Kässäilyä

Meillä oli kässäkerhossa ohjelmassa tänään ompelemista. Neiti halusi ommella itselleen kännypussin ja silläpä aloittelimme. Ensin piti tietenkin valita huolella kankaat, piirtää kaavat ja leikata kappaleet. Niin ja valita kaulahihna ja nappi. 

Kankaiksi valikoituivat jo melkoisen kauan kaapissa marinoituneet japanilaiset puuvillat. Hyvä, että tulivat käyttöön, itselläni on hiukan vaikeuksia raaskia käyttää ihanuuskankaita, vaikka oikeasti on aika älytöntä vain silitellä niitä välillä. Nuo tärkeät valintahommat teimme jo eilen. Tänään oli ohjelmassa ompelua.

Koululla sattuu olemaan saman merkin koneita, joten perusasiat olivat koneen käytössä hallussa ja ompelukin sujui ihan mallikaasti. Minä sain kyllä toistaiseksi ommella hankalampia kohtia ja päätinkin, että seuraava ompelus on hiukan isompaa mallia ilman kovin pieniä ja ahtaita kohtia ommeltavana.

Mutta hauskaa oli ja kone tuli vihdoinkin, pitkän tauon jälkeen käyttöön. Jospa saisin ommeltua jotain ihan itseksenikin lähiakoina.

Maatuskamaniaa...

Tämä oli tavallaan vähän hassu kirppisostos. Maatuskateekannu, joka on olympialaisten matkamuisto. Olympialaisten, joissa en siis ollut seuramassa. Mutta kun... Niin, joskus vain osuu kohdalle niitä maatuskoja, jotka on vain pakko saada. Yleensä ovat vanhoja, mutta satunnaisesti on uusiakin aiheeseen liittyviä frouvia liittynyt kokoelmaan (esim valkoinen mittakuppimaatuska ja huovutettu pullonsuoja). En halua pitää sisustuksessa sen kummempaa teemaa tai hukuttautua maatuskoihin (liika on aina liikaa), mutta maatuskoja tuppaa kurkistelemaan asunnossa vähän sieltä sun täältä. Mutta ehdottomasti niin, että asiassa pitää olla joku juttu. Ihan kaikkea rojua en suvaitse edes maatuskaksi muovattuna. 

Tämä maatuska sitäpaitsi tulee ihan käyttöön. Aion hauduttaa siinä piparminttuteetä itselleni aamuisin istuksiessani nauttimassa kirkasvaloa ja aamiaista. Se saa ilahduttaa aamuhetkiäni ja vaikka vuorotella sen toisen juuri hankkimani venäläisen teekupin kanssa.

Koira!

Yritin miettiä kuvattavaa tänään. Ei irronnut. Kutimet ovat siinä asteessa, että eivät ole oikein kuvauksellisimmillaan, uusi teekannu on kuivumassa astiakaapissa tiskauksen jäljiltä, kevät(vai talvi)kääryleet ovat toteuttamista vaille korvien välissä ja asunnossakin on vielä joulun keräämiesn jäljiltä hiukan hyrskynmyrskyä eikä lainkaan kuvauksellista. Mutta onneksi on koira! Siitä voi aina laittaa rötkötyskuvan ja päivän söpöilyannos on hoidettu.

Mutta kyllä pitäisi taas raivailla ja laittaa tavaroita ojennukseen. Öljytä ompelukone lopultakin ja ommella tytön kanssa pikkuinen olkalukku. Olisi kuulemma tarvetta, kun pöllölaukku on liian iso, jos joskus tarvitsee tilaa vain rahapussille ja puhelimelle. No, tehdään. Tämän jälkeen voisinkin hetken tutkiskella Pinterestin syövereitä ja etsiä vaihtoehtoja. Niin ja jonain päivänä tehdä niitä kääryleitä, koska alkoi tehdä mieli. Ihan mahdottomasti.

No olen minä tehnyt muutakin kuin miettinyt mitä pitäisi tehdä. Olen kutonut, lukenut, kokannut, valvonut vatsatautisen koiran seurassa, lukenut äneen kolmevuotiaalle Ella-kirjoja, joista tuo ei mitään ymmärrä, mutta tykkää kamalasti. Kaikkea sellaista. Niin ja polkenut henkisesti jalkaa, kun televisiosta tulee torstaisin kiinnostavien ohjelmien sijaan Talvisotaa ja vielä maailman tappiin kestävänä sarjana. Ärs. Minne katosi ihana Viimeinen tango Halifaxissa ja muut ihanat brittidraamat? Kysyn vaan. Joutuuko tässä ihan tosissaan hankkimaan sen Downton Abbey -boksin?

Oi kuu

Vaihteeksi kuutamo on ollut aivan uskomattoman upea. Kamera ei halunnut toistaa sävyjä oikein, mutta kuu on ollut useampana iltana kullankarvainen ja valtava nostessaan puunlatvojen takaa. 

