Kuuhulluutta

Kävimme tänään alkuillasta kuutamokävlyllä rannassa. Kuu hehkui aluksi pronssinkarvaisena, rantaan ehdittyämme enää kullankeltaisena. Jotenkin tämä varhain laskeutuva pimeys on vähän surullista. Illasta ei enää näe tehdä ulkona mitään.

Syyssävyjä

Long time no seen... Yritän taas varovaista kanbäkkiä. 

Ostin joskus Lankamaailmasta kerän sukkalankaa, jossa näytti olevan ruskeaa ja varsin kirkkaita okran sävyjä. Lanka marinoitui jokusen vuoden kunnes iski tarve kutoa kolmiohuivi. Ullaneuleen tulppaani vaikutti soveliaalta mallilta. Kevään aikana kudoinkin tuon perusosan valmiiksi ihan rivakasti mutta sitten hyytyi. Kudin lojui yöpöydällä kesän ja alkusyksyn kunnes päätin, että nyt se tulee vihdoinkin valmiksi. Ja tulihan se, peräti kaksi iltaa taisi mennäkin. Minkähän ihmeen takia tuokin jäi ufoksi? Mutta kaunis se on ja värit ovat oikeinkin syksyiset. Tosin sitä okraa on lopulta paljon vähemmän kuin alkujaan arvelin, mutta mun sävyisiä raitoja sitäkin enemmän. Mallikin oli sopivan looginen ja mallineuleet sujuivat suhteellisen ongelmitta. Tulpaanista voisin hyvinkin kutoa hiukan isomman uusintaversion. Harkitaan. Välillä voisin tosin siirtyä johonkin toiseen mallin.

Lanka oli Hot Socks Spectra, väri 71, kulutus n. 90 g ja puikkoina Knit picksin pyöröt kokoa 4 (oletan).

Ne tulivat!

Siis sipulikukat saapuivat. kieltämättä olin jo viettänyt postilaatikon alla jokusen viikon malttamattomana. Mutta parempi myöhään jne. Oli kuulemma Hollannisssakin ollut huono vuosi noin sään suhteen ja sipulit myöhässä, mutta nyt ne ovat täällä joka tapauksessa. 

Tarvitsin uusia kasveja etupihan penkkeihin ja takapihalle päärynän juurelle. Jotenkin olin tilannut aika musta-valko-vaaleansinisen setin. Ei erityisen räiskyvää siis. Toisaalta tuo suklaakirsikan juurella oleva maa on muutenkin varsin valkean sävyseksi kukitettu. Kokeilen, josko kerran elämässäni onnistuisin olemaan jotakuinkin hillityn hienostunut jossain asiassa. Toisalta olen melko varma, että minun tuurillani sen musta-valkoisen tulppaanisekoituksen sijaan purkkin onkin eksynyt pinkkien ja keltaisten tulppaanien sipuleita... No joo, toivokaamme, että näin ei ole käynyt. Mieluusti näkisin sen hillityn sävyisen visioni...

Niin ja ihailkaa ja ihmetelkää. Muistin kerrankin kirjata ylös, mitä minnekin olin laittanut. Samaa vauhtia kirjasin myös niitä aiemmin penkkeihin laitettuja kasveja muistiin. Jospa ensi keväänä en joutuisi kovin monesti ällistelemään kukkamaitani ja sitä, miten en yhtän muista, mitä moisiin olen upotellut. Ei tule vanhuus yksin, se tulee koko ajan heikkenevä muisti seuranaan.

Kuutamokävelyllä

Mies tuli illalla kotin ja ilmoitti, että rouva kiskaisee nyt takin niskaansa ja lähtee katsomaan kuuta. Ja olihan se, melkoisen hohtavalla tuulella. Sen verran nösykkä olen, että minua ei saa yksinäni pimeään saareen, josta olisi saanut kuvia paremmin, mutta jotain tarttui kameralle rannan puidenkin lomasta.

