lauantai 16. huhtikuuta 2011




 


Kevät... Minulla särkee päätä, koska limakalvot eivät kestä siite- ja katupölyjä. Siitä huolimatta on pakko päästä kävelylle tutkimaan kevään merkkejä. Joka iltapäivä olen tytön kanssa kiertänyt ihmettelemässä ja ja ihastelemassa uuden elämän alkuja. Rattaiden kanssa on pysyttävä kaduilla, mutta jossain vaiheessa ajattelin kaivaa kantorepun kaapista ja siirtyä vähän vähemmän tasaisillekin kulkureiteille. Kyllä kadullakin käveleminen on silti mukavaa. Aurinko paistaa ja ilman aurinkolaseja on turha edes kuvitella kestävänsä tuolla. Ilmaista valohoitoa tarjolla, kelpaa minulle. Pikkuneitikin nukkuu pääsääntöisesti hyvin vaunuissa. Tänään pääsin ensimäistä kertaa hälytysajoneuvon kuskiksi, yhtäkkiä ei väsyttänytkään ja ilmeisesti olisi ollut kiva katsella maisemia.

Perhe lähti shoppailemaan isolle neidille kesän ja kevään juhliin siistejä vaatteita, minä jäin vielä pikkuisen kanssa kotiin. Vähän harmittaa, mutta eivätköhän ne kaupat ole paikallaan vielä jonnin ajan kuluttuakin. Huomisella lenkillä onkin ohjelmassa virpomiskäyntejä ja kansalaisvelvollisuuden täyttäminen. Kai minä jo tänään päätin ketä aion huomenna äänestä.

Tämänpäiväisellä kävelyllä oli muuten vain teemana vaalit. Nuori neiti on ollut kovasti ihmeissään kaikesta asiaan liittyvästä ja päätti tentata minua aiheesta oikein kunnolla. Toivottavasti tulivat perusasiat selväksi. Ainoa asia, mikä vähän aiheuttaa harmitusta on se, että lapset eivät saa äänestää. Se on ilmeisesti huutava vääryys, mutta toivon mukaan sain selvitettyä perusteet moiseen epäoikeudenmukaisuteen kävelymatkan aikana.


4 kommenttia:

  1. Meilläkin sivuttiin tänään äänestämistä, ja tajusin Kuopuksen käsittävän äänestämisellä kaikenmaailmaan viihdeohjelmien puhelinäänestykset :)! Täytynee keskustella aiheesta sopivalla hetkellä.

    VastaaPoista
  2. Toisalta noi idols-äänestykset ym. on ihan hyvä lähtökohta selittää asiaa. Niistä kun noi pienemmätkin tuntuvat jotain tajuavan...

    VastaaPoista
  3. Hitsi, mulla on särkenyt päätä nyt monena aamuna. Voiskohan se johtua tuosta samasta? Tää on siis retorinen kysymys, ethän sä voi oikein tietää :)

    Meillä kysellään niin paljon kaikesta, että äänestyksestä en ole jaksanut vielä 3,5-vuotiasta mikämikä-miestä valistaa. Matti sanoi eilen, että alkaa olla semmonen mitä tarkoittaa "tarkoittaa"?-meininki :)

    VastaaPoista
  4. Tähän aikaan Tampesterissa on niin paljon katupölyä, että myös ei-allergiset saattavat oireilla eli hyvin voi olla päänsärky limakalvoperäistä. Näin etätohtorointina lausuttuna. ;)

    VastaaPoista