Mitäs minä?

Ja vastaukseksi piiiiitkä haukotus. Koska olen vihdoin oppinut nukkumaan, olen ylläpitänyt taitoani aktiivisesti. Nytkin tuntuu, että sammun ihan just. Se on joko-tai nähtävästi - joko en nuku ollenkaan tai sitten nukun koko ajan. Tai ainakin haukottelen. Ihan mahdotonta.

No, olen minä vähän virkkaillutkin. Peitosta on kehkeytymässä oikeinkin sievä. Tosin pitäisi käydä ostamassa vähän lisää kirkkaita sävyjä, koska niitä tuo huutaa. Teen sitten vähän hillitympää sarjaa jatkossa. Tänään piti myös lopultakin kokeilla ilmeisesti jonkinmoista viime aikojen somehittiä eli perunapizzaa, pizza biancoa. Ihan jees, voin tehdä toistekin. Sen totesin, että pizzataikina tosiaankin kannattaa tehdä hyvissä ajoin nousemaan. Kyllä oli kuohkea taikina, kun oli saanut nousta ja pullistella useamman tunnin ajan. Minun versiossani vielä hapankerma vaihtui turkkilaiseksi jugurtiksi, kun sitä nyt oli kaapissa, ja sipulina käytin valkosipulia. 

Hereillä olostani suurimman osan olen silti taitanut viettää pihamaalla nauttien keväästä, kasvun kuuntelmisesta, linnunlaulusta ja puutarhatöistä. On vain niin uskomattoman kaunista ja ihanaa, kun kukat kasvavat silmissä ja puiden silmut poksuvat melkein siinä katsellessa. Ihan kohta kukkivat hedelmäpuut. Tekisi mieli viedä penkkejä sivupihalle kiriskoiden väliin ja viettää yksityistä Hanami-juhlaa. Suunnitelmani vain valitettavasti taitaa kaatua siihen, että siinä kirsikkapuiden välittömässä läheisyydessä sijaitsee proosallisesti myös lämpökompostori. Jotta taidan tyytyä tunnelmoimaan etupihan pikkuisen suklaakirsikan ympäristössä.

P.S. Maria Marionellan kotona -blogista haastoi minut yhdellätoista kysymyksellä. Vastaan lähipäivinä, jos pysyn hereillä. Kiitos haasteesta.