Gilmore girls -peitto

Muutama postaus alaspäin on tuskailua aiheesta ongelmia värien kanssa. Päätin selättää mokomat ongelmat ja virkata takapihan aurinkovuoteeseen päivätorkkupeiton. Joten tuumasta toimeen ja tilaamaan Drops designin Paris-lankaa ja kun se saapui, nelosen koukku kouraan ja virkkaamaan. Aluksi katselin Marpleja ja konstaapeli Lewisin edesottamuksia, mutta sitten totesin kaipaavani jotain kepeämpää ja löysin Netflixistä Gilmoren tytöt joka oli juuri soveltuvaa hyvän mielen höttöä pastellipeiton virkkuutyön taustalle. Ja nopeasti tuo edistyikin (ts. valvoin ihan liian myöhään joka yö). Kolmessa viikossa sain valmiiksi ihan kohtuukokoisen torkkupeiton. 

Lankaa työhön meni arviolta rapiat puolitoista kiloa. Tilasin alussa tuon verran, diskasin yhden tilaamani vihreän muihin sopimattomana ulos ja tilasin vielä yhdet kerät käyttämiäni värejä. Joten sanoisin, että rapiat puolitoista kiloa.

Yleisarvosana on tosijees. Värit eivät ole yhtään normaalia minua. Olen niin epäpastelli-ihminen kuin voi olla, mutta kesäpeittoon värimaailma istuu hyvin. Peitto on mukavan raskaan tuntuinen. Uskoisin, että sen alla on mukava ottaa pienet tupsluikkarit varjossa. 

Seuraavaksi kai voisi käydä taas yhden ufoutuneen tilkkupeiton kimppuun ja toinen raitapeittokin olisi vähän niinkuin ajatuksissa. Jostain olen kaivanut hirmuisen virkkuuvimman. Olisi vaikka miten paljon totetettavia ideoita ja intoa. Mutta jospa välillä tekisi niitä keskeneräisiäkin alta pois.

Värisilmässä karsastusoireita

Eilen iski yhtäkkiä tietoisuus tarpeesta virkata takapihalle se päiväunipeitto aikataululla "eilen ois ollut hyvä olla valmiina". Joten ei kun Woolit laatikoista esiin, Tuulen viemää Netflixistä pyörimään ja Ravelrystä tuollainen v-stich-malli tulostimesta ulos. Aika pian alkoi arveluttaa, kun jotenkin ei vain toiminut. Siinä vaiheessa, kun totesin, että nyt voittaa uni, totesin myös onnistuneeni tavoittamaan sellaisen rumalla tavalla vanhanaikaisen revontulipaidan värimaailman virkkuutyöhöni. Jotta hell no. Purkuun meni. Hetken mietityäni totesin, että Woolin värikartta ei välttämättä ole tuohon malliin ihan osuvin ja että oikeastaan Wool on pikkuisen turhan lämmintäkin kesäpäivän torkkupeitettä ajatellen. Jotta nyt revontulet odottavat purkua.

Päivällä intouduin kaivelemaan huoneen nurkasta löytynyttä puuvillalankoja sisältävää nyssykkää ja sen värimaailmasta löytyi jo paljon koskettavampia sävyjä. Purin yhden harjoitelman, sidoin sen pätkät peräkkäin ja kokeilin, miltä tuonkaltainen väritys toimisi tuossa mallissa. No, ainakin paremmin kuin edellinen (värit ovat kuvassa hiukan sinne päin, koska keinovalo on keinovaloa). Sitten kun Wales oli kaatanut Belgian (olen pelottavassa määrin seurannut viime päivinä futista ihan vapaaehtoisesti), olinkin jo ilokseni havainnut, että Dropsilla on sopivasti puuvilla-ale ja naputellut puolitoista kiloa Parisia ostoskoriin. Hiukan tuo määrän riittävyys arveluttaa mutta katsotaan, miltä näyttää, kun saan homman alkuun kunnolla. Niin ja tuon tummimman sävyn korvasin violetimmalla värillä ja tilasin myös ihan vaaleita pastellisävyjä kontrastia tuomaan. Jotta nyt sitten siirryn postilaatikon alle odottamaan lankalähetystä, että pääsisin aloittelemaan peittoprojektia. Pari muuta keskeneräistä peitettä olisi kyllä odottamassa, mutta jospa mietin niitä syksymällä.

Oli pakko hankkia. Siis tuo vegepurilaiskirja. Ja olihan siinä ohjetta monenmoista. Useampikin, joka kuulosti huomattavan kokeilemisen arvoiselta. Jostain syystä hyvin kasvispihvien ohje on ollut kateissa. Tai on minulla yksi herkullinen linssipihvin ohje, mutta vaihtelu voisi virkistää. Nyt on ohjeita testattavaksi. Harmillisen moni vain on pilattu soijarouheella. Olen siitä outo kasvissyöjä, että jätän soijat suosiolla karjan rehuksi. En vain tykkää.

Ja tiukalla aasinsillalla siihen, josta tykkään eli vanhoihin kukkatäkkeihin. Tuo sininen kotiutui fb-kirppikseltä muutama päivä sitten ja ai että se on kaunis. Nuo ovat ihania torkkupeittoja, kevyitä ja juuri sopivasti lämmittäviä päiväunille. Tahtoo lisää...

Ai niin, unohtui mainita. Totesin tänään, että kasvismurekkeen valmistus alkaa olla aika hyvin hallussa. Siis se, millaista sen massan pitää olla, että murekkeesta ei tule sahajauhoa. Ei siihen montaa vuosikymmentä tarvittu, että alkoi sujua. Pihvienkin suhteen on todennäköisesti toivoa.

Noin yleensä olen tämän päivän vältellyt tiiviisti uutisia. Ei vain pysty lukemaan eikä kuuntelemaan...