Lumme piilosilla

Tänään uimarannassa tuli yhtäkkiä mieleen, että lumpeet alkavat varmaan jo vähitellen olla kukassa. Kävelin rantaa pitkin ja löysin vain lehtiä. Sitten astuin rantakivelle, kyykistyin ottamaan kuvaa pohjan juurakosta ja kääntäessäni päätäni totesin, että kyllä ne nähtävästi kukkivatkin. Ainakin yksi kukka oli päättänyt piiloutua töyrään alle uteliailta. 

Ja kyllä. Parhaita asioita elämässä ovat ne pienet asiat ja pienet ilonaiheet. Se kun jotain kaunista löytyy ihan odottamattomasta paikasta. Tuo pikkuinen lumme toi mukanaa ihan uskomattoman onnen ailahduksen.

Vähän on ilmoja pidellyt. Ja väsymys vaivannut. Toisalta ole kaivanut sormeni multaan ja syvälle. Viimeöinen kylmyys tosin aiheutti tarpeen pukea puita ja pensaita harsoihin, mutta ehkä nuo jo huomenissa uskaltaa poistaa. Toisaalta niin suuri osa pihan puista ja pensaista kukkii, että kaikkien suojaaminen menisi jo ylettömän hankalaksi. Joten sormet ristissä jatkossa...

Joku päivä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja siivota piha kunnolla. Ryönä on katsonut parhaaksi levittäytyä. Vielä tarpeellisempaa raivaus olisi oven sisäpuolella. Etenkin kun kesä ja hiekkakinokset ovat vasta tulossa... Jostain syystä kaos on karannut harvinaisen pahasti käsistä. Meillä ei enää ikinä ole koti minkäänmoisessa kuvauskunnossa. Viisivuotias tornadomme potee voimallista luomiskautta, mikä tarkoittaa sitä, että asunto on täynnä nuoren taiteilijan maalauksia ja töitä varten silputtua paperia ja yleensäkin kaikki irtain kirjaimellisesti lainehtii ympäri asuntoa. Kukapa sitä työpöydän vieressä ilmaisuntarevttaan loputtomiin tydyttäisi. Tuskaanuin jo paperinkulutukseen niin, että poikkesimme mökkireissulla paperia kiloittain myyvässä kaupassa ja ostimme seirsemän (7) kiloa paperia. Jos niillä hetken selviäisi...

Muta tulisi jo oikeasti kesä ja lämmin ja kesäkukka-aika. Sitä ennen olisi ehkä syytä koulia nuo kukkien taimet. Jospa vaikka tänä vuonna ruukuissa olisi osin ihan itse kasvatettuja kukkia. No, jos ei ole niin puutarhat onneksi myyvät... Gladioluksen sipulit olivat kellarissa nekin kuivahtaneet. Mies kävi pyöräretkellä tyhjentämässä paikallisen Tokmannin gladioluksen sipuleista. Onneksi toisessa pussillisessa oli ihania purkkapinkkejä versioita.

Helatorstai

Tänään piti tas nauttia ihanasta ilmasta. Alkupään päivästä vietimme sikoni pihalla, loppupään omallamme. Minä siivosin nuoremman neidon kanssa leikkimökin. Pikkuisen isompi se voisi olla, huomenna löydän taatusti jokusen lihaksen, jonka olemassaoloa en ole muistanut. Sen verran mielenkiintoisissa asennoissa pesin mökin sisäkattoa ja heivasin tavaroita sisään ja ulos. Olisi kieltämättä helpompaa, jos mahtuisi seisomaan edes jotakuinkin suorana kyseisessä mökkerössä. Mutta valmista tuli kuitenkin. neiti tiskasi. Puhtaasti muistutukseksi siitä, miksi ole toivonut, että hiekkaleikit ja mökkileikit pidettäisiin hiukan erillään. (Se mökin siivoaminen  ei todellakan tule toistumaan kesän aikana tämän kaltaisessa mitassa.)

