Hahtuvaista ja harmaata

Enpä ole ikinä tiennytkään, mitä tapahtuu, kun hajamielisyksissään unohtaa gerberan maljakkoon kuivumaan. No, tässäpä näitä tuloksia. Gerbera lienee samaa sukua voikukkien kanssa, ainakin siemennystavasta päätellen. Ihania... Joskin lentäväisiä. Kuvan joutui ottamaan kirjaimellisesti henkeään pidätellen.


Lauantaina teimme vaihteeksi kirppisretkenkin. Tällä kertaa tutulle hyväntekeväisyyskirppikselle. Sille, josta nuorempana ostin melkein koko puvustoni. Oli löytöjen päivä. Löysin ihanan luumun sävyisen lasilautasen ja lisää hahtuvia eli Rörstrandin vanhoja kahvikuppeja. Neljä kuppiparia on ehjiä ja laipälautasellisiakin. Pienet kahvitukset noillakin voi halutessaan järjestää. Kakkulapio päätynee samaan kattaukseen, kuin myös tuo ihan ohuenohuesta langasta jonkun virkkaama liina. Oi mitä kauneutta...

Ja vielä pakollinen harmaat laukut -postaus. Olen niin mieltynyt noihin harmaisiin kapsäkkeihin. Ja uusi olkalaukkuni sopi niiden seuraksi täydellisesti. Jossain vaiheessa noiden laukkujen pitäisi kiivetä yläkertaan, mutta ei ihan vielä. Niitä on mukava katsella, vaikka säilytyspaikka sohvan vierellä ei erityisen järkevä ole.

Lankaa ja liljoja

Eilen tuli paketillinen lankaa. Tällä kertaa sisustustarpeisin. Pellavalankaa ja paperinarua. Jospa saisin aikaan verhon ja lampunvarjostimen. Tuossa lootassa on muuten sellainen rosee-härveli. Katsotaan mitn käy, lampunkehikko on kyllä edelleen hakusessaan. Mikähän siinä on, että jotain asioita on joka paikka väärällään, kun moisia ei kaipaa, mutta sitten, jos pitäisi löytyä, eipä löydy mistään? No, ehkä jossain vaiheessa... Se sääntö, että kaikkea pitäisi hamstrata, että sitten on, jos joskus sattuu tarvitsemaan, tuli taas todistettua oikeaksi. ;)



Kukat ovat ihania. Riittänee selitykseksi kuville.

Lisää pihan jättteiden kierrätystä: Tillit ovat ihania leikkokukkia. Sisko oli tillinsä kaatanut ja minä kävin verottamassa jätekasaa ison kimpullisen verran. Mausteena en tillistä juuri perusta, mutta kukkana.. On se ihana ja kukkana sen tuoksunkin kestää.


Jumpparityttö oli haljeta onnesta kun sai "oikean" jumppapuvun. Sellaisen kuin muillakin on. Kaipa sitä on vain sopeuduttava siihen, että joissain jutuissa on vain oltava niinkuin muutkin, että tulee onnelliseksi. Uusi jumppapuku kirvoitti puolen tunnin verran tanssia ja loikkimista. Ehkä se oli ihan järkevä sijoitus kuitenkin...

Kierrätyskranssi

Tulivat kuin tulivatkin orapihlajanmarjat käyttöön. Kuten myös syreenin leikatut oksat ja lipstikan siemenkodat. Eli tadaa - kranssi jätemateriaalista pihalta.

No, tunnustan, että lopulta tuon rungon vääänsi kokeneempi kranssintekijä eli anoppini, nuo syreenit kun eivät olleet ihan mahdottoman yhteistyökykyisiä. Mutta muun osuuden sentään hoidin itse. Ehkä tuo hetken aikaa pysyy kauniina ilonamme. Varsinkin kun tuossa portaalla muu kalustus ei välttämättä ole ihan esteettisimmästä päästä. Minkäköhän takia nuo nokiset peitot edelleen viettävät aikaa ovellamme, kaikesta muusta epämääräisestä puhumattakaan? Mutta ulko-oven ympärillä on jo listat ja toisenkin oven ympärille ne toivon mukaan lähiaikoina hyppäävät.

Ja tulipa taas kaadettua yksi raja-aita. Olen aina suhtautunut kransseihin terveen epäluuloisesti, itse tehtynä moisetkin ovat ihan mukavia. ;) Niin ja ekan kuvan laukut ovat kirpparilöytö. Oikein kivoja, siirtyvät jossain vaiheessa yläkertaan ja saavat sisäänsä pöytäliinoja.

Terveisiä työleiriltä

Aita on leikattu. Muuttui muuten piha taas aika tavalla kauniimmaksi. Mutta kova homma tuossa oli, onneksi appiukko ja isäni leikkasivat ja suvun naisväki raivasi. Joskus sitä on kyllä todella kiitollinen ylettömän aikaansaavasta suvusta. Ja eihän noita marjoja voinut lähettää kaatopaikalle mätänemään. Katsotaan, tuleeko niista jotain esiteltävää...


