Kirahville kaulahuivi

Mies oli työmatkalla ja ajattelin, että herkuutelemmepa tyttöjen kanssa fetapiiraalla (mies ei tykkää fetasta). Muuten hyvä, mutta vaikka meilä yleensä on aina fetaa jääkaapissa, tänään ei tietenkään ollut enkä puolikuntoisena viitsinyt lähteä tarpomaan kauppaa moista hakemaan. Joten söimme juustopiirasta, raastetta sentään löytyi siihen. Katkeraa, fetaversio olisi varmasti ollut paljon paljon parempaa.

Viime päivinä olen ihmetellyt maatuskoitani vaihteen vuoksi. Kuvaillut, silitellyt, kaivanut esiin maatuskakirjanikin. Sen, jonka olemassaolon olin unohtanut ihan autuaasti. Sisällönkin muistaminen oli aika hatarissa kantimissa. 

Mutta nyt tiedän, mistä päin laajaa Venäjänmaata mummoni ovat kotoisin. Ainakin suunnilleen. Aina välillä olen ihmetellyt, miksi ikinä ei tule vastaan noita oikeasti vanhoja maatuskoja. Vanhimmat mummelit taitavat kokoelmassani olla jostain 50-luvulta. Luulen niin. Ajoitukseen ei maatuskakirjastani ole apua. Hankalia yksilöitä nuo mummelit, kertovat kovasti vähän itsestään.

Mutta voisin väittää, että saattaisin olla aika iloinen, jos joskus eteen sattuisi tuon vasemmalla kököttävän nuken kaltainen yksilö. Haaveeksi taitaa jäädä, mutta että pitää olla upeat nuo maalaukset ja värit. Jostain syystä en ole hetkeen löytänyt uusia maatuskoja. Tai siis erilaisia versioita noista, joista tykkään ts. tyyppiä, jota esiintyy kokoelmassani keskellä ja oikeassa reunassa. Nuo Nizhni Novgorodin hiukan haaleansävyiset tädit eivät vain sytytä niin kovasti. 

P.S. Makuuhuone koko sisutuksellista regressiota. Mies kantoi Ikeasta pari valkoista työpöytää ja ne rumentavat nyt ikkunaseinää. Mutta nou kän dyy. Jos haluan ommella, tarvitsen työpöydän ja mitään kivempaa ei tähän hätään mistään osunut kohdalle. Jotta se on nyt sit mdf-levyä ja kalustevalssia. Sitä on hyvä harrastaa, kun kurkku on niin kipeä, että sinne luulisi majoittuneen nyrkinkokoisen sammakon.