maanantai 2. toukokuuta 2016

Harjakaiset

Olipa taas ihana ilma. Päivä piti siis viettää pihamaalla. Päätimme pikkutytön kanssa nikkaroida ötököille oman asuinsijan puutarhaan. Ensin hilpaisimme leikkurien kanssa pienele lenkille lähisareen ja kipitimme sieltä takaisin ämpäri täynnä ohdakkenvarsia, risuja ja kuiva ruohoa. Tyttö keräsi myös kukkivia pajunkissoja, koska hotellissa pitää kuulemma olla kunnolliset, pehmoiset patjat. Sitten kellarista muutama pätkä kierrätyslautaa, saha ja vasara esiin ja eikun hommiin. 

Rehellisesti sanoen olen surkea kirvesmies. Sahaakin olen tainnut käyttää viimeksi joskus 90-luvulla ja vaikka koulutuksessani pääpaino oli vasaroinnilla, vasarointikykyni loppuvat heti, kun yhtälöön lisätään naulat. Mutta pahalla sisulla ja sitkeydellä kehikko valmistui (no tunnustan, mies auttoi illalla oikeisemaan hankalaksi heittäytynyttä kattorakennelmaa pikkuisen). 

Alkuillasta leikkelin siivun kirsikkapuun suojaverkosta ja sovittelin sen paikalleen. Välillä kävin kyllä pesemässä isoimmat veret, putsaamassa haavat ja hakemassa rukkaset käteen. Verkon piikit olivat melkoisen teräviä... Vahingosta viisastuneen, taittelin ne jäljelle jääneet pikkuväkäsetkin niin, että kukaan ei raavi itseään niihin vahingossakaan. Työurvallisuus ennen kaikkea, Hotellinjohtajallakin.

Kun tyttö tuli jumpalta sisustimme hotellin(, mies oikoi katon) ja minä kiinnitin etuverkon. Taakse vielä pintilankaa ripustukseksi ja hotelli leikkimökin seinään. Yllättäen se ei enää näyttänyt ihan niin säälittävältä ja joka suuntaan vinksottavalta kuin alkuvaiheessa. Jotta tervetuloa ötökät, täällä on teille oleskelutilaaa!

Kesän suunnnitelmissa olisi rakennella vaihtolavoista jonkinmoinen istuskeluryhmä etupihalle. Saa nyt nähdä, miten käy, mutta aika hauskaahan kaikenmoinen vasaran kanssa heiluminen kuitenkin on. Jos laittaa paljon maalia, ne totaalivinoon nuijitut naulatkaan eivät niin erotu ja maalatahan minä sentään osaan ihan oikeastikin....

2 kommenttia:

  1. Minä kun ajattelin, että tuo on linnuille ruokintapaikaksi... Voi se olla että niinkin käy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se pikkuisen niinkuin mutkan kautta ruokintaa. :D

      Poista