Kesä!

Ensin tuntui, että ruskeaa, ankeaa ja viileää jatkuu ja jatkumistaan ja sitten se yhtäkkiä loppui ja tuli kesä, vihreys ja kukinta. 

Pikkuneitikin sai oman kukkamaansa. Sitä suunniteltiin hartaasti ja monen monta kertaa pyörimme yhdessä pihassa miettien sopivaa sijoitupaikkaa. Lopulta pienen merenneidon kukkamaa tehtiin sivupihalle, karhunvatukoiden hienoiseen varjoon. Kukat ovat pääosin punaisia tai punalehtisiä ja valitsin maahan lajikkeita, joka eivät varsinaisesti vaadi suoraa auringonpaistetta. Itse asiassa iso osa on tytön ehdotuksia, jotka sattuivat olemaan sopivia tuohon paikkaan. Maahan tuli pari unikkoa, tummanpunainen särkynytsydän, punainen jaloakileija, keltalehtinen kuunlilja, kotkansiipiä, keijunkukkia, kuukausimansikkaa ja punaisia ja vihreitä käenkaaleja. Syksyllä upotamme maahan vielä punaisia tulppaaneja ja kuulemma myös jotain muita sipulikasveja. Niistä neuvottelemme sitten myöhemmin.. 

Jotenkin tuon pienen puutarhurin into on ihan valtavan hellyyttävää. Kukkia hoidetaan suurella tarmolla, niiden nimet tulevat suuremmin miettimättä ja niitä pitää silitellä ja niille pitää jutella. Ilmeisesti puutarhahulluus kulkee kromosomeissa.

Pikkumaahan tulee myöhemmin vielä viimeisenä silauksena betonista raparperinlehtivati. Kunhan nyt saamme hankittua betonia sen verran. Yhdessä pitää kuulemma tehdä, joten yhdessä teemme. Raparperinlehdet vain alkavat olla niin jättimäisiä, että pitänee keksiä jokin tapa rajata valoksen koko kauniisti järkevään kokoluokkaan.