Mies sitten rakenteli samalla kasvulavoihin kansia vanhoista ikkunoista, jotka ovat marinoituneet kellarissa jo jokusen vuoden ajan (ja teki myöhemmin mökinsiivouskomppanialle ruokaa) Kellarista löytyi myös laudanpätkiä ja jostain säilöttyjä saranoita, joten ainoat uudemmat tarvikkeet olivat ruuvit. Vielä pitäisi saada täytettyä lavat mullalla ja kota kai voisi jo alkaa kylvöhommiin. Ainakin mangoldia, salaattia, pinaattia, tilliä, persiljaa, kirveliä, korianteria ja varmaan jotain muutakin olisi kylvölistalla. 

Eilen kaivelin joriinien juurakot maahan ja samalla kaikki kolme talvesta selvinnyttä gladioluksen sipulia. Ihan pakko siis menä sipuliostoksille. Tosin mieluusti pian, että gladiolukset ehtivät oikeasti kukkia ennen pakkasia.

Niin ja pakkasista puheenollen. Olen yritänyt kartoitella lumettoman ajan paukkupakkasten aiheuttamia tuhoja Vaaleanpunainen verikurjenpolvi on menettänyt parinsa päärynäpuun penkissä ja ruohosipulia lukuunottamatta yrtit pitänee uusia. Minttujen suhteen en ole ihan varma, Ne nousevat aina varsin myöhään. Väriminttu näyttäisi valtaavan alaa kukkapenkissä melkoisella innolla ja toivon, että ainakin osa minttukokoelmastani olisi selvinnyt. Mutta basilikaminttu ja sitruunaminttu ovat varmuudella mennyttä kalua. Toivon niin, että suklaaminttuni olisi selvinnyt. Yllättävän hyvin kasvit kuitenkin tunuvat kestäneen kylmyyden. Suurin osa on kunnossa.

Ihana kevät

Kevät tuli lopultakin kunnolla. Tämän päivän nautimmekin suurimmalta osin  pihalla kauniista säästä. Päivällä kävimme lenkillä tarkastamassa siskon pihan kasvun tilanteen. Kukkakuvat ovat sieltä. Sama hitaus on siinäkin pihassa vallalla, vaikka piha on avoin ja aurinkoinen. Tänään tosin kukat kasvoivat ihan kohisemalla.

Iltapäivällä olikin sitten aika käydä oman pihan kimppuun. Mieheni tyhjenteli vanhat kasvatuslaatikot mullasta ja sekoitteli siihen kompostia ja minä levittelin seosta kukkapenkkeihin ja pensaiden alle. Kovin raakaa kompostia ei meillä voi käyttää, koska koiranpahalainen syö sen ja haisee sen jälkeen kammottavalle. Joten multa saa kypsyä rauhassa. Mies oli jo aiemmin hakenut edullisia kuormalavoja, ja niistä tulee uudet kasvatuslavat. Kellarissa on jokunen vanha ikkuna, nyt jännitän, sopivatko ne noiden laatikoiden päälle lasikatteeksi. Jos eivät sovi, piää taas keksiä oku loistava ajatus niiden käyttötarkoitukseksi. Jokunen loistava ajatus on tosin jo torpedoitu, mutta kaipa se lopullinen huippuidea vielä löytyy, jos ikkunat eivät lavoihin sovikaan.

Tuonne kasvihuoneen lavatarhan eteen tulee vielä yrttimaa. Haaveilen spiraalin muotoisesta kohopenkistä, mutta pitää mittailla ja tutkailla mahtuuko se tuohon suosiolla. Haluan kuitenkin jättää lavojen ympärille liikkumis- ja työskentelytilaa. Viimeksi asetelma oli liian ahdas, kitkeminen ym. tarpeellinen huoltotoiminta oli hiukan haastavaa etenkin, kun kasvit röyhäshtivät loppukesästä kunnolla.

Illasta saimme vielä yllättävän inspiraatiokohtauksen ja karkasimme hetkeksi viettämään pariskunnan laatuaikaa ts. rakentamaan kesäkurpitsoille oman kasvulavan niistä vanhoista lavakauluksista. Projekti vaati pientä tasoittelua, mutta nyt lavassa on risuja,  puoliraakaa kompostia pohjalla, pikkuisen kypsempää tavaraa päällä ja verkot suojana ahmatilta siihen asti, että saamme hankittua säkkimultaa. Kerroin puolisolleni myös sen, että aion taas kasvattaa kesäkurpitsan taimet siemenistä ja että hän voi taas lopulta hakea taimet putarhalta, kun tilanne käy epätoivoiseksi. En ole antanut periksi, vaikka taimikasvattajan kykyni on jo melkoisen monesti punnittu ja heppoisiksi havaittu.