Talo sai myös nurkkalaudat takaisin poistettujen tilalle. Kummasti ilme ryhdistyi. Myös ensimmäiset ikkunan pielilaudat pääsivät paikoilleen. Aika paljonhan noiden teettäminen maksoi, mutta voin nyt jo sanoa, että kyllä kannatti. Nuo vanhan mallin mukaan tehdyt kolmiulotteiset puut ovat ihan eri näköiset kuin ne aiemmin paikalle lätkityt suorat laudat. Ikkunan ulkomuoto ryhdityi kerralla. Yläpelti on edelleen maalaamatta, mutta jos ensi kesänä, tai sitten jonain muuna kesänä, samalla kuin tuon ison ikkunan pielet saavat maalin... Mies lupasi kiinnittää ulko-ovien pielet tänään, jos ei ihan kaatamalla vettä tule. Kiva!

Tuo parveke tietenkin hyppii koko ajna silmille, mutta yritän muistaa vanhan säännön, jotta hiljaa hyvää tulee. Se on kuitenkin ihan tukeva ja pysyy paikallaan, vaikka aika ruman näköinen tällä hetkellä onkin. Jos sitä ei saada purettua ja pellitettyä tänä syksynä, siirretään mokoma touhu seuraavalle vuodelle.

Syksy tulee ihan väkisin...

Tänä vuonna gladiolusten suhteen oli parempi onni kuin viime vuonna. Yksi jo kukkii, toisessakin on kukkavarsi. Tänä vuonna noiden kohtaloksi taisi koitua liian varjoinen kasvupaikka. Kirsikkapuu röyhähti isommaksi kuin kuvittelinkaan.. Mutta ihanaa, että edes tuo yksi päätti kukkia, toinen onkin jo vallan yltäkylläistä. Tuo ei muuten ole oikeasti tuollainen oudon lihanpunainen, oikeasti se on varsin herkkä pinkki. Kamera jostain syystä käänsi tuon värin ihan päin seiniä.


Toinen syksyn ihanuus on pönttöuunien ym tulisijojen vähittäinen käyttöönotto. Tokihan tuota ajoittain kesälläkin lämmitettiin (siis silloin, kun piippu oli käyttökunnossa), mutta nyt pääsee lämmittämään vähän enemmän vakavissaan. Työpisteeni sijaintikin on varsin strategisesti niin, että muuri hohkaa mukavasti lämpöään.

Tätä pönttöuunia kyllä odottaa pienoinen pintaremontti. Koko huone on ilmeisesti jossain vaiheessa sudittu tulipunaisella lateksilla ja se lateksi ei suostu pysymään edellisten omistajien sen päälle vetämän lateksin alla piilossa, joten ensi talvena speedheater saa käyttöä ja poistelen vanhat maalit. Kesänä, kun lämmitystarve ei ole niin akuutti, tuon voisi sitten maalata uusiksi. Mieluiten jollain muulla kuin muovimaalilla.

Kukkia

Lapsi kävi juhlien aamuna kukkakaupassa ostoksilla ja valitsi itse kukat ja niiden määrät. Isi pääsi vain maksajan osaan. Olin tosi liikuttunut, varsinkin, kun neiti oli valinnut suosikkiruusujani eli miniruusuja. Minulle tulee niistä aina mieleen talvella edesmennyt vaarini, joka toi meille sisaruksille aina syntymäpäiväkukkasiksi miniruusuja, kun olimme pieniä.

Syysleimu tiputti maljakkoon laittautuessaan kukan pöydälle. Minä en pidä vaaleanpunaisesta erityisemmin. Paitsi kukkasissa. Kukissa kaikki värit ovat kauniita. Samoin tuo kukan terälehtien hauraus jaksaa ihastuttaa aina yhtä paljon.

Ja lopuksi vielä tarjolle suklaakakkua. Maidotonta ja luontaisesti gluteenitonta ja kielen vievää... Koristeena vielä kurkkuyrtin kukkia. Kurkkuyrtti on aika hirveä kasvi, pistelevä ja leviäväinen, mutta noiden kukkien takia annan kaiken muun anteeksi. Tuota sinistä kauniimpaa harvoin näkee. No, ehkä lemmikissä...

Mutta nyt olen siis täyttänyt 40. Tuntuuko mitenkään erilaiselta? Ei edelleenkään. Luojan kiitos en kuulu ikäkriiseilevien joukkoon. Toisaalta olisi varmaan paljon helpompaa, jos olisi muita kriisejä ja suruja niin vähän, että jaksaisi hermoilla vuosien karttumisesta. ;)