keskiviikko 5. elokuuta 2009

Hyvästi naakanpesät ja muita kesäjuttuja

Modernia taidettako? Ei vaan nuohooja tukki hormin reiän naakanpesän poiston jälkeen. En raatsinut ottaa pois, koska tuo on oikeastaan aika viehättävän näköinen koristus seinässä. No, syksymmällä tuo sitten lähtee, kun alapuolella oleva tulisija korjataan talveksi käyttökuntoon. Mutta olkoon siihen asti.

Se tuli todettua, että aika poikia muuraamaan nuo naakat. Varsinkin tuo iäkäs pesä oli ihan kiveä. Melkoisia vippaskonsteja vaadittin ennekuin hormista lopulta saatiin jätesäkillinen tavaraa ulos. Suosittelen lämpimästi asettelemaan verkkoja savupiippujen päälle.

Ostin huuto.netistäaakkoskortit. Jokaisessa on ruotsinkielinen runo toisella puolella. Nuo ovat tosi viehättävät. Ajattelin tehdä niistä taulun, kunhan löydän jostain sopivan kehyksen. Sitä ennen ovat äidin leikissä. Tässä taloudessa äidin lelut ovat erikseen...

Neuleintokin osoittaa palailemisen merkkejä. Intouduin kutomaan Novitan Purosta tuollaisen mutkahuivin. Sävy Ruska, puikkokoko 5 ja ohje ihan omasta päästä kuvan perusteella sovellettuna. Kuvasta näkee myös sen, että huivi kaipaisi pingotusta.

Tuo lanka kyllä yllätti positiivisesti sekä sävyillään, että neulottavuudellaan. Seuraavaksi pitäiskin keksiä mitä noista Noron Silk Garden litestä ja Mohair Luxista tulee. Varmaan huiveja niistäkin. Mutta millaisia? Siinä vasta kysymys...

Tällä hetkellä päällimmäisenä poden kyllä virkkausintoa, mutta kaipa sekin josku hellittää ja sitten olisi tehtävä päätöksiä. Jostain syystä mun on hirmuisen hankala saada päätettyä, mitä heräteostona hankituista ihanista langoista tekisin. Aina pitäisi olla malli ennen lankaa.

Kävin pihallakin ja ihan ilman keppejä. Pystyin siis keräämään pienen tauon jälkeen kukkakimpun peilin eteen. Olin minä sitä jo kaivannutkin, mutta en saanut ketään käymään saksimassa pihalla. Mitäköhän tuohon keksisi talveksi? Tuskin tulee leikkokukkiakaan ihan jatkuvasti ostettua.

4 kommenttia:

  1. Noista runo-kirjainkorteista olen kade, kerrassaan ihania :) sama juttu lankojen kanssa, löytyy pari matkalaukullista ihanaa materiaalia mutta ei hajuakaan mihin ne valjastaisi..

    VastaaPoista
  2. Mä olen toisaalta todennut, että kun on tarpeeksi lankoja ja kankaita niin on sit mistä ottaa, kun inspis iskee. Kumma sinänsä, että melkein aina kun se iskee, joutuu ostamaan kuitenkin uutta matskua, kun mikään kaapissa majaileva ei ole just oikeaa...

    Mut hyvä tietää, että en hamsteroi yksin. ;)

    VastaaPoista
  3. Jostain tupsahdin eka kertaa blogiisi ja aikani selattuani aloit jotenkin tuntua niin tutulta!
    Taidettiin suorittaa sama ammattitutkinto vuonna 2002... Hauska huomata että kiinnostuksen kohteet ovat nykyisinkin kovin samalaiset. :)
    Mukavaa loppukesää sinulle ja perheellesi! toivottaa S

    VastaaPoista
  4. Moi Silmukatti ja viuh tarkastukselle. ;)

    VastaaPoista