Tänään olimme pihalla. Ensin aamusta kiertelimme rantoja, Aurinko paistoi, mutta taivaanranta oli täynnä toinen toistaan synkeämmän sinisiä pilviä. Niistä huolimatta päivä pysytteli lämpöisenä. Alkuillasta pesin kasvihuoneen (vihdoinkin) odottamaan niitä jossain vaiheessa tulevia taimia, grillasimme illalliseksi kaikkea epämääräistä ja kykin kukkapenkkien vieressä ja kaivelin lehtikasoja nähäkseni, mikä kaikki on jo aluillaan.

Ihan hirveä kasvun näkemisen nälkä. Pakko tunnustaa, että kaivoin jopa sini-valkoisten skillojen istutuspaikkaa nähdäkseni, että sipulit varmasti olivat paikoillaan ja itäneet. Ja tein tämän vielä lasten nähden. Auts... "Älkää tehkö näin, tämä on typerää, mutta kun minä en malta." No, onneksi nuo ovat jo tottuneet kukkahulluun äitiinsä. Illasta vielä kylvin nuorimmaisen kanssa pikkuisen siemeniä taimettumaan. Toivottavasti nuo itävät. Ihan kohta pääsee kylvämään siemeniä myös pihalle. Pitäisi ostaa multaa ja lannoitella pikkuisen lannoitusta vailla olevia kasveja. 

Miten tänä vuonna kevät tuntuukin tulevan niin tuskastuttavan hitaasti? Toisaalta kaikki on vähän turhankin pahasti vaiheessa, toisaalta mikään ei tunnu edistyvän riittävän nopeasti.

Ne tulivat!

Siis sipulikukat saapuivat. kieltämättä olin jo viettänyt postilaatikon alla jokusen viikon malttamattomana. Mutta parempi myöhään jne. Oli kuulemma Hollannisssakin ollut huono vuosi noin sään suhteen ja sipulit myöhässä, mutta nyt ne ovat täällä joka tapauksessa. 

Tarvitsin uusia kasveja etupihan penkkeihin ja takapihalle päärynän juurelle. Jotenkin olin tilannut aika musta-valko-vaaleansinisen setin. Ei erityisen räiskyvää siis. Toisaalta tuo suklaakirsikan juurella oleva maa on muutenkin varsin valkean sävyseksi kukitettu. Kokeilen, josko kerran elämässäni onnistuisin olemaan jotakuinkin hillityn hienostunut jossain asiassa. Toisalta olen melko varma, että minun tuurillani sen musta-valkoisen tulppaanisekoituksen sijaan purkkin onkin eksynyt pinkkien ja keltaisten tulppaanien sipuleita... No joo, toivokaamme, että näin ei ole käynyt. Mieluusti näkisin sen hillityn sävyisen visioni...

Niin ja ihailkaa ja ihmetelkää. Muistin kerrankin kirjata ylös, mitä minnekin olin laittanut. Samaa vauhtia kirjasin myös niitä aiemmin penkkeihin laitettuja kasveja muistiin. Jospa ensi keväänä en joutuisi kovin monesti ällistelemään kukkamaitani ja sitä, miten en yhtän muista, mitä moisiin olen upotellut. Ei tule vanhuus yksin, se tulee koko ajan heikkenevä muisti seuranaan.

Punainen

Sateinen kesä on tavallaan jättänyt puutarhankin oman onnensa nojaan. Aamulla ja illalla käyn aukomassa ja sulkemassa kasvihuoneen luukkuja, mutta muuten normaali puutarhaelämä on jäänyt vähän vähälle. Kasvit kyllä rehottavat isompina kuin koskaan, mutta jotenkin niistä(kään) nauttiminen ei jatkuvassa sateessa ole ollut samanlaista kuin lämpöisinä, aurinkoisina kesinä. Kukat nyt vain ovat pihalla ja minä sisällä. Useimmat eivät ehdi edes kunnolla kukkaan, kun sade jo piiskaa kukintoja irti. 

