Tänään lähdimme aamupäivästä ajelemaan puutarhalle. Kesäkukkia, yksi pikkupensas, tomaattien kasvatussäkit, yrttejä ja taimia kasvihuoneeseen löytyi listalta. Ja kaikkea löytyi. Nyt sai Pyrre seurakseen japaninruusukvittenin, pari Peter Pania (reunusasteri), pari Mikado-nimistä rönsyleimua, vaaleanpunaista verikurjenpovea ja vielä lehtosinilatvan. Omalta pihalta kaivoin tuohon vielä muutaman keijunkukan ja kaunokaisen. Ei ole Pyrre enää yksin. Tuo ruusukvitteni on jo hetken ollut toivelistalla ihanien kukkiensa vuoksi. Hiukan toivon, että tässä versiossa oisi vähän vaaleammansävyiset kukat, mutta kelpaavat ne oranssiin vivahtavatkin.
Mies kokosi illasta kasvihuoneeseen Ikeasta jo aikoja sitten hankitun Hyllan-hyllyn. Se oli ihan täydellisen kokoinen minimaailmaamme. Aluksi laitoin sinne kesäkukkaostokseni, jotka jäivät vielä odottelemaan istutusta. Ylähyllyllä ovat netin kautta tilaamani suklaakosmokset ja tuoksupelargonit. Joku päivä pitäisi alkaa miettiä, mitkä kasvit sopeutuvat toisiinsa parhaiten ruukuissa. Olen taipuvaisempi siihen suuntan, että laitan ison kasan kasveja isoihin ruukkuihin ja pääsen kastelusta helpommalla kuin että taistelen pikkuruukkujen kuivumista vastaan.
Laitoin myös yrttimaan tekeytymään. Puutarhalta tarttui mukaan sitruunatimjami ja tavallinen timjami, sitruunaverbena ja ilmeisesti ananassalvia (vaikka tavissalviaa tavoittelin). Lisäksi hain keittiön ikkunalta rosmariinin ja kylvin mangoldia, tilliä, sileälehtistä persiljaa, korianteria ja maustekirveliä. Niin ja muutaman punaisen auringonkukan ja kehäkukkia. Ja taas saan jännittää, miten sujuu ja mitkä kasveista viihtyvät. Yöksi alitoin yrteille suojaksi harson, ne ovat kuitenkin viettäneet aikansa lämpimissä kasvihuoneissa. En halunnut säikyttää pikkuisia ekana yönä liikaa.
Tässä vielä loppuillan projektia. Pesin ruukkuja vinon pinon odottelemaan sisältöä. Järkevämpää olisi tietty pestä ne syksyllä, mutta jotenkin homma on paljon mukavampaa ja mielekkäämpää lämpimässä ja auringonpaisteessa kuin syksyn koleudessa. Jostain syystä huomaan, että miellyn koko ajan enemmän ihan noihin punasavisiin perusruukkuihin. Pitäisi hankkia tuota mallia ksi oikein iso ruukku ja laittaa siniset ruukut vaikka pinoon kellariin odottamaan aikoja parempia.
Kasvihuoneenne ovenkahva on hauska yksityiskohta :-) Minullakin jää syksyisin ruukut pesemättä .
VastaaPoistaSe hana on peräisin vanhasta keskuslämmityskattilasta. :) Oven lukitus sit taas vanhasta saunanovesta niinkuin ovat saranatkin. Kierrätys kunniaan!
Poista