Kirahville kaulahuivi

Ruskea, minä kaipasinkin sinua ruskea... Ja niin ruskea oli tullut. Upeita suklaan sävyjä, kullanruskeaa, ambraa, umbraa mitävain kaikkialla. Pihaa siirreltiin vähitellen talviteloille, paljon on vielä tekemättä, koska en ykisnkertaisesti raaski vielä luopua kesästä, vaikka syksykin taita kulkea vähitellen kohti loppuaan. Mutta ruskea on kaunist, seuraavaksi sitten lienee vuorossa haramaa. Suosikkivärini.

Syysloman vietimme peräti tehokkaasti sairastellen. Menetin lopulta äänenikin, mikä on oikeasti melkoisen tuskallista, kun taloudessa on kaksi lasta, joista toinen on uhmaiässä, ja lisänä koiranpentu. Olisi ääniohjaukselle käyttöä. No, lapsiosasto havahtui tottelemaan yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun pihinäyritysten jälkeen seurasi maailmanluokan yskänpuuska, jota saikin aina parannella hartaudella ja kauan. Jup. Olisin keksinyt pari muuta hauskempaa tapaa lomanviettoon, mutta menihän se sitten lasten ja pennun kanssa sohvalla pesiessä ja neuleita edistäessä. Koira tosin kuvittelee olevansa joko kissanpentu tai sitten se on päättänyt aloittaa uran huovuttajana. Sen verran usein olen saanut kaivaa lankakeräni huolellisesti kuolalla kostutettuna otuksen hampaiden välistä. No, toistaiseksi olen ollut sen verran hereillä, että huovutuskokeilut ovat jääneet ihan aloituksen asteelle.

Huomenna olisi kai sitten paluu arkeen ja tytöllä kouluun. Jos vointi sallii. Katsotaan sitä aamulla.