Alkusyksystä ajattelin, että ihan sama koko joulu. Hyvä, jos jaksan joululahjat laittaa. Joulu ei kuitenkaan koskaan enää tule olemaan sama kuin ennen. Aina on tyhjä paikka, jota kukaan ei ikinä pysty täyttämään. Mutta jotenkin, jotenkin olen vähitellen huomannut, että kyllä minä kuitenkin odotan ja haaveilen ja oikeastaan haluan järjestää, varsinkin lapsille, kauniin ja lämpimän joulun. Sellaisen piparmintun värisen, raikaan, piparintuoksuisen ja toivottavasti kaikin puolin unohtumattoman. Juuri siksi, että surua ja huolta on tälle syksylle riittänyt enemmän kuin kotitarpeiksi.
Ostin itselleni etukäteisjoululahjaksi Nigellan joulukirjan, jota olen jo hetken himoinnut. Sitä katsellessa unelma ihanasta joulusta tuntuu jotenkin saavutettavalta. En minä välttämättä juuri mitään reseptejä siitä toteuta, ehkä leivonnaisista jotain. Mies toivoo kuitenkin perinteistä hämäläistä joulupöytää, laatikoita ja kinkkua, mutta voihan noita ruokia muunakin aikana kokeilla. Ja tunnustan, että pidän kovasti itse Nigellasta ja erityisesti pidän keittokirjoista. Suurimpia nautintojani elämässä on syödä ja lukea samalla kaikesta siitä ihanasta, mitä voisi joskus valmistaa. Ja kieltämättä tuossa kirjassa on paljon antia siihen harrastukseen ja ihastuttavia tunnelmakuvia.
Joululahjojakin on jo hankittuna ja ainanakin suunniteltuna ihan kohtuullisesti. Joulupukin pajankin pitäisi jossain vaiheessa pyörähtää toimintaan ja joulukorttiin ottaa kuva. Kuvaussessiota harkitsin tälle viikonlopulle, mutta harmittavana takaiskuna meille rantautui vatsatauti ja kuvauksen päätähdistaä toinen on sen verran normaaliakin vaaleaverisemmässä kunnossa, että siirtänemme hieman. Vielä kun keksisin visuaalisen teeman korttiin.
Se punainen viltti sohvalle uupuu vielä, samoin kuin pari koristetyynynpäällistä, mutta luulen, että nuokin järjestyvät ennen joulua tänne. Ehkä joulu tulee ja tuo mukanaan pikkuisen onnea tähänkin risukasaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti