Aika moni muukin etelän immeinen on tietty saattanut blogata samasta aiheesta, mutta kun ensilumi on vain niin kiva asia joka vuosi. Eilen illalla aloitti ja pyryttikin kerralla ihan kunnon hanget. Koira meni ihan pähkinöiksi. Innostui syötävästä juotavasta niin, että pissattaa sai melkoisen monta kertaa. Ja aika hauskaa tuo lumessa pörheltäminen tuntui olevan muutenkin. Pienempi neiti istui koiran kanssa nenä ikkunassa koko aamun odottamassa ulos pääsyä ja isi sai tiukat ohjeet olla kolaamatta kaikkia lumia parkkipaikalta, että muillekin riittää kolattavaa.
Iltapäivällä oli perunkirjoitus. Taas yksi etappi eteenpäin. Mellä puhutaan nyt kuolemasta, hautausmaista ja siitä minne kuolleet menevät. Voin kertoa, että ei ole helppoa. Kolmevuotiaan kanssa todellakin joutuu miettimään jokaista vastaustaan tarkasti. Minulla kun ei niitä uskonnon mukanaan tuomia helppoja vastauksia ole tarjota.
Kiitos kun näytit lunta! äidiltä kuulin että oli tuullut, ystävältäkin, mutten ole vielä nähnyt.
VastaaPoistaYmmärrän ettei ole helppoa noiden vastausten antaminen. Meillä tilanne on ollut helpompi kun lapset ovat jo isoja. Huomaan silti että jotkut asiat heitä huolettavat ja pelottavat, vaikkeivat kysykään niistä enempää. Olen yrittänyt puhua, ihan itsenikin takia. On se kai helpottanut.
Japanissa yhden temppelin luona tuli aivan valtava haikeus ja itku. Luin ihmisten jättämiä "toivomuslappuja" joita roikkui paljon. Siellä oli ranskaksi jonkun kirjoittamana "hyvää matkaa rakas isä" ja siinä toivottiin että isän on nyt hyvä olla. Se siinä ympäristössä, pyhäinpäivä ja kaikkea....mutta se oli helpottavaa itkua jotenkin.
Ollos hyvä.
PoistaUskon, että tuolla temppelillä itketti. Minulla tuli vedet silmin jo kertomuksestasi. Kaunis hetki varmasti. Ja haikea.
Ensilumi! Kyllä kivoista asioista pitää blogata, vaikka sen tekisi kuinka moni.
VastaaPoistaTällaiset asiat on vaikea selittää lapsille. Ja kun en haluaisi valehdella, enkä toisaalta pelotellakaan. Lapset tuntuu kuitenkin meillä aika hyvin ymmärtävän asioita, ja monesti tyytyvät pienempiin vastauksiin kuin itse ajattelisin. Mä yritän selittää, ja ne keskeyttävät ja tarjoavat oman selityksen joka on paljon parempi kuin se mun miettimäni. Olen monta kertaa todennut että pitäisi osata luottaa niihin enemmän.
:)
PoistaMeillä on hiukan ongelmakin se, että tuo nuorempi neiti on melkoisen älykäs. Ja se että kysymykset ovat hyvin konkrettisia. Ja se, että jokaista saatua vastausta seuraa uusi täsmentävä kysymys hetken päästä. Melkoista grillausta välillä... ;)
koin ensilumen tänä vuonna Kajaanissa - olipa eroa etelään - ja yllätyksenä paluumatkalla valkeutta riittikin vaikka miten paljon pidemmälle kuin mennessä. Hipun hippua en sattunut näkemään ilmassa missään vaiheessa.
VastaaPoistaMuistan miten häkellyin, kun uskonnoton ystäväni kertoi vastanneensa lastensa kuolemakysymyksiin suorastaan inhorealistisen rehelliasesti. No niin, kyllähän me aikuiset tiedämme mitä tomumajalle kuoleman jälkeen tapahtuu, ja jos ei sieluun usko, niin sillä sitten kai mennään lastenkin kanssa. Oma kyselijäni olisi järkyttynyt vastaavasta unettomaksi varmaan vuosikausiksi, mutta ystäväni lapset ottivat asian kuten se annettiin.
Ei näihin kai yleispätevää totuutta ole. On omatunto, vakaumus ja erilaisilla vastaanottokyvyillä varustettuja ihmisiä. Pääasia ehkä kuitenkin on, että yrittää vastata lapsen kysymyksiin. Se on arvostamista. Ja joskus joutuu toteamaan, että "minä en tiedä."
No huuh, mun täytyy kyllä sanoa, että säästän sen inhorealistisen osaston kyllä vähän vanhemmalle iälle. Vastailen kysymysten mukaan ja pyrin kertomaan vain sen, mitä lysytään. ;) Vähitellen sitten syvällisemmin. Meilläkin on sen verran herkkää osastoa tuo jälkikasvu, että itkua ja painajaisia riittäisi, jos kertoisin esim tuhkauksesta kuoleman jälkeen...
Poista