En tiedä. Hiukan hirvittää tuleva syksy. Toivon, että se pahin musta vaihe jäisi edes kohtuullisen mittaiseksi, kun kesän valohoitokausi tuntuu jäävän kovasti lyhyeksi. Jos nyt elokuu ei meitä yllätä.

Tänään linnasta palattuamme otin kuitenkin kameran kassista ja kävin kuvaamassa pihan punaisia kukkijoita. Niin ja kirsikoita myös. Suklaakirsikka on tehnyt ensimmäistä kertaa ihan kunnollisen sadon. Valitettavasti vain räksänpahukset ovat myös huomanneet mehukkaat marjat... Olen minä silti muutaman kypsän marjan saanut pitää maistiaisiksi. Vanhempien kirsikoiden sadosta en tiedä. Alkukesästä näytti siltä, että sato olisi taas valtava. Nyt en ole enää ihan varma. Ilmeisesti kirsikat eivät oikein jaksa kypsyä, kuivuvat ja putoavat pois. Ikävää...

Kun Sarah ei ollutkaan Sarah ja muuta puutarhaeloa

Taas kerran kävi niin, että en saanut mitä tilasin. Viime kesänä ostin kukkapenkkiä uusiessani siihen ihanan jalopioni Sarah Bernhardtin ja olin ikionnellinen, kun se alkoi jo tänä vuonna kasvattaa nuppuja. Aukesivatkin ja ihailin kovasti kunnes korvien välissä alkoi hiukan kolkutella, että eihän tuo ole vaaleanpunaista hörhöpionia nähnytkään. Pienellä googlauksella tunnistin lajikkeen todennäköisesti kuolanpioniksi. Jotta. Edelleen pihalla on Sarah Bernhardtin kokoinen aukko. Tarkoittaako tämä, että minun on tehtävä uusi yritys ja ostettava tänäkin vuonna pionintaimi? Oikeastaan sopiva paikkakin olisi tiedossa. (Tykkään minä silti tuosta hehkuvan pinkistä kuolanpionistakin melkoisen paljon.)

Hiukan huolestuttaa myös se, että miten minun ihanille, valkoisille jalopioneilleni käy. Ehdinkö ollenkaan iloita niiden kermavahtoisesta kukinnasta. Nuppuja olisi valtavasti, mutta jo tiistaiksi on luvattu kaatosadetta. Voi murheen päivä. Pitää toivoa, että edes osa kukista ehtisi aueta näinä satteettomina päivinä. Teltan rakentaminen kukkapenkin ylle lienee pienoista liioittelua. Vai onko se sittenkään? Hmm...  

Muutenkin kukkiminen alkaa vähitellen olla parhaimmillaan ja ensi viikolle ennustettu sadejakso tulee kyllä kukkien kannalta kurjimpaan mahdolliseen aikaan. Niin moni kukka on juuri avautumaisillaan ja olisipa ikävää, jos kasvit lojuisivat pitkin penkkejä sateen kaatamina. Jotta toivonpa, että ennusteet muuttuisivat edes pikkuisen hiljaisemman sateen suuntaan.

Tämä oli se väkisin pintaan pyrkinyt kukkapostaus. Kuvailin tänään pihassa ja jurytin kauneimmat kuvat postaukseen. Kukkien kuvaaminen on yksi puutarhaharrastuksen mukavimmista sivutuotteista. Kaiken muun mukavan lisäksi. Tänäänkin sain taas yhden pätkän kivikkopenkkiä siistiksi ja muutenkin kuntoon. Lienen sanonut tämän aiemminkin, mutta nythän asiasta on ihan tutkimustietoakin. Siis siitä, että rikkaruohojen repiminen on oikeasti hyvin terapeuttista touhua. Aika moni puutarhaihminen lienee havainnut sen jo aiemmin ja ihan empiiristen tutkimusten kautta.

