Kävin kurkistamassa muutaman päivän tauon jälkeen raparperipensastani. Olen tyrmistynyt, raparperit ovat val-ta-via... Ja niitä on vaatimattomasti kaksi puskallista. Jotta vaihteeksi on ohjelmassa tutuille tyrkyttämistä ja vimmattua käyttötarkoituksten etsimistä. En viitsi mahdottomasti pakastella raparperia, koska oikeasti sitä tulee käytettyä talvella aika vähä. Se on minulle kausivihannes ja parhaimillaan tuoreena. Mutta mutaman purkilisen soisi pakastaa ja ehkä keittää kokeeksi hilloakin pakkaseen. Chutneykin voisi toimia.
Tänään intouduin tekemään raparperipiirakkaa twistillä. Eli ensin pilkoin muutaman varren ja kiehautin niitä hetken oksaalihapon (ts. kitkeryyden) vähentämiseksi ja kaadoin vedet pois. Sitten silppusin seokseen muutaman mintunlehden ja lisäsin sokeria ja annoin kiehua hillokkeeksi. Pohjaksi tein ihan tavallisen murotaikinapohjan, kaadoin jäähtyneen hillokkeen sille ja päälle rahkaa, kananmunaa, kookoskermaa ja sokeria sisältävän seoksen. Paistamisen loppuvaiheessa vielä ripottelin pinnalle kookossokeria ja kovensin lämpöä, että sokeri suli ja rapsakoitui.
Jopa pienempi nirsoilija veteli piirakanpalansa varsin nopsaan alas ja kehui, että oli hyvää. Yleensä raparperi on tuossa suunnassa aiheuttanut yhtä pahaa irvistelyä kuin esim. propolisuutteen tarjoaminen.
Muuten teen raparperista hyvettä, joskus kiisseliä, erilaisia piiraita, marinadia lihalle. Jotain uutta pitäisi keksiä. Pitänee sukeltaa internetin ihmeelliseen maailmaan ja tutkia vaihtoehtoja. (Tuo raparperipossu on muuten perheen lihansyöjien mukaan ihan huikean hyvää.) Vinkatakin saa, jos itsellä on tiedossa vastustamattomia raparperiherkkuja.
