En kyllä taida olla ikinä miettinyt joulusisustuksia tässä vaiheesa syksyä. No nyt mietin. Oikeastaan melkein kaikkea jouluista sisustustavaraa on kyllä yllin kyllin, mutta muutama juttu puuttuu. Haluaisin uudet joulu- tai oikeastaan talviverhot, pari sistustyynyä, punaisen huovan ja kangasta ison sohvatyynyn uuteen päälliseen. Ja siinäpä nuo.
Marimekon Raanu olisi aika mieleinen kangas isoon tyynyyn, mutta kyllä tuo Rukki kuitenkin toimisi paremmin. Ikean Vintern 2014 -tekstiilit olisivat sekä hinnaltaan että tyyliltään sopivia verhoiksi ja tyynyinä ja Prisman Aatonaatto-huopa olisi aika mainio sekin. Rahanmenokin olisi aika kohtuuden rajoissa näillä hankinnoilla. Hmh. Pitää miettiä.
Niin ja anteeksi.Yritän unohtaa joulupostaukset vielä hetkeksi, kun sain tämän ulos systeemistäni.Se hiukan harmittaa, että tänä vuonna ei liene järkevää levittä ihanaa, villaista kelim-mattoani koiran pissattavakai. Ainakaan, jos jonkinmoista ihmettä ei tapahdu ja koira päätä lopettaa holtitonta sisäpissimistään jouluun mennessä.
P.S. Niin ja sitten, jos päätän kuitenkin laittaa elämän risaiseksi, voisin harkita verhokankaaksi tätä Arvidsson Textilin Dalahäst-kangasta. Tykkäisin tuosta ihan mahdottomasti, mutta hinta (vaikkei se ihan mahdoton olekaan) pidättelee toistaiseksi. Pitää miettiä. Metrin hinnalla, kun saisin Ikeasta melkein koko verhot. Jotta blääh... Nuukiako vai ekö nuukia? Siinä vasta kysymys.

Voi mun blogipimentoani! Olisikohan aika aktivoitua. On mennyt niin paljon ohi. Olet ilmeisesti leikannut polkkiksen ja hommannut koiranpennun. Pentujuttujen missaaminen harmittaa vietävästi, koirakuumetta potevalle se olisi hyvää sijaistointa ;)
VastaaPoistaMä voisin kertoa muutaman pentujutun, joilla voisi parantaakin koirakuumetta. :D No joo, on toi söpö, nukkuu kainalossa ja puree aamulla nenään. ;)
Poista