Vielä kerran poijjaat... Mutkun tänään ne krys... eikun krookukset olivat auenneet oikein porukalla ja houkuttelivat kimalaista meden hakuun. Eka pörriäinenkin tänä keväänä. Kevät etenee ihan mahdottomalla vauhdilla ja joka päivä on ihana mennä ulos tarkastamaan, mitä kaikkea uutta on pihalle puhjennut. Nämä krookukset ovat vielä keskimääräistä kauniimpia hennonvioletteine sävyineen. Keltaisetkin puhkeavat varmaan huomenna, etupihalla tummemman violetit ovat vasta lehtien asteella. Yritän hillitä itseni ja olla raportoimatta jokaista uutta kukkijaa. Voi kyllä olla, että en onnistu tavoitteessani. Pahoittelen jo etukäteen.

Minä olen hyvin ihastunut venäläistyylisiin kuvituksiin, astioihin, maatuskoihin, you name it, minä ihastelen. Minulla on kulkenut lapsesta asti mukana Lomonosovin kaunis kukkokuppi, mutta enhän minä sitä raaski käyttää. Joten ostinpa sitten netin kautta kuppiparin, jota raaskin käyttääkin. Ja nyt vihdoin käytin. Tee oli jostain syystä siitä juotuna paljon parempaa kuin kömpelöstä mukista (vaikka sinäkin on Haapaniemen kauniit kuvitukset). Jospa muistaisin useampanakin aamuna ottaa oman kuppini ja istahtaa kirkasvalon alle rauhoittumaan.

Nuorin neito siirtyi alkusyksystä siskon seuraksi nukkumaan ja syksyn mittaan olemme vähitellen järjestelleet aikuisten käyttöön siirtynyttä makuuhuonetta mieleisemmäksi ja käytännöllisemmäksi. Kyllä se siitä, vähitellen... Nyt minulla on myös oma työpöytä ja ompelukoneet sillä. Vielä kun olisi tilaisuuksia ommella... Ehkä niitäkin siunaantuu vähitellen. Sen huomasin, että ainakin ompelukoneeni kaipaa kipeästi pientä öljyannosta. Onhan se tainnut viettää hiljaiseloa melkoisen pitkän aikaa.

Kävimme tänään ostamassa jouluruoat ym. valmiiksi. Mies huomasi kaupassa myös tulppaanikimppuja. Silloin kun olin pieni, vaari toi meille joka jouluksi korin, jossa oli yhtä monta tulppaania kuin meitä lapsia oli. Siitä kai minulle jäi ajatus siitä, että tulppaanit, erityisesti punaiset tulppaanit, kuuluvat jouluun.

Kukkasipulimania

Olen jo miettinyt, mihin asti asiat pysyvät normaaliksi luokitettavalla asteella. Ainakin viime aikojen kukkasipulimaniani alkaa ylittää kaikki rajat. Ensin ostin sipuleita kaupasta, sitten tilasin netistä ja sitten ostin vielä vähän lisää kaupasta. Kun halvalla sai... Ja niitä on sitten saanut selkä kipeänä kaivaa paikoilleen. Toivon kyllä, että vaivani (ja rahanmeno) palkitaan ensi keväänä. Minä oikeasti olen aina kukkien alkaessa nousta keväisin kuin lapsi lelukaupassa. En malttaisi odottaa ja siksikin nuo kevätkukkijat ovat oikeinkin mieleisiä. Nousevat aikaisin ilokseni.

Jotta nyt on sipuleita pensaiden alla, kukkapenkeissä, parkkipaikan reunuksen kivikossa, omppupuun alla. Se yksi kukkamaa, joa on jäänyt vähän vaiheeseen saattaa joutua tyytymään ihan narsisseihin, mutta onhan ensi syksyllekin jätettävä istutettavaa. Ja keväälle kylvettävää. Ja kaikkea. 

Yhden sipulin ostin ihan sisätiloja ajatellen. Tänä vuonna ei mestarillinen amarylliksen idättäjä minulle enää amaryllista tuo, joten ostin itse. Hetken mietin väriä, olisi ollut tarjolla useampaa punaista, puna-valkokirjavaa, mutta jotenkin tuo hillitty valkoinen vei voiton. Joulu on muutenkin punainen, olkoon sen kukka valkoinen.

