torstai 23. kesäkuuta 2011

Yesterday's news ja vähän tältäkin päivältä


























Jotenkin nämä kuvat ovat aina vähän eiliseltä. Ainakin nuo kukat ja auringonpaiste. Tänään sataa ja pian varmaan myrskyääkin. Mutta minä en pääse iltaisin päivittämään blogia, joten mahdollisten paikalle eksyneiden on tyydyttävä eilisen uutisiin.  

On meillä imetettykin. Oikein urakalla ja yhdessä. Lapsella imetettäviä on oikein useampi, minulla onneksi vain tämä yksi. Siinäkin on välillä riittämiin. Imetettävä ryömi tänään ensimmäisen kerran eteenpäin. On tuo takaperin itseään pöngennyt, mutta tänään näin esityksen, johon littyi hurjasti ähinää ja puhinaa naama lattialla puklurättiin haudattuna, pepun ankaraa nostelua ja tsippadaa, liikettä eteenpäin. Ja sama uudelleen.. Apua, kohta tuota saa ihan tosissaan jahdata. Onneksi vielä pääosan aikaa harjoitellaan uimaliikkeitä ihan paikallaan ja treenataan ylävartalon ylöspununnerrusta lattialla. Ajatella, siitä on jo yli viisi kuukautta, kun tämäkin kiljukaula tupsahti maailmaa sulostuttamaan.

Niin. Juhannustahan minä oikeastaan tulin toivottelemaan. Oikein mukavaa sellaista. Muistakaa pitää huolta, että läheiset veneilevät sepalukset suljettuina.

7 kommenttia:

  1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :) Aivan älyttömän hyvä mieli tuli teidän kuvasta kokonaisuudessaan ja kauniita nuo ulkokuvatkin.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo imetyskuva! Sai hymyn huulille!
    Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Äidinvaistot tytöillä synnynnäisiä:)
    Ihana(t) imetettävä(t)<3

    Hauskaa Juhannusta!
    Toivotaan, että aurinko edes vähän näyttäytyisi!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Minna ja Annu. Ja juu, olisi ihan kiva, jos illemmallakin vähän aurinko kurkkisi. :)

    VastaaPoista
  5. Tuo teidän menijä se menee sitten jo :D Meillä myös pylly nousee, mittarimatoilua haetaan, mutta vielä en ole selkeetä eteenpäin pullahtamista todistanut. Se on jännää, miten asiat muuttuu, kun vauvasta tulee liikkuvainen, siis moneen suuntaan :)

    Ja hei, mun news on aina melkeen peräti so last week, että tunnen tilanteesi :) Kiva näitä on lukea, jälkijunassakin!

    VastaaPoista
  6. Juups. Isosisko saa saarnoja aiheesta tilpehöörit ym. ylemmäs ja varoittavana esimerkkinätoimii sit äidin unohtama ja pikkuneidin uudelleenmuotoilema sisustuslehti. ;) Mikään ei ole enää turvassa. :D

    Ja juu, varmaan tuota ehtimisongelmaa on kaikissa vauvaperheissä. Välillä vain huvittaa päivittää aurinkokuvia, kun ulkona loristaa vettä oikein kunnolla... Mutta kiva, jos jutut kelpaavat, vähän hitaamminkin toimitettuina. ;)

    VastaaPoista