Onpas jäänyt blogistaniaosallistumiseni tällä viikolla vallan hunningolle. Mutta en minä tahallani. Ensin viikonloppuna oli kaikenmoista kivaa ja tekemistä ja sitten saapui ystäväni migreeni kyläilemään eikä ihan helpolla suostunut poistumaan. Vieläkin tuo vähän muistuttelee olemassolostaan, mutta nyt sentään kykenen kirjoittamaan ja lukemaan jotakuinkin normaalisti. Inha ystävä...
Yleensä olen halunnut lähettää muutaman kortin ystävänpäiväksi ja halusin kyllä tänäkin vuonna, mutta enpä kyennyt. Ehkä ensi vuonna paremmalla onnella. Tein minä sentään kortit noille tärkeimmille ja tytöille pikkuiset paketit. Niissä on pääosin lankaa. Langin ihanaa, kimaltavaa raitalankaa, jota en pystynyt vastustamaan. Joten teen niistä sitten ystävänpäivän jälkeen neidoille huivit. Jos tahtovat. Voin minä tehdä sukatkin, jos ovat mieleisemmät. Mutta ihan pikkiriikkisen ehkä nolottaa tämä miltei täysin vailla epäilyttäviä tarkoitusperiä valikoitunut lahja.
Noin yleensä tykkää tästä(kin) amerikanhapatuksesta. En näe yhtään huonona asiana, että ihmiset antavat toisilleen edes kerran vuodessa kortin ihan vain kertoakseen, että tykkäävät. Se, jos korteista ja lahjoista tulee velvollisuus, pakko ja statusta on sitten tietenkin eri asia. Minun mielestäni sen kortin vielä pitää mieluusti olla itse tehty ja mietitty ja jos antaa lahjan, senkin voisi väkertää omin pikku kätösin, jos suinkin osaa. Silloin kun antaa lahjaksi myös aikaansa. Isompi tyttö askarteli lahjoja loom bandseistä ja pienempi helmistä. Molemmat yhtä suurella antaumuksella.
Jotta mukavaa ystävänpäivää, ystävät. Olette tärkeitä! Pikkuisen otin varaslähdön, mutta haitanneeko tuo. Ja silti tätä minä rakastan:
Hyvää ystävänpäivää <3 Toivottavasti migreeni menee pois pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaKiitos. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että saatan selvitä hengissä. :)
Poista