torstai 4. helmikuuta 2016

Frozen

Oli aika frozenia tämä alkuvuosi. Jäätävää suorastaan. Muutaman kerran kävin kameran kanssa kävelyllä, mutta aika vähiinhän kuvaaminen jäi, koska sormet eivät vain tarjenneet edes hanskoissa. Joten kuvaaminen jäi hiukan vähiin. Mutta synttärit vietettiin, tietenkin Frozen-teemalla. Koska varsinainen päivä oli vikolla, juhlimme ihan perheen voimin jäätelökakulla. Alkujaan tuon kaatuvan reppanan oli tarkoitus olla Olaf, mutta tulimme siihen tulokseen, että olihan se lumihirviökin ihan oleellinen osa elokuvaa. Varsinaisten partyjen aikaan sitten piti nähdä hiukan enemmän vaivaa ja tein vaaleansinisen kerroskakun, jolla Elsa ja Olaf tönöttivät ja joka oli koristeltu lumihiutalein. Kelpasi tarkan ohjeistuksen laatineelle tilaajalle.

Koskeen oli jäänyt talvea viettämään yksinäinen joutsen. Paikalliset lintuharrastajat ovat ruokkineet joutsenta ja se suhtatuukin ihmisiin aika myötämielisesti. Istuskelee usein ystävänsä sorsan kanssa jään reunalla. Ihmeesti tuo selvisi kohtuuhyvin niistä kovistakin pakkasista. Koskihan ei koskaan jäädy kokonaan upeen, mutta ilman ruokintaa lintu ei olisi varmastikaan kestännyt. Kaunis eläin, toivottavasti pääsee keväällä liittymään lajitoveriensa seuraan.

Nyt meillä podetaan loptonta flunssaa. Suostuisin jo luopumaan..

2 kommenttia:

  1. Kaunis kakku, tilaaja oli varmasti tyytyväinen. :) Voi joutsen parkaa, onneks ihmiset huolehti siitä, mikshän se jäi, kuolikohan siltä puoliso, joutsenethan menee vain kerran "naimisiin". Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos, olihan tuo. Joutsen oli ilmeisesti joenkin huonokuntoinen ja jäi siksi, kun mut lähivät. Nyt on kyllä kunnossa. Ja kiva, että liityit. Ilman muuta pitää tula vastavierailulle. :)

      Poista