perjantai 12. joulukuuta 2014

Traditioista

Olen miettinyt tänä syksynä paljon äitiyttä. Sitä mitä äitiys minulle merkitsee, sitä mitä millainen äiti ole. Tavallaan äitiys tuli minulle vähän puun takaa, tai siis tarve äitiyteen. En oikeastaan ikinä ollut edes ajatellut haluavani lapsia. Sitten, vähän vanhempana, löysin miehen, jonka kanssa halusin parisuhteen lisäksi myös jälkikasvua. Ja lopulta sitä sainkin. 

Nyt kahden eläväisen äitinä olo on monta kertaa aika riittämätön. Väsyttää ja uhmaikäisen kanssa elämä ei ole välttämättä ihan ruusuilla tanssimista. Olen äiti, mutta olen edelleen se sama äkkipikainen ja kärsimätön ihminen kuin ennekin äitiyttä. Ei se osuus luonteestani ole sen kummemmaksi muuttunut. Mutta pitääkö lopulta edes muuttua? Mietin sitäkin, mitä muistan omasta lapsuudestani. Muistan äidin, joka oli läsnä, sylin, joka tuntui paremmalta kuin kenenkään muun syli, ne tietyt traditiot, jotka vanhempani meitä varten loivat. - Lauantain saunaillat, saunaillan jälkeiset tuoreet pullat, ranskanleivät päällystettyinä lauantaimakkaralla, maitokahvin, joulun alla piparitaikinan tuoksun ja lämmön, vaarille leivotut pullapojat. Äitini ei ollut yhtään sen pitkäpinnaisempi luonne kuin minäkään, mutta en minä sitä muista, rakkauden muistan.

Omille lapsilleni olen pyrkinyt siirtämään tuota perinteiden jatkumoa. Vähän eri asioissa, mutta kuitenkin nin, että jotain mukavaa arjessa olevaa toistuu. Meillä käydään saunassa lauantaisin, juodaan päälle pillimehut ja sydään usein jotain vähän parempaa iltapalaksi, Perjantaisin on pitzzperjantai ja lauantaisin karkkipäivä. Ja huomaan, että lapsille nuo toistuvat asiat ovat tärkeitä asioita. Samoin kuin sylissä ja kainalossa kyhnääminen. Eikä kukaan tunnu sylissä niin hyvältä kuin nuo kaksi, joita olen sylissäni kantanut jo ennen syntymää niin pitkään. Sitä ensimmäistä tärkeää syliä kun minulla ei enää ole.

4 kommenttia:

  1. Ajattelen niin, että äitiys on vain yksi osa ihmistä, se ei tee minusta toisenlaista. Äitinä on vaan yksi rooli enemmän, mut ei se ainakaan minusta ole tehnyt kärsivällisempää, jalompaa ihmistä, ainoastaan kokeneemman. Riittämättömyyden tunne oli ihan tuntematon, ennen kuin minusta tuli äiti.

    Meidän arkirutiineja on sunnuntaisauna, karkkipäivä ja peli-illat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se. Ennenkuin on joku, joka ei tule ilman sinua toimeen, et tiedä, miltä tuntuu olevan välttämätön... Mukavia rutiineja teilläkin. :)

      Poista
  2. Minulle se äitinä olemisen opetteleminen on ollut aika pitkä tie, joka jatkuu edelleen. Siis että miten olla yhtä aikaa sekä ihminen Laurakaisa että äiti :) Meinaa tapahtua niin, että jompi kumpi yrittää olla niskan päällä ja sitten toinen ainakin omien korvien välissä olevan tuntemuksen mukaan kärsii... Kirjoitit ihanasti siksi just noin, että samoja äkkipikaisia ja kärsimättömiähän me ollaan, edelleen. Ja siitä huolimatta just maailman parhaita äitejä meidän lapsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa äitiys olla opettelua sieltä synnäriltä omaan hautaan (johon toivottaasti päädyn ennen jälkikasvuani). Ikinä ole kokonaan valmis, aina tulee ylläreitä...

      Poista