoinkin löysin myös sopuhintaan pari tuolia työhuoneseen. Pitää miettiä mitä tuolle maalille tekisi. Vaihtoehdot ovat, että annan olla, maalaan toisen värisiksi tai raavin kaiken pois ja lakkaan tuolit uusiksi. No, katsotaan. Toistaiseksi saavat olla. Vielä kaksi samanmoista olisi kiva löytää (tuonne). Aika monta lisää olisi hakusessa olohuoneeseen. Tosin tämä asunto alkaa vähitellen täyttyä tuoleista. Kellarissa on jo kohtuullinen kasa tuoleja saattohoidossa. Ainoat tuolit, joista en tykkää, ovat olohuoneen ikea-härpäkkeet... Voisin joskus tehdä postauksen talouden tuolivalikoimasta. Tulisi melkoisen laaja, luulen...

Tarkkaan katsoja huomaa myös jaffa-kuvan oikeassa alakulmassa puunvärisen hylly. Juu, se on ratkaisu eteisen röpelösti leikatun enso-pahvin peitteeksi. Eli siihen tulee tauluhylly. Ystävän mies teki, minun pitäisi maalata. Voisin vihdoin yrittää saada aikaiseksi.

Krookuksista tulee niistäkin vielä talvi mieleen. Ehkä se on tuo valkoinen väri. Nekin innostuivat (vihdoin) kukkimaan. Silakka sai ne mummulta synttärikukiksi. Pitää varmaankin laittaa ne kukkimisen jälkeen kellariin viileään, odottamaan maahanlaskua. Samaan paikkaan voisi siirtää jo kukkineen jouluruusun ja toivoa, että ensi kesänä saamme kukkapenkkejä järjestykseen.

Valoa ja pakkasta

Aika vilpoista, mutta ihanaa. Ja valo... Se on v a l o a, talven valoa,  kirkasta ja kylmää, mutta tekee huurteesta kimaltavia kiviä ja kaunistaa kaiken.

Neiti oli onnellinen, kun pääsi vihdoinkin käyttämään huopikkaitaan. Ne ovat odotaneet malttamattomina rapussa jo syksystä asti. Mummu oli löytänyt ne kirppikseltä ja käytti ne vielä suutarilla pohjattavina. Olivat kuulemma ihanat jalassa ja lämpimät ja niinhän ne ovatkin. Minäkin tahtoisin omat huopatossut. Kirpulta tuskin löytyy, mutta katsotaan, jos jonain talvena raaskisi moisiin uhrata rahaa. Huopatossut ovat kuitenkin pakkasjalkineiden ehdotonta aatelia. Yritän pitää yllä uskoa sihen, että meillä jatkossakin olisi kylmempiäkin hetkiä talvisin.

Kaarina Kaila

Nyt se on täydellinen! Siis Kaarina Kailan vuodenaika-sarja. Olen kerännyt nuo vähitellen, lautanen kerrallaan. Vielä pitäisi keksiä niille sijoituspaikka. Eteinen uudessa kuosissaan voisi olla potentiaalinen ehdokas.

Kaarina Kailan töissä minua viehättää herkkyys ja sadunomaisuus.Suvereeni akvarellinkäyttö myös tietenkin. Olen ostellut myös Kailan kuvittamia kirjoja, jos moisia on sopivasti osunut kohdalle. Jotenkin niiden kuvitusten katselemisesta tulee hyvä olo. Kaila taitaa olla kuvittanut jonkun toisenkin seinälautassarjan, mutta sen hinnat ovat kavunneet huutiksessa sen verran taivaisiin, että olen antanut niiden olla. Näitä vuodenaikalautasia on saanut välillä ihan kohtuuhintaan.

Joulusta selvittiin. Meillä jopa pysyivät sähköt, mutta tapaninverailulla vanhempieni luona jouduimme jonnin verran jännittämään sitä, pakkaammeko ruoat autoon ja hurautammeko meille kokkaamaan. Juuri parahiksi ruoka-aikaan sähköt sitten päättivät palta. Helpolla siis pääsimme, lähialueella oli moni pitkäänkin sähköittä.

