lauantai 27. heinäkuuta 2013



Päätimme lähteä jo ajoissa rannalle, ottaa makkaraa ja pillimehuja mukaan evääksi. Pakkasimme jopa grillipuita mukaan siltä varalta, että ne olisivat vähissä. Maisema oli kaunis, ilma lämmin ja ranta ihana, kunhan ei katsonut veteen. Se kun oli varsin trendikkäästi liukuvärjäytynyt vihreästä siniseen ja se vihreä oli sellaista hiutaleista eikä erityisen houkuttelevaa, joten söimme eväät paahtavassa kuumuudessa, veden houkutellessa vierellä kiellettynä hedelmänä ja suuntasimme auton nokan toiseen suuntaan, jossa odotti takuuvarmasti levätön ranta. Matkaa tosin oli aika paljon ja luonnollisesti siellä meitä odotti pilvi. Teki kyllä mieli sanoa jo jotain voi hyvää päivää -suuntaista. Kaikkialla muualla aurinko hohkasi kuumana, mutta rannalla oli tosiaankin varsin vilvoittavat oltavat. Onneksi pilvikin hävisi varjostamasta ja pääsimme kunnolla biitsimoodiin. Lapset uivat ja nauttivat olostaan ja äiti löhöili rannalla ja poltti luonnollisesti olkapäänsä.

Mutta mitä opimme tästä? Ei pidä lähteä pidemmälle kuin sille rannalle, jonka tietää olevan edelleen uimakelpoinen (ja jossa voi myös paistaa ne makkarat). 

Sitä minä olen monesti miettinyt, että eikö noita sinileviä ollut ennen vai eikö niistä puhuttu? Tosin en minä muista, että uimarantoja olisivat moiset vellit koristaneet silloin kun itse plutikoin vielä rantavesissä.

4 kommenttia:

  1. Kyllä ne sinilevät on tätäpäivää! Ei taatusti ollut ennen puhettakaan!
    Harmi!
    tuksu-mummeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin tylsää tätä päivää... :-/

      Poista
  2. En kyllä muista minäkään vihervelliä :( Tosin mun muistot on myös suurilta osin maauimalan kloorivedestä :) Mutta melkoisen huikasevia kuvia oot ottanu pilvitaivaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä noi taivaat ovat olleet hyvin kiitollisia kuvattavia. Ihan mielettömän kauniita pilviä.

      Poista