tiistai 20. marraskuuta 2012

Kaappi


Löytyi se lopulta.Kaappi kodinhoitohuoneeseen. Etsin jo pidempään tuollaista vanhaa astiakaappia kohtuuhintaan ja lopulta natsasi. Tänään kaappi tuli meille ja vietin jonkin aikaa tyhjentämällä ennen tuossa olleen mahonkisen liinavaatekaapin ja samalla perkaamalla sen sisällön. Olihan siellä, kaikenlaista. Jostain syystä myös kaapit tuppaavat aikaa myöden muuttumaan roskakoreiksi, jos niiden sisältöä ei käy säännöllisesti lävitse. Tämänkertainen kaapinsiivous sai minut päättämään, että seuraavaksi tyhjennän kodinhoitohuoneen toisen kaapin. Siihen joutunee varaamaan melkoisen pitkän ajan...

Se, mikä kaapin saapumisessa ilahduttaa erityisesti, on, että nyt sain kodinhoitohuoneeseen kaapin kylpypyyhkeille. Tuo taso kaipaa vielä paria koria, joihin voi laskostella laudeliinat. Silakkakin oli kovasti ihastunut uuteen kalusteeseen ja availi ja sulki ovia huokaillen samalla ylen ihastuneena.

Ihastunut olen kyllä minäkin, tosin tuo sininen väri ei ihan välttämättä olisi oma ensimmäinen valintani. Hakitsen vakavasti kaapin sävyttämistä esim limenvihreän suuntaan jossain vaiheessa. Keltainenkin olisi väri, joka toimisi pöllötapetin seurassa erittäinkin hyvin. Pitää miettiä, toistaiseksi kaappi saa luvan kelvata sinisenä tarkoitukseensa.

8 kommenttia:

  1. Komia kaappi! Sininen väri iskee kyllä täällä :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Je. Eikä tuo sininen muuten, mutta kun se kinaa ton punaisen kanssa vähän turhan reippaasti. ;)

      Poista
  2. Tutun näköinen kaappi - taitaa olla samanlainen kuin meidän keittiössä! Aika hauskaa!

    Kiitos kesähaasteesta, palailen siihen jahka ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muuten taitaakin olla teillä hyvin samanoloinen kaappi. :) Voimme siis kehua vuolaasti toistemme loistavaa kalustemakua. :D

      Poista
  3. Onpas aika hieno kaappi! Meillä on tuolla pihatuvassa samantapainen, mut ilman lasiovia ja sit siinä on noiden yläkaappien alla vielä neljä pientä laatikkoa. Sen kunnostaminen miulla pitkän aikavälin tavoitteena. Ja mihin se laitettais... en tiedä vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on noita kolme... ;) Yksi, jossa on lasit ja ne pikkulaatikot ja yksi umpiovinen ja nyt tuo sininen tietty. Noi on kivoja, koska ovat kokoonsa nähden melkoisia tavarasyöppöjä. :) Jotta sisälle vaan ja hyötykäyttöön! Vaikka askartelu- ja käsityötarpeille.

      Poista