Joululahjoja tuli tänä vuonna jaettua melkein ylenpalttisesti, mutta toisaalta olipa noita saajiakin koolla melkein ennätysmäärä. Tänä vuonna teimme jouluruokia varsin koohtuulliset annokset, mutta silti ne jäivät syömättä suurelta osin. Mitenköhän saisi paistettua 2dl jokaista latikkoa? Se riittäisi hyvin, minä en jouluruoista juuri perusta joten käytännössä ainoa joulumässääjä taloudessa on tuo talon ainoa miespuolinen asukas, joka hänkään ei mahdottomiin suorituksiin yllä. 

Joulukattauksessa muuten näkyvät ihanat huutislöytöni. Kerrankin osuin kohdalle, kun joku halusi eroon Gardbergin Red lioneista. Nyt minulla on niitä kohtuullinen nippu, vielä teelusikoita saisi löytyä. Nuo tuovat mukavaa vastapainoa vihreille Teemoille, joita olen vuosien aikana keräillyt. Yleensä meillä on jouluna valkoinen pöytäliina. Tänä vuonna oli tuon pikkuhurrikaanin takia pakko luopua moisista hienosteluista. Pöytäliinan helmukset ovat neidille täysin vastustamaton asia.... Muutenkin sana kattaus oli tänä vuonna lievästi liioittelua. Joskus on pakko ottaa rennommin, ensi vuonna ehkä panostan pöydän ulkoasuun enemmän. (Ja siirrän myös italiansalaaatin johonkin fiinimpään kippoon.)

Bertel Gardberg on minulle jonkinasteinen idoli, tai ainakin oli sitä opiskeluaikana. Pääsimme kerran tutustumaan Gardbergin verstaaseen ja kuulemaan herrasmiehen ajatuksia muotoilusta ja hopeasepäntyöstä. Se oli elämys, pakko tunnustaa. Joissakin ihmisissä vain on karismaa ja Gardberg kuului ehdottomasti heihin. Noihin Red lioneihin minulla on aika henkilökohtainen suhde pidemmältä ajalta, lapsena omat haarukkani, veitseni ja lusikkani kun olivat tuota kyseistä sarjaa.

Mutta hauskinta joulunaikaan on ollut seurata eskaritytön lukutaidon kehittymistä. Neiti kirjoittaa ihan jatkuvasti ja lukee keskittyneesti kaiken eteen osuvan tekstin. Ihana seurata toisen onnea uudesta taidostaan. Pienempi neiti puolestaan seistä töröttää milloin missäkin ja harkitsee vahvasti kävelemään lähtemistä. Niin ja on pullauttamassa hampaita itkun ja hammastenkiristyksen säestyksellä.

Minä venytin eilen napanuoraa ja jätin molemmat lapset mummulaan hoitoon. Itse karkasin mieheni kera aleostoksille. Saimme me hankinnat tehtyä ja rehellisesti sanoen oli parempi jättää lapset kotiin kuin raahata mukaan Ideaparkin väntungokseen tuskastumaan. Mutta nyt on ensi talveksi taminetta neideille. Itse paiskoin tavaroita (vahingossa toki) Marimekossa, ostin pätkän kangasta ja pari kirjaa. En tuntenut tarvitsevani muuta, koska Ideaparkissa ei myydä näitä kenkiä, jotka minun vain olisi ehdottomasti saatava. Pahuksen Tyylivarkaat, jotka luovat ihmiselle tarpeita. ;)

Piti laittaa tästä vähän (huonoa) kuvaa, kun pikkulipaston kulma jo kurkisteli edellisen postauksen Pluggiksen seurana. Tämä on siis heräteostos huutiksesta viime talvelta ja etsinyt paikkaansa siitä lähtien. Mutkun se oli pakko saada. Kyseessä on siis kellosepän lokerikko, tarkoitettu kellonlaseille. Ihan hirmuisen kaunis esine. Millään en raaskisi, mutta kaipa on vain pakko repiä laatikoista lokeroinnit pois, että saa tuon jonkinmoiseen käyttöön. Se on siis siirtymässä olohuoneen senkin päälle säilömään kyniä, saksia, pikkulusikoita -younameit- kaikenmoista sälää... Pieni hidaste matkassa on, että senkin yläpuolella on hylly, joka on luonnollisesti 0,5 cm liian matalalla eli tuo laatikosto ei mahdu!!!! Aiheutti parikin rumaa sanaa moisen epäkohdan havaitseminen... 

Mutta lisää aiheesta, kun tarvittava tila lipastolle on saatu raivattua. Niin ja tuo pienempi on esikoisen synttärilahja kummitädiltä. Se taitaa ihan kohtuudella toimia isomman kaverina noin visuaalisesti.