Vaihteeksi silta saareen eri aikaan. Yleensä tuossa ei ole pimeään aikaan mitään kuvattavaa, mutta mies osti Ikeasta valoja ilotulitteiden sijaan ja viritti ne kulkijoiden iloksi ja valoksi. Muuten silta olisi pilkkopimeä.

Hyvä postipäivä

Tänään postipoika toi odotetun kirjekuoren Turun sarjakuvakaupasta ja odottamattoman siemenluettelon Exotic Gardenilta. Molemmat aiheuttivat ilahtumisen tunteita. Toinen saattaa aiheuttaa myös rahanmenoa...

Sarjakuvakaupasta tuli tämän vuoden seinäkalenteri, jonka valinnan parissa oli soutanut ja huovannut puoli syksyä (joskus se vaan on niin julmetun vaikeata) ja täytyypä sanoa, että tuo Tiitu Takalon kalenteri on hieno. Kannatti huovata siihen asti, että se osui kohdalle. Lisäksi kohdalle sattui kirjallinen Ritta Uusitalon mainioita kortteja. Oli pakko. Nyt vihko koristaa työhuoneen seinähyllyä, koska enhän minä kuitenkaan raaski siitä kortteja irroittaa. Palvelkoon taiteena. Riitta Uusitalo on jo pidempään ollut yksi suosikeistani suomalaisen sarjakuvan puolella. Hänen tuottamansa arjen kuvat ovat vähintäänkin osuvia ja piirustusjälki on melkoisen iloisen anarkistista. Hyrisen siis ilosta.

Exotic Gardenin luettelon pariin saatan palata myöhemmin. tai ainakin mahdollisesti sieltä saapuvien siementen yhteydessä. Katsotaan. Kasvihuoneeni on kuitenkin aika pieni. Yritän muistaa sen, vaikka miten innostuttaisi.

Kässäkerhoilua

Tytön koulun käsityöopetus on ollut viime vuosina erinäisten kurjien yhteensattumien ja homemikrobien ym. ansiosta vähän sitä sun tätä ja totesin, että homma pissii kädentaitojen oppimisen suhteen kunnolla, jos nyt en itse puutu asiaan. Sovimme, että tästä lähin alamme pitää yhdessä kässäkerhoa ja kokeilla erilaisia juttuja ja hiukan harjoitella myös pitkäjänteisempää tekemistä ja malttia.

Kässäkerho tuotti joululahjoiksi jo eri tekniikoilla painettuja koristetyynynliinoja, tänään neiti halusi jatkaa jo muutama vuosi sitten aloitettua petit point -työtä. Totesin, että kässäkerhossa on sekin etu, että tuleepa väkisinkin tarjottua sitä kuuluisaa laatuaikaa lapselle, sellaista jakamatonta huomiota ja erilaista höpöttelyä kuin mitä normaalisti. Tänään tuli pistellessä juteltua historiasta, sisällissodasta ja sen alkamisen syistä, asevelvollisuudesta ja sen suorittamisen tavoista, koulutuksesta, naisen asemasta eri puolilla maailmaa jne. Jotta sellaisesta kaikenmoisesta ei juurikaan käsitöihin liittyvästä. Mutta sehän se taitaa olla muidenkin käsityökerhojen ja ompeluseurojen tärkein anti.

2015

Vuoden vaihtumisen kunniaksi amaryllis päätti lopulta, ankaran jurottamisen ja toisen kukkavarren kuoleman jälkeen, kaikesta huolimatta ryhtyä kukkimaan. Ehdin jo huolestua, että viherpeukaloni on jostain syystä amputoitu. Tänä alkutalvena olen onnistunut murhaamaan erinäisiä kasveja tai sitten niitä ei ole muuten vain huvittanut kasvaa tai itää. Ehkä tämä tästä taas.

Vuosi vaihtui kuun katsellessa pilvien lomasta, milloin kainommin, milloin suoremmin. Ihana lumi suli pääosin ja raketit saivat valaista melkoisen mustaa iljannetta. Me jätimme tänä vuonna raketit ampumatta. Mies osti niihin yleensä upotetulla rahalla Ikeasta ulkovaloja ja viritti siltaan vähän pidempiaikaista iloa. Ainakin nyt uudenvuodenyönä sillalla näkikin jotain.

Mutta kaikin puolin hyvää ja kaunista vuotta 2015. Itselleni toivoisin siitä ihan tavallista ja rauhallista. En kaipaa mielenkiintoisia aikoja edelleenkään, joten moiset voivat hyvin pysytellä ensi vuonna kaukana. Tälle vuodelle saimme mielenliikutusta erinäisten vuosien annokseksi...

Raketit jyskäävät edelleen. Minä odotan suklaata alakerrasta ja ajattelin lukea suklaata napostellen vielä hetken. Lapsetkin valvoivat vuoden vaihtumiseen saakka, joten oletettavasti aamuherätys ei ole ihan heti seitsemältä. Ainakin toivon niin.