maanantai 4. huhtikuuta 2011

Emilia Vilén


Juu, se olen siis minä. Pakko olla, koska mies löysi sisäisen Sulonsa viikonloppuna huutokaupassa. Nyt meillä on vaikka mitä; mm. 35 samanlaista zhuzhupetsiä (kun halvalla sai), iso kasa radiollisia kuulosuojaimia, puutarhatonttu, kamalia kynttelikköjä ja ihan silkkaa kaatiskamaa. No, on meillä siten myös hyvä uppopumppu ja kellariin kaivovedelle uusi (toivon mukaan sellainen, joka ei laske öljyä alleen) vesipumppu, upsi ja muutakin ihan käyttökelpoista. Noita tavaroita kun myytiin lavoittain ja aartet oli osin kätketty rojun sekaan. Mutta täytyy tunnustaa, että noiden zhuzhupetsien jälkeen hieman arvelutti päästää miekkosta takaisin huutokaupalle...


























Eipä silti. Tein minä löydön itsekin. En huutokaupasta vaan kirpparilta. Löytyi ihan täydellisen kokoinen ja näköinen lipasto yöpöydäksi. Harvoin osuu kohdalle noin loistavassa kunnossa olevaa lakkausta ja se näytti vieläpä olevan alkuperäinen. Eilen oli sitten pakko vähän sisustaa. Samalla lähti vauvan sängystä äitiyspakkauksen laatikko. Ei tuo pitkäsääri enää edes mahtunut siihen kunnolla (ja oikeasti kyllä nukkuu äidin vieressä, koska äidille tulee liian kova ikävä, jos pieni on liian kaukana) ja vähän hassun näköinenkin se oli. Lähti taas yksi tuoli kellariin ja ärrä vähän vaihtoi paikkaa. Se on vieläkin vähän väliaikaisessa paikassa, koska nyt minulla on yhdistetty tavaranhävitys-/sisustusmania ja haluan yhden ison lipaston ulos ja tuon kirjaimet miehelle yöpöydäksi. Ahdistaa, kun tavaraa on makuuhuoneesa ihan liikaa. Kevätkö täälllä aiheuttaa tuuletuksen tarvetta?

Salaojitussuunnitelmiin tuli pieni mutka matkaan. Saa nähdä siirtyykö projekti taas vuodella. Mutta sairastapaukset ovat aina ikäviä ja hankalia. Jos emme saa enää varattua uutta kaivajaa, homma siirtyy. Toisaalta isompi huoli on kyllä kaivajasta. Ne salaojat ovat vain materiaa...

Tänä aamuna herätys oli vasta kuudelta. Ihan loistavaa. Olen melkein hereillä.

5 kommenttia:

  1. Kaunis lipasto! Olen itse etsinyt jotain tuon tyylistä myös. En kylläkään kovin aktiivisesti, mutta jos kohdalle osuu niin.. :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon etsiskellyt tuota jo jonnin aikaa. Nyt sattui ihan sattumalta kohdalle, kun piipahdin muuten vaan kirppiksellä. Ihan hyvä piipahdus. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, on kyllä nätti lipasto!! Yleensä niillä piipahduksilla just löytyy ne parhaat aarteet. Kun varta vasten hakemalla jotain hakee, niin ei varmasti löydä.

    Ne leluhamsterit vähän pisti hymeksimään.. ;)

    VastaaPoista
  4. Voi jeesus! Ja just kun kirosin sitä meidän perheen ainoaa zhuzhua ::D Lipasto on komia! Ja sinulle on haaste blogissani, kuinka ollakaan kun teille saapui uusi kuorma kaikkea uutta :P

    VastaaPoista
  5. Mie ite: Ne leluhamsterit saivat silmät pyörimään villisti. :D

    RuusuLiisa: Pitääpä kurkistaa haaste. :) Ja siis niistä hamstereista jää kyllä tähän talouteen tasan yksi (aiempien seuraksi). ;)

    VastaaPoista