perjantai 19. syyskuuta 2014


Hei meillä kuvataan! Yksi täytti vuosia ja sai yhteislahjaksi oman kameran. Koko päivä koulun jälkeen onkin räpsynyt. Taidamme perustaa blogin. Siitä lisää myöhemmin. Toinenkin kaivoi esiin kameran ja kuvasi yhtä suurella intohimolla. Kyllä meillä nyt räpsyy.

Oma vointi on. No, vähän mikä on. Katsotaan ja toivotaan parasta. Surettaa, kun tytön synttärijuhlat siirtyilevät hamaan tulevaisuuteen. Jotain pientä onneksi kuitenkin on luvassa. Minusta ei juuri hyötyä ole. Miten voikaan ihminen mennä ihan mitään tekemättömäksi näin nopsaan. Ja tulla nälkäiseksi. Antaisin aika paljon, jos voisin syödä ison palasen juustoista pizzaa. Mutta eipä taida voida haaveilla lähiviikkoina. Kaurapuurolla mennään.

Hän on mahdottoman söpö riiviö. Tämänkin kuvan oton jälkeen kasvanut ja komistunut. Ja villiintynyt. Ihana viikari. Toiminut elävänä lämmittimenä kipeällä vatsallani ja ollut selkeästi tyytyväinen, kun kerrankin joku malttaa olla koiranpetinä riittävän pitkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti