Työvoitto

Aika kovaa (ja pitkään) neiti tappeli vastaan, mutta lopulta uni voitti. On aihetta tuulettaa. Neiti ei edes pienenä vauvana nukkunut kunnolla päiväunia sisällä. Päätin jättää vaunuhämäykset tällä kertaa ja kokeilla ihan tassutteluhoitoa tähänkin. Ja se toimi!!!! Miisouhäpi.

Nyt on juhlittu. Humua riitti. Silakkainen söi muffinssistaan ainakin kolme murenaa, muut saivat barbapapa-kakkua ja muita herkkuja (kiitokset mummuille, jotka ystävällisesti täydensivät herkkupöydän ruhtinaalliseksi). Lahjoja tuli mahdottomasti ja neiti alkoi jo loppupäässä hoksata, että niissä paketeissa onkin hauskoja juttuja ja välillä jo tarkisti, ettei pusseihin vain jäänyt mitään. Hulinaa riitti niin, että illalla nukkumatin ei tarvinnut juuri unihiekkaansa käyttää, pikkuinen pysyi hädin tuskin nukkumaanmenoon asti hereillä. Mutta hauskaa oli ja kamalasti sai leikkiä. 

Tänäänkin tuli äänestyslenkillä pikkuiselle uni silmään heti, kun rattaat lähtivät liikkeelle. Loppupäivän voimmekin jännittää, pääseekö ehdokkaamme toiselle kierrokselle. Siinä sitä varmaan onkin riittävän raskasta askaretta sunnuntaipäivälle. Isosisko hoiti aamun lumessamöyrimiskiintiöt kuntoon pulkkamäessä, mutta katsoi parhaaksi varmistaa ulkoilun riittävyyden siirtymällä naapuriin vähän samoihin puuhiin lounaan jälkeen. Minä totesin, että Silakka tarvitsisi varmaankin villapaidan tai takin, villahaalari alkaa jäädä pieneksi ja lumihankeen taitaisi olla tuon pienemmänkin mieli jo palaa. Seuraava käsityöprojekti lienee sitten siinä.

Tänään...

We've got a remote controller and we are gonna use it.  

Yksi vuotta ja täyttä tohinaa. Pikkuisen kävellään, kaikken yletetään ja paras esine taloudesa on kaukosäädin. No, äidin läppäri ja sen hiiri tulevat hyvänä kakkosena. Neiti on ihan ihana humpsuttaja, siskon jutut saavat nauramaan niin, ettei loppua tule ja takaraivolla kasvaa ihana kiharapilvi. Äidin syliin on illalla hyvä nukahtaa edelleen tissi suussa ja kun äiti silittää päätä, pitää silittää pikkuisen itsekin, kun se tuntuu niin mukavalta. Kirjat ovat kivoja ja yhdessä kirjassa on kuulemma äidin kuva. Jostain syystä äiti ei ollut ihan niin otettu, kun villisian kohdalla hihkaistiin "Äiti!".

Vuosi sitten...

.. oli tälläiset tunnelmat... :) Ja kulmakarvat heti tiukkoina ässinä.

Melko lailla taapero jo...

Meillä täytetään tänään 11 kk. Suvustaan on neito huonontunut (kuten isosiskokin), meillä on ollut tapana kävellä tämän ikäisenä jo melkoista vauhtia. No, pakko tunnustaa, että ihan kamalasti ei harmita, vaikka ilman tukea käveleminen ei vielä sujukaan. Väittäisin, että sitten vasta kiire alkaakin..

Nyt siis neiti kulkee tukia pitkin huomattavan vauhdikkaasti, seisoskelee ilman tukea (mutta vain pehmeillä alustoilla), ymmärtää jo paljon puhetta (jos haluaa), jammailee musiikin tahdissa, palvoo siskoa, repii äitiä tukasta edelleen, nuoleskelee ikkunoita ja heiluttaa ohikulkijoille ja on muutenkin koko ajan täynnä virtaa ja intoa. Aivan ihana pieni naisenalku. Miten ihmeessä minä tuollaisen ihmeen olenkaan saanut aikaiseksi?

Mutta kovin vauvamainen neiti ei tosiaankaan ole. Vain silloin, kun väsyneenä käpertyy syliin ja huokaisee syvään aloittaessaan syömisen. Silloin minä näen edelleen sen pienen vauvan, jonka sain tammikuussa ensimmäisen kerran syliini. Näitä hetkiä tosin on enää iltaisin, päivisin neiti harvemmin malttaa viihtyä rinnalla kovin pitkiä hetkiä. Minun viimeinen vauvani...

Kato äiti! Ilman käsiä!

Minun pikkuiseni on jo 9kk ja 1vkoa nuori. Ihan hämmentävää. Menee, touhuaa, on muutaman kerran sanonut :"Äiti!" sellaisella ihanalla, pikuisella äänellä ja saanut äidin sydämen ihan ruttun ja mykkyrään onnesta. Neiti potee myös eroahdistusta, joka ilmenee öisinä mönkimisinä ihan lähelle, tiheänä tissipalvelun vaatimisena öisin ja housunpuntissa roikkumisena päivisin. Neiti on myös vakaasti sitä mieltä, että tietokoneen on pakko olla jotain hyvää syötävää ja siitä olisi syytä saada haukattua palanen. Pikkuinen tarmonpesä osaa hienosti kiivetä lelulaatikkoon ja tyhjentää sen, joten meillä on usein silakkalaatikko olohuoneen lattialla. Jotenkin tuon pienen kasvamisen seuraaminen on yhtä aikaa ihanaa ja haikeaa, tämä on minun viimeinen vauvani ja joka päivä vähemmän vauvamainen.

Isompi tyttö kasvaa myös hirmuista vauhtia. On jo iso ja itsevarma eskarilainen, selittää kavereista ja puolisoista, osaa laskea vaikka kuinka pitkälle ja askartelee tornadon tehokkuudella kaiket päivät. Myös fyysistä kasvua on tapahtunut niin paljon, että ihana, vanha päästävedettävä saa siirtyä odottamaan Silakkaisen kasvamista ja eskarilaisen huoneeseen tulee (neidin erikoistoivomuksesta) kerrossänky. Yläpedistä tulee ainakin aluksi vierassänky ja lukunurkkaus. Huonetta on jo alustavasti tyhjennelty, liian lapsellisia leluja siirretty kellariin odottamaan kirppispöytää ja sisustustarvikkeita tilailtu neidin suureksi riemuksi. Vimeistään joulukuussa on mahdollisuus päästä tositoimiin, kun mies aloittaa isäkuukauden vieton.

Eskarilainen tarvitsee myös villatakin. Sellaisen kapean, eskariin sopivan. Aloitin eilen ja kohta jatkan. Lankana Cascade Sport SW. Ihana pehmoinen lanka ja kaunis harmaa sävy. Ihan ilo neuloa. Neuloja vain on aavistuksen ruosteessa, puikkojen päiden vaihtamiseenkin meni yllättävän paljon aikaa...

Meillä on:

1. Osallistuttu musavestareille 

2. Sairastetu mahatautia

3. Aloitettu salaojitus ja leikitty yhtenä päivänä mutapainin ystäviä tosissaan.

4. Opittu istumaan

5. Aloitettu eskari

6. Opittu polviseisonta

Yleensäkin vauhtia, stressiä ja vaarallisia tilanteita on riittänyt tälle viikolle ihan yhden perheen tarpeiksi. Pikku-Silakkainen on oppinut erinomaisen sähäkäksi siirtyilijäksi eikä neitoa enää pidättele mikään nojatuolia pienempi. Tavarat voi katsokaas aina siirtää sivuun, jos jotain mielenkiintoista pilkottaa taaempana. Varsinainen vauhtiveikko tämä meidän pikkuneitimme... Ruokaa menee mahdottomia määriä ja meteli on valtava, jos tarjoilija toimii liian hitaasti. Onneksi minulla on tämän viikon ollut apuvoimia, tämän pikkuneidin kanssa (eskarikuskauksien ym. lisäksi) salaojitusväen muonittaminen omin avuin olisi ollut melko epätoivoinen tehtävä. Ensi viikolla tosin pääsen tutustumaan siihenkin riemuun...

Mutta meillä on myös nukuttu ihan loistavia päiväunia kaivurin pöristessä vieressä. Piha on melkoisessa kunnossa, tosin tuo takapiha paljastui multakasan alta yllättävän siistinä. Nyt pitää vähitellen alkaa miettiä, millaiseksi haluame etupihan ensi kesänä rakentuvan. Jotain ajatuksia on jo heitelty, paljon riippuu siitä, millaiseen rappuratkaisuun saamme luvan. Ehkä tuon kuramäärän kanssa elää, kun tietää, että parempaa on lähivuosina luvassa.

Ai niin, kävimme me yhtenä päivänä vaunukävelyllä lähitehtaalla. Piti mennä piipahtamaan sinne muuttaneessa verhoomossa, mutta ovi oli jo lukossa. Mutta muuten kannatti. Voi varjele, että tuo vanha konttori on kaunis. Kuten pari muutakin tehtaan vanhinta osaa edustavaa pytinkiä. Harmi, että sijaitsevat nin pitkällä, että niitä ei näy menemättä itse tehtaalle.

Puppy

Meillä saavutettiin vihdoin puolivuotisuuden rajapyykki. Tilannetta juhlistettiin aloittelemalla kiinteiden nauttiminen riisipuurolla (ihajjees) ja hörppimällä vettä mukista perään (erittäinkin jees). Lisäksi paljastimme juhlallisesti sankarittaren koiranpennun. Ratsastaminen puppyllä aiheutti suurta riemua, samoin sitä irtoaa mukava rapina, kun sitä rapsuttaa. Mutta kaikkein parasta oli, kun selästä pääsi näkemään sohvalla majailevan ihanuuksien ihanuuden, siis kaukosäätimen.. Meillä ei ratsasteta auringonlaskuun, meillä ratsastetaan kohti kaukosäädintä. Se lienee syytä lähiaikoina piilottaa johonkin korkealle. Nti puolivuotias kun yrittelee jo tarmokkaasti kontata ja sen jälkeen on todennäköisesti listalla polviseisonta ja ylettäminen vähän joka paikkaan.

Vissyä,komisario Palmu!

Äidillä on niin kauan kuin muistan ollut sohvannurkassa tuollainen pullo. Siitä juominen tietää hyvää, äiti juo just ennenkuin minä syön. Sen pullon on siis oltava erityisen arvokas ja juotavan tosi hyvää. Minäkin tahdon maistaa. Ja maistoinkin. Ainakin vähän. Ja kuolasin hartaasti pulloon. Nam.

Yesterday's news ja vähän tältäkin päivältä

Jotenkin nämä kuvat ovat aina vähän eiliseltä. Ainakin nuo kukat ja auringonpaiste. Tänään sataa ja pian varmaan myrskyääkin. Mutta minä en pääse iltaisin päivittämään blogia, joten mahdollisten paikalle eksyneiden on tyydyttävä eilisen uutisiin.  

On meillä imetettykin. Oikein urakalla ja yhdessä. Lapsella imetettäviä on oikein useampi, minulla onneksi vain tämä yksi. Siinäkin on välillä riittämiin. Imetettävä ryömi tänään ensimmäisen kerran eteenpäin. On tuo takaperin itseään pöngennyt, mutta tänään näin esityksen, johon littyi hurjasti ähinää ja puhinaa naama lattialla puklurättiin haudattuna, pepun ankaraa nostelua ja tsippadaa, liikettä eteenpäin. Ja sama uudelleen.. Apua, kohta tuota saa ihan tosissaan jahdata. Onneksi vielä pääosan aikaa harjoitellaan uimaliikkeitä ihan paikallaan ja treenataan ylävartalon ylöspununnerrusta lattialla. Ajatella, siitä on jo yli viisi kuukautta, kun tämäkin kiljukaula tupsahti maailmaa sulostuttamaan.

Niin. Juhannustahan minä oikeastaan tulin toivottelemaan. Oikein mukavaa sellaista. Muistakaa pitää huolta, että läheiset veneilevät sepalukset suljettuina.

Viime viikolla

Viime viikolla istuin iltapäivät päivänvarjon alla puutarhakeinussa seuranani vesipullo ja kasa sisustuslehtiä ja lapsi joka ei oikein kyennyt nukkumaan kuumuudelta. Luin, join ja heilutin vaunuja. Yritin olla sulamatta. Tänä aamunakin vielä heräsin hikisenä, mutta lapsen vieminen aamupäiväunille oli jo miellyttävää. Ihan pieni tihkusade ja ilma juuri sopivan lämpöistä hengittää. Minä pidän kesästä ja lämpimästä, mutta tänä kesänä helle tuli kai liian aikaisin, olo oli välillä aika tukala ja huolestutti jo pienen puolesta, kun tuntui, että en vain saanut nestettä sisään samaan tahtiin kuin hikeä tuli ulos. 

Oikeasti olen kyllä syksyihminen. Syksyn kuulaus ja kosteus puhuttelee enemmän kuin kesän helle. Toisaalta syksystä puuttuvat sitten kukkapenkkien aarteet aika pitkälle. Tänä vuonna iirikset ovat aika huikean sinisiä ja ihan kohta pionit muuttavat kukkapenkin vaaleanpunertavaksi hattaraksi.

Pitäiskö?

Lapsi  sai aikanaan ristiäislahjaksi rahaa ja minä olen miettinyt mihin sitä sijoittaisi. Siis sellaiseen kestävään, mahdollisesti sitten isona mukaan otettavaan. Eero Aarnion Puppy houkuttelisi, etenkin musta puppy. Se S tai M, pitää miettiä. Olisi kiva lelu nyt,myöhemmin sisustusesine ja oletettavasti klassikko silloinkin. Ois se soma...