Kasvihuone on erinomaisen hyvällä mallilla. Enää puuttuu takapäädyn tuuletuslukkuu (joka sekin on jo puolivalmis) ja ovi. Niin ja paikamaalauksia, täyttösoraa, lattiaa yms. Mutta kuitenkin. Hyvältä näyttää. Ja kauniilta. Sisälläkin on lämmin, tänään vähän vajaat 40 astetta. Puuh... No, muutenkin kyllä tarkeni. Lapset osoittivat, että tarpeeksi lämpimällä vähän pienempikin virkistäytymisallas riittää hyvin. Eikä tarvinnut odottaa, että vesi lämpenisi. Suoraan hanasta kylmää vettä ja sekaan plutimaan.

Illasta ajelimme tarkastamaan ensin omalle kasvimaalle perunoiden tilannetta. Ihan vielä ei irtoa, mutta onneksi siskon luona sato on paremmalla mallilla. Urheat perunannostajat taistelivat pari vartta ylös ja saimme taas herkullisia ja melkoisen luomusti kasvatettuja perunoita. Vähän piti räpsiä kuvia ihanasta kasvimaasta yleensäkin. Krassit tosiaankin kukoistavat. Muista kasvatettavista puhumattakaan.

Omassa kukkapenkissä kukkii upeasti tummansävyinen päivänlilja.

Pretty in pink

Kaikenmoista vaaleanpunaista. Ruukkukärhö avasi pinkit kukkansa, hömppämaukasta ja aikaa sitten tilattu kesätyyny tuli lopultakin, Bauhausista tarttui porfyyrikivien lisäksi ruosteenoranssi keijunkukka, jossa näyttäisi olevan kauniin, vaaleanpunaiset kukat. Kivet tulevat kasvihuoneen eteen, kunhan siihen asti päästään.

Tuo Pretty in punk -tyyny oli muuten ihan pakkohankinta, kun ottaa huomioon hurjan nuoruuteni. Siinä on kyllä noin yleisesti ihanan ristiriitainen tyyli. Tosin vaaleanpunainen ei kyllä oikein aikuisiällä ole iskenyt kipinää. Viime vuosina sekin on kyllä alkanut näyttää mukavalta. Ainakin joissain tilanteissa.

Oikeastaan lähdimme tänään alkujaan valokateostoksille. Tokihan kasvihuone tarvitsee katteenkin. Samalla sitten piipahdimme piknikillä Hatanpään arboretumissa ja voi kauhistuksen kauhistus, minulla ei ollut kameraa mukana! Kaikki ne ihanat kukat jäivät kuvaamatta. Pakko mennä vielä uusiksi!

Illalla keräsin kirsikasta ne kypsät marjat, joihin yletin ilman kummempia jatkoksia. Aika monta litraa tuli ja edelleen puu on ihan punainen. Eikä minulla edelleenkään ole sitä kirsikankivenpoistajaa...

Helle ja rakentaminen ovat jatkuneet. Nuorempi neito toi Puuhamaasta tuliaisina räväkän kuumeen. Viime yö meni kekäleenä, tänään oli jo onneksi helpompi päivä ja neiti pääsi pihalle työnjohtajaksi isille. Vanha teltanpuolikas tuli vaihteeksi käyttöön ja siellä oli ilmeisen mukava kölliä. Tosin oikea teltta olisi kuulemma ollut parempi. Ainakaan sinne ei eksyisi niin paljon kammottavia ötököitä... Mutta kasvihuone on jo kummitustalon asteella. (Juhuu!) Rungosta ei puutu kuin muutama puu. Sitten seuraakin "enää" katon ja pleksien asennus. Niin ja kaikenlaista pientä niinkuin oven ja tuuletusluukun valmistamista, hiekan kärräämistä jne. Hyvllä mallilla kuitenkin. Eiköhän sinn ensi keväänä saa jo taimia kasvamaan.

Ja tiedän kyllä, että kasvihuone on kovasti pieni, mutta niin on pihammekin. Ja tavoitteena on ihan vain pienviljely huvittelumielessä, ei minkäänmoinen omavaraistalouteen pääseminen. 

Väriminttu on yksi suosikeistani kukkapenkissä. Nyt kukkii (ja tuoksuu ihanasti) tulipunainen versio. Ihan kohta pitäisi tämän vuoden hankinnan, malvansävyisen version aueta. Olen tohkeissani. Pitänee joku päivä kerätä vähän väriminttuakin kuivumaan ensi talven teeaineksiksi. Piparmintut roikkuvat jo seinällä.

