Monta päivää kävin tuijottelemassa ensimmäisinä kukkivan luumupuun pullistelevia nuppuja ja eilen se poksautti ensimmäiset kukat auki. Tänään koko puu oli kukkien peitossa. Joka kevät olen yhtä innoissani, melkein pompin kuin pieni lapsi. En tiedä montaa kauniimpaa asiaa kuin kukkiva puu. Ja tämä on vasta alkua. Seuraavaksi kukkivat kirsikat ja sitten ihan pian omenat. Oi autuutta.
Keksin myös ratkaisun kasvihuoneen vähän mietityttäneisiin seinänvierustoihin. Meillä oli seulottu sepelin seasta pari ruukullista pyöreämuotoisia luonnonkiviä, joten lisäsin vähän kivituhkaa ja asentelin kiviä seinänvierustoille. Yhdelle seinälle kiviä ei riittänyt, joten joko pitää kerätä lisää kiviä ta keksiä plan B siihen. Pitää miettiä. Mutta kylläpä näyttää kivalta tuo reunus. Yksityiskohdat ovat tärkeitä ja olisipa ärsyttänyt, jos tuo olisi jäänyt jotenkin ikävän näköiseksi tai viimeistelemättömäksi.
Sää oli kerrassaan hilpeällä mielellä sekin. Kivien asentaminen oli kasvihuoneessa melkoisen hikistä hommaa. Lämpötila pyöri kolmenkympin tietämissä. kohta saatan uskaltaa jättää tomaatintaimet tuonne yöksi ihan oman onnensa nojaan. Siis jos sää ei kovasti viilene.
Illasta taivuttelin päärynäpuun oksia vähän parempiin asentoihin. Saa nähdä miten onnistuin. Hiukan Pyrre on epäonnistuneen joulukuusen oloinen kivikoristeidensa kanssa seistessään... Onnistuin katkaisemaan vain yhden oksan taivutellessani. Toivon, että Pyrre ei kovasti pahastunut, taivutin kuvitteellisesta varovaiuudestani huolimatta pikkuisen liian voimalla.
Tänään haimme myös paketin, jossa oli visuaalisesti vaativan pöllökisasta saatu Aarrekidin paita ja pöllö. Sekä pöllö että paita saavuttivat heti suuren suosion.
P.S. Aamun poin melkoista migreeniä. Pahoittelen mahdollisia omituisuuksia tekstissä. Migreeni ilmenee minulla säryn lisäksi myös verbaalisten kykyjen puolella.
Täällä toinen, joka hyppii innosta, kun puut kukkivat. Meillä viime vuonna istutettu luumupuu kukkii ekaa kertaa. Kirsikkaa odottelen sitten! Täytyykin kierrellä kameran kanssa, kunhan tämä harmaa lauantai on ohitse!
VastaaPoistaTsemppiä särkyyn!
Jee, mä en ole ainoa sekopää. :D Ja kiitos, jopa tämä särkykin taas suvaitsisi häipyä.
Poista