Tänään olisin saanut nukkua puoli seitsemään vaan kun en osannut... Piti heräillä vahtimaan, nukkuuko vauva vielä. Ihan mahdotonta. Mistä saisi järkeä uskoa, että kyllä minä kuulen, jos tuo herää? Ihan varmasti kuulen, jos joku kiekaisee suoraan korvaan... Ehkä taas vähitellen opin. Vauva nukkuu ihan huippusuloisena parhaiten tiukassa kapalossa ja nauttii selvästi siitä, että jäsenet eivät heilu. Aamusta neiti usein kaivaakin kätensä vauhdilla esiin ja aloittaa tarmokkaan heiluttelun. Ihana veuhtoja.

Veuhtomista harrastetaan nyt myös sitterissä. Äidin syli ei ole enää niin välttämätön koko aikaa. Yläkerrassa siskon vanhassa "huvipuistossakin" aika kuluu välillä hyvinkin rattoisasti. Nyyh.. Ei meillä enää ole ihan pikkupikkuvauvaa, tuollainen reipas huitojavauva on tullut tilalle. Joka päivä neiti oppii uutta. 

Mutta olipa tuskaa löytää siedettävän näköinen sitteri. Minulla oli niinkin valtavat vaatimukset kuin että sitterin olisi oltava jotakuinkin kestettävän hintainen ja mielellään musta... Eipä noita montaa ollut tarjolla. Tuon Espritin sitterin sitten lopulta päädyin tilaamaan ja näyttäisihän se toimivan. Eikä ole ihan susiruma, vaikka en minä tuota kodin kaunistukseksikaan menisi kutsumaan. No, onneksi nuo ovat vain väliaikaisia kapistuksia, kaikenmaailman riemunkirjavat lelut sitten tulevat valloittamaan asunnon paljon pidemmäksi aikaa. ;)

Niin, aasinsilta leluihin. Ostin joskus itselleni uuden ompelukoneen. Hieno on, mutta vähän puuttuu osia, että voisi oikein ommella. Oli tulla isomman neidin kanssa riita, kun tuon kannoin kirpputorilta.

Ai niin, piti sanomani, että juttelin tänään pihalla pitkään ihan tuikituntemattoman ihmisen kanssa. Oli tosi mukavaa. Jotenkin on hassua, miten yhteinen sävel jonkun ihmisen kanssa löytyy ihan hirmuisen helposti ja kohta huomaa puhuvansa kuin vanhalle tutulle. Sekin on mukavaa, että tuo ihminen asuu ihan lähellä ja kulkee tästä usein ohitse. Jospa tulisi juteltua joskus toistekin.

Peili

Lisää kirpparilöytöjä. Löytyi vihdoin peili makuuhuoneeseen. Nyt ei enää pukemisen jälkeen tarvitse kykkiä peilipöydän edessä ja yrittää selvittää ovatko vaatteet edes suunnilleen niin päin kuin tavoitteena oli ne asetella. Samalla käynnillä löytyi peili myös eteiseen. Ennen piti käydä kurkistamassa vessan puolella, miten monta mustaa läikkää kasvoista löytyy. Nyt voi ihan ohikulkeissaan kurkata. Hyvä mieli pienistä jutuista. Ja etenkin siitä, että tuo makuuhuoneen peili on tosi kaunis. Peilattava ei kyllä olet. Päätin säästää kuvan katsojat kireiltä leukaperiltäni. Jostain syystä minun on vaikea olla rentona, kun painan kameran laukaisijaa... Painaessa pitää purra hampaat yhteen varsin voimallisesti.

Hyvä mieli on myös aulan uudesta matosta. Kesällä siinä ei mitään tarvita, mutta talvella villa lämmittää jalkapohjia mukavasti. Jostain syystä harmaa tuntuu koko ajan mukavammalta väriltä. Lämpimältä ja kotoisalta. Tahtoisin vielä tuohon sohvalle harmaita tyynyjä. Kyllä ne aina välillä siitä näkyisivätkin, vaikka todenpuhuen sohva on aika usein vain miehen vaatetelineenä. Olisi siinä kiva joskus istuskellakin. Vaikka saunan jälkeen vilvoittelemassa.

Nyt istun ikkunan vieressä katselemassa miten tuuli riipii lehtiä puista. Huomenna voisi olla otollinen päivä käydä keräämässä metsiköstä materiaalia risu- tai lehtikranssiin.