Toinen pitäiskö olisi pinnasänky... Sen suhteen siis mietinnässä on, että pitääkö vai poistaako. Perhepeti kun tuntuu olevan meille se luonteva nukkumismuoto. Toki pinnis on näppärä mölymobilen teline ja peittojen ja lelujen säilytyspaikka, mutta mahtaakohan se ihan oikeasti olla välttämätön moisissa tehtävissä? Minä en ihan rehellisesti sanoen oikein osaa sanoa, millaisten hormonihuuruisiten harhakuvien vallassa raahasin sen taas makkarin koristeeksi. Esikoinenkaan ei siinä tainnut kovin montaa yötä viettää, tää ei nuku edes päiväunia...

Hups!

Ööh... Ähellystä ja puhinaa kyljellään. Mietiskelyä ja yhtäkkiä hups. Ja sitten voikin ihmetellä miten täältä pääsee pois. Äiti! Apua!

Eli meillä on opittu uusi taito. Sirkustempulla on ilahdutettu vanhempia jo muutaman kerran. Neiti on kyllä kääntynyt myös vatsalta selälleen, mutta manööverien yhdistäminen ei vielä suju. Kääk! Kohta se juoksee!

Äänestämässä käyty. Seurana oli pikkuinen noita-akka. Samalla tuli virvottua muutama tuttu ja kierrettyä ihan kohtuullinen lenkki ihanassa säässä. Noita-akkoja tuli vastaan useampiakin, joku pääsisäiskisukin oli eksynyt liikenteeseen.

Pikkuneiti melkein 3 kk on nähtävästi oppinut riisumaan itse housunsa. Pienen potkuttelun jälkeen potkuhousujen haara on jo melkoisen matalalla. Voiko tästä pyytää erityismaininnan kolmekuistarkastuksessa neuvolakorttiin?

Tänään olisin saanut nukkua puoli seitsemään vaan kun en osannut... Piti heräillä vahtimaan, nukkuuko vauva vielä. Ihan mahdotonta. Mistä saisi järkeä uskoa, että kyllä minä kuulen, jos tuo herää? Ihan varmasti kuulen, jos joku kiekaisee suoraan korvaan... Ehkä taas vähitellen opin. Vauva nukkuu ihan huippusuloisena parhaiten tiukassa kapalossa ja nauttii selvästi siitä, että jäsenet eivät heilu. Aamusta neiti usein kaivaakin kätensä vauhdilla esiin ja aloittaa tarmokkaan heiluttelun. Ihana veuhtoja.

Veuhtomista harrastetaan nyt myös sitterissä. Äidin syli ei ole enää niin välttämätön koko aikaa. Yläkerrassa siskon vanhassa "huvipuistossakin" aika kuluu välillä hyvinkin rattoisasti. Nyyh.. Ei meillä enää ole ihan pikkupikkuvauvaa, tuollainen reipas huitojavauva on tullut tilalle. Joka päivä neiti oppii uutta. 

Mutta olipa tuskaa löytää siedettävän näköinen sitteri. Minulla oli niinkin valtavat vaatimukset kuin että sitterin olisi oltava jotakuinkin kestettävän hintainen ja mielellään musta... Eipä noita montaa ollut tarjolla. Tuon Espritin sitterin sitten lopulta päädyin tilaamaan ja näyttäisihän se toimivan. Eikä ole ihan susiruma, vaikka en minä tuota kodin kaunistukseksikaan menisi kutsumaan. No, onneksi nuo ovat vain väliaikaisia kapistuksia, kaikenmaailman riemunkirjavat lelut sitten tulevat valloittamaan asunnon paljon pidemmäksi aikaa. ;)

Niin, aasinsilta leluihin. Ostin joskus itselleni uuden ompelukoneen. Hieno on, mutta vähän puuttuu osia, että voisi oikein ommella. Oli tulla isomman neidin kanssa riita, kun tuon kannoin kirpputorilta.

Ai niin, piti sanomani, että juttelin tänään pihalla pitkään ihan tuikituntemattoman ihmisen kanssa. Oli tosi mukavaa. Jotenkin on hassua, miten yhteinen sävel jonkun ihmisen kanssa löytyy ihan hirmuisen helposti ja kohta huomaa puhuvansa kuin vanhalle tutulle. Sekin on mukavaa, että tuo ihminen asuu ihan lähellä ja kulkee tästä usein ohitse. Jospa tulisi juteltua joskus toistekin.