perjantai 6. tammikuuta 2012

Askartelua


Kun minun projektini niin sanotusti pissi (no tarkemmin ajatellen aika kirjaimellisestikin), mies päätti aloittaa uuden. Olohuoneen ja eteisen välinen aukko on ollut jo aika törkyisen näköinen, tapetit täynnä klähmäisiä kädenjälkiä ja muutenkin homma on ollut hiukan puolitiessä. No, eilen mies leikkasi eteisen puuttuvat vaneripanelinpalat ja haki kaupasta emneet uuteen kynnykseen ja sormipanelia oviaukon vuoraamiseen. Tänään kiskoimme kipsilevyn oven yläreunasta irti ja totesimme, että tämä taitaa olla mallia hiukan laajeneva projekti, olohuoneen puolellekin on pakko keksiä listoitukset (tapetit saivat pikkuisen siipeensä, kröhm...)... No, olisi ne kai ollut keksittävä muutenkin, eipä silti.

Mutta nyt minä vain huokailen ja haaveilen siitä ajasta, kun olohuonessa on valkoiseksi öljytty lattia ja vaaleanharmaat tapetit ja olen maalanut eteisenkin lattian harmaa-musta -ruudulliseksi. Voi olla, että hetki menee vielä haaveillessa, mutta ihanaahan haaveileminenkin on. Eteisen lattian (ja lattialistat) tosin voisin sipaista vaikka ensi kesänä, jos oikein innostun...

Toinen asia, mistä ilahduin oli se, että huomasin  Uulan Intosta tulleen myös kalustemaalin. Oi jibbiajee. :) Voin vain kuvitella, miten ihanaa olisi maalailla noita ovenpieliä liuotinohenteisella, hitaasti kuivumalla pellavaöljymaalilla, kun taloudessa on erittäin vilkas taapero. Ratkesipa sekin ongelma, mitään Helmi-kalustemaalia en kuitenkaan välitä käyttää... Puhumattakaan siitä, että nyt on ihan mahdollinen ajatus tuon tuvankaapinkin sutiminen ihan sisätiloissa (Miranolit on kyllä pakko raapata pois kellarissa tai ulkona). Ainakin tuo seinämaaliversio Intosta haisee huomattavan vähän.

Aika kivaa, kun välillä tapahtuu talossa sisälläkin. :) Mä olen ihan tohkeissani ja tahtoisin jo päästä itse tuon pikku-wc:n kimppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti