keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kyllä mä vielä sisustankin...




Ihan oikeasti... Sisustan. Ainakin mielessäni. Tai ainakin olen hankkinut jopa esineistöä sisustamista varten ja hävittänyt vanhaa taloudesta. Nyt on tosin sellainen olo, että lisää tulee lähtemään. Olen alkanut kaivata avaruutta ja tilaa (ja helppoa siivoamista).

Eteisen kanssa olen tuskaillut siitä lähtien kuin tähän muutimme. Nyt yhtäkkiä iski kunnon ahaa-elämys. Poistin työ-vierashuoneesta oven ja kas, eteisen käytettävyys nousi humisten... Yhtäkkiä kengätkin mahtuvat sovinnolla naulakon alle. Sitäpaitsi se ovi oli muutenkin ihan typerä, koska se ei edes mennyt kiinni, karmi oli jostain syystä vähän repsahtanut. Nyt suunnitelmissa on laittaa naulakon tilalle tuo Wave (tai siis toinen pätkä niistä) ja oven päälle Ikeasta mustaa Lack-hyllyä hattuhyllyksi. Todennäköisesti hyllyn alle viritän vielä vaijerin ja siihen verhon niille mahdollisille vieraille edes pientä yksityisyyttä takaamaan. Verhon kuosi pitäisi vielä päättää... Ei ole helppoa sekään. Niin ja sitten kun ehdin, haluan maalata eteisen lattian vinoruuduliseksi, mutta vasta sitten, kun mies on saanut korjattua nuo vaneripaneloinnit ja listoitettua eteisen kuntoon.

Tuo työhuone koki myös melkoisen muodonmuutoksen. Pukkijalat ja ovi pöytävirityksenä saivat lähdöt, samoin vanha sininen sohva. Nyt siellä on pöytänä nuo Artekin puolipyöreät pöydät ja valaisimeksi pääsee jossain vaiheessa tuo Muuton musta ihanuus. Ryijytkin taitavat saada kyytiä seiniltä ja tilalle tulee tytön toivomuksesta Muumilaakson museojuliste, ei muuta.  Ihan jo siksi, että paljaita seiniä ei ihan mahdottomasti jää, kun saamme huutiksesta huutamamme Lundiat koottua tuonne ja kaiken tällä hetkellä irrallisena ajelevan pakattua niihin. (Tuonne hyllyyn siis siirtyvät myös isomman tytön pikkutilpehöörit olohuoneesta neiti pikkusilakan tieltä) Jibbiajee. :) Sitten vielä pitää silittää tuonne vähän räväkämmät verhot ja keksiä jostain mattoja. Haaveilen mustista ja keltaisista matoista, mutta oletettavasti päädyn laittamaan ihan vain niitä räsymattoja, joita meiltä taloudesta löytyy.

Ja sitten alan raivata olohuonetta selkeämmäksi... Vielä pitää saada sisustushurrikaani käytännössä pyörimään. Mutta aika lupaavasti sisustussormet taas kutisevat. :)

P.S. Oikeasti meillä on kyllä tehty ihan kunnolla raskampaa remonttia. Nytkin pora jyrisee kellarissa, kun rautatankoja kiinnitellään tukemaan kärsineitä perustuksia. Huomenna jatkuu projekti salaojitus. Mutta aina välillä on ihan kiva miettiä noita pinnallisempiakin asioita.

7 kommenttia:

  1. Mulla on sisustusbuumi jäissä, ollu jo kauan...liian kauan.
    Mä kun en osaa luopua mistään romusta, niin on niin ahdasta tai ahdistavaa...
    Ideoita ei just oo, ennen kun tyhjennys onnistuu;)

    Inspistä odottaen:)

    VastaaPoista
  2. Meillä padot aukaisi nimenomaan turhista ja toimimattomista jutuista luopuminen. :D Nyt voisi hävittää vaikka mitä... Suosittelen kokeilemaan. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Avaruutta kotiin -projekti on myös mulla päällä! Olen pikku hiljaa hävittänyt kaikkea mitä ei ole pariin vuoteen tarvittu. Tämä koko mylläkkä alkoi viime kevät-talvella kun poltin vuosia liiterin "ylähyllyllä" lojuneiden muistojen laatikot sisältöineen. Ne oli hiiret jyrsineet kelvottomiksi.
    Eikös vaan tuo rauhaa elämään, kun saa kaappeja ja kulmia järjestykseen??

    Sun eteissuunnitelma kuulostaa tosi kivalle. Musta-valkoruudullinen lattia on ihana. Sopii passelisti kuvan lampun ja naulakon kaveriksi.

    VastaaPoista
  5. Kieltämättä siitä, kun saa hävitettyä ylimääräistä, tulee mukavan puhdistunut olo. :) Mulla on tavoitteena puhdistua oikein tosissaan lähiaikoina. ;)

    VastaaPoista
  6. Huippujuttuja! Mä yritän raivata huonolla menestyksellä ja en sisustamalla sisusta varmaan enää koskaan, sen verran välitilassa tässä ollaan.. Mut ihana katsoa, miten muilla sujuu!

    VastaaPoista
  7. Eiköhän se välitila teilläkin ohi mene jossain vaiheessa. :) Mut raivaaminenkin on ihan hyväksi.

    VastaaPoista