maanantai 24. marraskuuta 2014

Todellisuuskarkailua

Viikonloppu meni sen verran kloriitintuoksuisissa tunnelmissa (ja ei, emme käyneet uimahallissa), että sisustushaaveilukin sai siivet alleen, kun lopulta moiselle löytyi aikaa. No, tunnustan, että harjoitin hiukan enemmänkin kuin vain haaveilua. Päädyin tilaamaan Hemtexistä nuo Medelpad-verhot ja -pöytäliinan keittiöön. Ompelukone joutuu käyttöön, koska verhoja on lyhennettävä ja pöytäliinastakin saan pieneen pöytääni kaksi liinaa. Verhojen ylijäämäpaloista saatan tehdä pari koristetyynyä. Hiukan haaveilin tuosta saman sarjan mustapohjaisesta koristetyynystä, mutta se oli miellyttänyt muidenkin silmää eli enpä saanut tilattua. Pöh... Joten ei sittenkään ikkunaan sitä ihanaa Dalahäst-kangasta. Se on kuitenkin jotenkin liankin värikäs (uskomatonta mutta totta) ja ehkä turhan levoton mutenkin.

No, jospa edes tuo Sokoksen House-sarjan Ensilumi-tyynynpäällinen löytäisi tiensä meille. Ensilumi-sarja onkin syksyn mittaa vilahdellut ahkerasti blogeissa ja koko sarja on kyllä miellyttänyt silmääni. Samoin kuin teki viime vuoden Aatonaatto-sarja. Mukavaa, että S-linja on alkanut hyödyntää kotimaista sunnitteluosaamista vähän korkeammalla profiililla ja useamminkin kuin satunnaisesti.

Niin ja bonuksena vielä piti laittaa kuvaa tasapainottamaan Aarikan Prinssi-kynttilänjalka. Se sopisi aika mukavasti keittiön pöytää koristamaan ja istuisi mielestäni verhojen ja liinan henkeen.

Kuvat lainattu kauppiaiden sivuilta.

2 kommenttia:

  1. Todellisuuspako... kuulostaa hurjan hyvältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositteln. Joskus välillä kannattaa tarkistaa tilin saldo ennenkuin syöksyy liian syvälle.

      Poista