lauantai 22. elokuuta 2015

Valoa

  
Jos joku olisi sanonut, että tänä kesänä tulee vielä hellettä ja valoisaa, en varmastikaan olisi uskonut. Olin jo alistunut kohtalooni, siihen, että tämä kesä oli kylmä ja pimeä. Vaan ei ole, onneksi. Aurinko auttaa ja lataa akkuja, vaikka oma olo on välillä ollut kaikkea muuta kuin valoisa.

Mutta pikkuhiljaa ja vähitellen. Uutisten ja somekeskustelujen lukeminen ei ole ollut omiaan nostamaan mielialaa, mutta pakko kai ihmisen on vain uskoa ihmisiin. Edes joltain osin. Välillä se on kieltämättä hiukan vaikeaa. Mutta, lainaan lopuksi Albus Dumbledorea (tai oikeasti ehkä J.K. Rowlingia, joka kieltämättä onnistui Harry Potter -sarjassa käsittelemään erilaisuuden ja toisten hyväksymisen tematiikkaa harvinaisen hienosti ja hienovaraisesti.)

Happiness can be found even in the darkest of times, when one only remembers to turn on the light

Yritän muistaa pitää omalta osaltani yllä edes pientä valonsädettä pimeässä.

2 kommenttia:

  1. Kohta tuota viisautta voi muistella sitten jo kynttilänvalossa! Jotenkin hassua, että siirrytään tästä helteestä pimeneviin iltoihin ja suoraan syksyyn! Nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina rakastanut elokuuta. Sitä, että on vielä kesä, mutta että ei ole sellaisa tukahduttavaa kuumuutta kuin heinäkuun helteillä. Ja illasta viilenee.

      Poista