Mitä pitää tehdä, kun kriisi jatkuu jatkumistaan? Siis sellainen kriisi, että kaikki tälläiseen blogiin sopiva sanottava tuntuu loppujen lopuksi ihan äärettömän mielenkiinnottomalta ja tyhjänpäiväiseltä. Ruokalautasten kuvaaminen hienolla kameralla on hiukan turhanpäiväistä (sitäpaitsi ne on usein kuvattu tabletilla Instagramiin) ja ne teemukitkin taitavat olla esiintyneet jo muutamaan otteseeen blogitaipaleen varrella. Käsityötkin jumivat ja lorvikatarri estää sisustuskuvat, koska ensin pitäisi kai pikkiriikisen jaksaa raivata. Jotta ei kun taukoa pukkaa.

Paitsi että tänään otin kameran ja kävin minikierroksella ihastelemassa ruskaa. Kaunista oli. Nin kaunista, että vallan tuli mieleen laittaa kuvia blogiin. Ehkä tää tästä joskus. Siihen asti sitten satunnaisia kuvapostauksia.

Kuvia

Nyt laitan tänne edes kuvia. Tai no, aika monta kuvaa. Huomasin kuvia käsitelessäni, että olin pitänyt yli viikon tauon kuvien ottamisessa. (Siis kameralla, toki minä puhelimella ja padilla oli jotain räpsinyt). Moista ei ole ihan hetkeen tapahtunut. En oikein nähnyt kuvattavaa ja vaikka olisin nähnytkin, en jaksanut vaivautua hakemaan kameraa. Lorvikatarri maximusta selvästi liikenteessä. Mutta jospa tämä alavire tästä taas vähitellen helpottaisi ja kuvaaminen alkaisi tuntua mielekkäältä ihan ilman mitään erityisen hohdokkaita kohteita. Nyt tosin on tulossa ruska ja toivon, että edes se tulisi kunnollisena ja hehkuvana.  Auringonkukat tulivat ja kasvoivat ihan hillittömän korkeiksi. Katselevat meitä korkeuksistaan. Neitoperhosetkin löysivät koreaniison kukkapenkistä ja niitä on riittänyt päivittäin ihailtavaksi ja poseeraamaan. Luultavasti en ikinä kyllästy ihmettelemään perhosten värien hehkua.

Ääh...

Nyteiookuvia, koska on kriisi ja ahdistus. On pakolaiskriisi ja ärsyttää ihan julmetun moni asia. No, sen kriisin kanavoin pääosin toimintaan. Torpedoin myös yhden ihastuttavan anaalivaiheiseen jääneen nettijulkaisun näkyvistäni ja jopa helpotti kriiseily siltäkin osaa.

On kriisi ja tautia taudin perään. Koulu alkoi, juu huomattu. Toinen kierros sairastelua menossa. Yhdessäkin olisi ollut ihan tarpeeksi. On myös tietokonekriisi. Suosikkiläppäri tekee ihan vakavissaan kuolemaa ja varaläppärissä ei ole kuvankäsittelyohjelma eikä näköjään ennen kaikkea kortinlukijaa ja sese vasta kriisi onkin!

Kohta kai pitäisi harjoitaa elämänhallintaa ja kehitellä jostain a) se kortinlukija ja b) kuvankäsittelyohjelma. Sähköpostiohjelmakin ois kiva. Helpottaisi paljon sähköpostien käsittelemistä ja lukemista...

Rannassa haisee pahalle, koiraa ei kannata päästä jokeen juomaan. Mutta kesä tuli vielä pikavisiitille (tai mistä minä sen tiedän, vaikka tuo olisi tullut jäädäkseen) ja pihalla oli ihana seisoskella nauttimassa lempeästä tuulesta ja kukista, joiden pitäisi olla jo kuihtuneita tähän aikaan syksystä. Exotic Garden ei ole vielä saanut toimitettua sipulitilaustani. Alan huolestua. Istutuslapio ruostuu penkkiin käytön puutteesta.

Ja toivottavasti seuraavalla kerralla on jo kuvia. Nyt kun päätin päästä ylitse kriiseilystä, päätin ihan oikeasti kuvatakin. Illasta kävin siellä haisevassa rannassa ja napsin kuvia vaikka väkisin. Sattuneesta syystä ne eivät nyt vain tähän siirry. Mutta hajun voitte sentään kuvitella: Ihan silkkaa ammoniakkia. Nam.