Penkkiurheilua

Uskomatonta, mutta totta: Tänään ei satanut!!! Kylmä tosin oli, mutta sentään kuivaa... Joten otinpa ilon irti pihatöiden merkeissä. Päivällä istuttelin viikonlopun ostoksia isoon penkkiin ja siirsin yhden ahdistuneen ja kukkimattoman pionin ja illalla kävimme kasvimaalla kitkemässä ja toteamassa, että herneet tosiaankin olivat menneet parempiin suihin, mutta että sipuli kasvaa ja perunastakin saatame jotain satoa saada. Hyttysetkin saivat vähän iltapalaa...

Kotiin tultuamme jatkoimme vielä pihalla. Olen jo pidempään miettinyt tuota alppiruusun kulmaa. Sen eteen olisi joka tapauksessa muodostunut polku, koska luonnollinen käveyreitti takapihalle päin menee juuri siitä. Noita vanhoja betonilaattoja oli juuri passeli määrä jäljellä, jotan armaani kaivoi niille kolot, minä kaivoin kaaren sisäpuolelta ruohot ja vähän saveakin pois ja lisäsin mullan ja tiarellat. Syksyllä tuohon taitaa upota vielä jokunen pikkuinen sipulikukan sipuli. Joku enemmän loppukesästä kukkiva pikkukukka olisi myös kaunis, mutta mikähän sellainen sitten olisi? Pitää tutkia.

Niin, se isompi penkki on nyt melko lailla valmis. Yksi kohta keskellä on vielä paljas enkä osaa päättää tuleeko siihen astinkivi vai joku kasvi. Syksyllä hautailen sitten sipulikasveja koloihin. Reunuskasveista on hiukan pulaa. Nyt tuossa on mm. hopeatäpläpeippiä, pihakäenkaalia, peittokurjenpolvea ja kylvettynä siperianunikkoa. Peittokasvien väleihin levitin keltavuokon mukuloita ja sinivuokkoa. Mutta penkin takaosa on kokonaan vailla reunusta. Taidanpa harkita maahumalaa ja osin myös suikeroalpia. Ne ovat aika takuuvarmoja peittäjiä kumpikin. Niin ja kuukausimansikkaa. Sitä ajattelin levittää kasvamaan tuohon tiilireunuksen viereen. Se on kaunis koko kesän ja ilahduttaa myös marjoillaan.

Seuraavaksi sitten tätä perkaamaan. Tai olen minä pienemmät siitä jo kaivanut ja siirtänyt tuohon toiseen maahan. Maltan tuskin odottaa jättimäisen siperiankurjenmiekkapöheikön nostamista... Eivätkä leimut ja palavarakkaudetkaa mitenkään varsinaisesti pieninä kasvustoina tuossa vaikuta... No, mötkäle kerrallaan... Eikähän tuostakin ihan suht järjellinen kasvusto vielä tule. Toivottavasti... Ja kokoluokaltaanhan tuo on suunnilleen kahdeksasosa edellisesta projektista. Ihan piisofkeik siis.

Seuraaviksi kukkapenkkiprojekteiksi olenkin suunnitellut yhtä varjomaata leikkimökin viereen ja toista puolivarjon penkkiä, johon tulee päärynäpuu, etupihalle. Niin ja sitä etupihan parkkipaikan viereistä aluetta jajajajajaja... Voi olla, että töitä riittää seuraavillekin kesille, mutta eipä harmita. Edellisessä asunnossa naapurin pikkutytöt rajoittivat luovuuttani kertomalla, että yhtään enempää penkkejä ei vain voi laittaa, koska koirakin tarvitsee leikkitilaa. Nyt odotan innoissani lasten kasvamista ja sitä, että mokomien leikkitilan tarve ei enää häiritsisi puutarhasuunnittelujani. ;) Niin, paitsi, että meillä on sillä tavalla hyvin hiljaisella äänellä keskusteltu mahdollisesta koiran hankkimisesta sitten, kun tytöt vähän kasvavat. Voivoi...