torstai 29. elokuuta 2013

Kukkiakukkiakukkia...

Kävimme tänään shoppailemassa vaihteeksi germaanien tänne tuomassa rautakaupassa ja minä höpsähdin vaihteeksi kukkaosastolla oikein kunnolla. Tuntui ihan mahdottomalta karsia kukkaispuleista ne kaikkein ihanimmat, vaikka oikeasti olisi voinut kahmia kaikki mukaansa. Valitettavasti käytettävissä oleva tila on hyvin rajallinen, joten äärimmäisen itsekurituksen avulla sain karsittua ostokseni kuuteen pussiin. Sitten kun parkkipaikan viereinen kukkapenkki edistyy, saan taas ostaa lisää syötävää myyrille.

Samalla piti ostaa kauniisti sanottuna kärsivän näköisiä orvokkeja piristämään muutama syklaami ja koska olen mahdottoman trendikäs ihminen ja puutarhalehdessä sanottiin, että keijunkukat ovat trendikukkia, myös muutaman sellaisen lisää. No jaa, minulla oli keijunkukkia jo edellisessä pihassani enkä ollenkaan aavistanut, että niistä tulisi joskus valan trendikkäitä. Nyt korallikeijunkukka ja ruosteen sävyinen amerikankeijunkukka saivat seurakseen tuon violetinsävyisen ja limenvihreän ihanuuden. Ja oi, että ovat nättejä, heti piti käydä istuttamassa ne paikoilleen. Ikävä kyllä kukkien sävy selviää vasta ensi kesänä. Toivon mukaan nuo myös siementävät ahkerasti ja minulla on aikaa myöten värikäslehtinen penkillinen keijunkukkia.

Sitä ennen... Todellisuus on edelleen tätä. Jostain syystä en ole kovinkaan hyvä saamaan aikaiseksi erityisen selkeitä kukkapenkkejä. Todellisuus muistuttaa lähinnä viidakkoa tein sitten mitä tahansa. Mutta toivottavasti saan kasvitiheyttä vähitellen harvennettua, kun kaivelen lisää penkkejä ja jaan kukkiani niihin. Toivottavasti... Toisaalta olen kukkien suhteen parantumaton keräilijäluonne ja rivitalonkin pihalla lajikirjo oli aika uskomaton tilaan nähden.

2 kommenttia:

  1. Mun on melkein pitänyt pitää huivista kii, kun NIINKOVASTI on tehnyt mieli puutarhakauppaan :)
    Vielä menenkin ja ostan jotain...
    Se on keväällä niin iso ilo, kun ne alkaa nousta sieltä jäisestä maasta :)
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odottamalla jo odotin sipulikukkien tuloa kauppoihin ja sitten olikin pakko päästä. ;)

      Poista