keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kuinka monta kertaa voi kutoa saman pipon uudestaan?

Tästä langasta kudottu pipo on tainnut kummitella blogissakin vähintään pariin kertaan.Niitä alusta asti tuhoon tuomittuja yrityksiä ei ole edes dokumentoitu. Lanka on pehmoista ja todella lämpöistä ja onpas ärsyttänyt, kun se viimeisinkin versio aiheesta osoittautui jotenkin niin epäminua olevaksi. Jotta purkamaan. Taas kerran.

Tällä kertaa päätin olla uhkarohkea ja laittaa kutimeen niin vähän silmukoita, että taatusti ei löpsötä. Lanka on melkoisen kirjavaa (ehkä vähän liikaakin maastokuvioon menevää), joten mitään kovin suuria ihmeellisyyksiä ei kannattanut edes harkita. Joten perusjoustipipoa kehiin. Ja siitä tuli hyvä!!! Just sellainen napakan oloinen kylmempien päivien ulkoilupipo, josta olen koko ajan haaveksinut.

Lankaa jäi ylitse sen verran, että lisäsin vielä tupsun päälaelle. Purkulangasta tuli itse asiassa oikein kiva kikkaratupsu. Vähän vaihtelua siitäkin.

Puikkokoko oli 3,5, langan merkistä ei enää haisuakaan ja silmukoita tuossa on 88. Lankaa meni itse pipoon ehkä 75 g, Pahoittelen, jos joku saa painajaisunia viimeisen kuvan mallin silmien ilmeestä. Selfiekepistä olisi joskus apua myös järkkärin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti