Katson juuri mukavan päivän ehdittyä iltaan dokumenttia hollantilaisista kaksosista, jotka ovat tehneet elämäntyönsä prostituoituina. Aina välillä havahtuu siihen, miten hyvä oma elämä kaikesta huolimatta onkaan, miten rauhallista ja turvallista. Eivät nuo kaksi rouvaa epätoivoisen surkeita ihmisiä ole, ovat vain eläneet niinkuin ovat eläneet ja ovat selvästikin sinut itsensä kanssa. Mutta se, mikä tuntuu pahalta, on kuulla heidän kertovan muiden ihmisten reaktioista ja käytöksestä. Niiden, joiden elämä on ollut helpompaa, turvallisempaa, rauhallisempaa. Mitä sellaiset ihmiset ovat arvostelemaan? Millä perusteella kukaan kuvittelee olevansa parempi tai hienompi ihminen kuin esim. juuri nuo kaksi vanhaa naista? Ihmisiä me olemme kaikki, lopulta ja ihan yhtä yksin meistä jokainen täältä lähtee riippumatta siitä, miten köyhän, rikkaan tai keskiluokkaisen elämän on elänyt.

Iso tyttö sai minulle kyyneleet tänään silmiin. Hän pyysi, että soitaisin jotain kaunista Youtubesta. Minä soitin Balladin elokuvasta Klaani. Lapsi kuunteli sitä ja sanoi sitten silmät hymyillen, että hänen mielestään laulu kuulosti siltä kuin se, mistä siinä kerrottiin olisi ihan totta. Lapsellanikin ovat selvästi aistit avoinna ja kyky kuulla, milloin joku on vilpitöntä ja oikeasti syvää, ei vain kiiltävää ja pinnalta kaunista. Äidin sydän paisui ylpeydestä, Minulle se, että ihmisellä on kyky kuulla ja nähdä, on tärkeämpää kuin moni asia. Se tarkoittaa, että lapsellani on taiteilijan sydän. Sitä minä haluan vaalia ja kannustaa. Ei sillä ole väliä, mihin sitä sydäntä lopulta käyttää, kunhan se vain on olemassa.

Nyt otan kutimen ja yritän jaksaa katsoa Bunuelin Päiväperhosen loppun asti. Epäilen kyllä, että heikosti käy...

Stella Liina

Sairastupa jatkaa. Enää ei ollut lämpöä, mutta melkoista niiskutusta ja räiskintää ilmassa. Leikimme siis paperinukeilla. Tilasin Majapuusta ihanan paperinuken isommalle tytöle nimpparilahjaksi ja se onkin ollut melkoinen menestys lahjana. Vaatteet ovat ihania ja nukke on vielä ihan omistajansa näköinen. Kuulemma. ;) Mukavinta tuossa on, että paketissa on mukana sekä valmiiksi väritettyjä että väritettäviä vaatteita. Pelkään pahoin, että joudun vielä tilaamaan jonkun toisenkin nuken... Pakko tunnustaa, että lapsena suosikkitouhujani olivat aika isoksi asti paperinukkeleikit ja että omien nukkieni parhaimmisto on huolella talletettuna (ja että vielä välillä huomaan sovittelevani niille vaatteita enkä raaski luovuttaa niitä leikkeihin). Seuraavaksi varmaan pitää alkaa piirrellä tytön nukelle uusia asuja, se oli lapsena kaikkein parasta paperinukkeleikeissä.

Niin ja tuo Majapuu noin yleensä. Hitsit, että minä vain tykkään noista tuotteista.

Isokenkäinen

Ohitin epäluulojani ja tilasin netistä itselleni syyskengät. Ne tosin menivät parempiin jalkoihin aika nopeasti. Silakka kiipesi äidin kenkiin. Hiukan on vielä kasvunvaraa. Se mikä ilahdutti on, että kengät olivat kuin jalkaani tehdyt. Kelpaa kulkea syyssäässä.

Noin muuten olen ylläpitänyt sairastupaa. Isompi tyttö halusi jotain hyvää välipalaksi ja minunkin teki mieli lättyjä. Ainoa ongelma oli, että jääkaapissa oli vain yksi kananmuna, mutta kyllä se riitti hyvin, kun hiukan säveltelin taas omiani. Mustikkaletut olivat herkullisia. Ikävä vain, että tyttö on sen verran väsähtänyt, että edes letut eivät maistuneet kunnolla.

Mustikkaletut

4 dl kauramaitoa

3 dl vehnäjauhoja

1 muna

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2 rkl sokeria

loraus öljyä

n 1 dl pakastemustikoita

Sekoita taikinan ainekset taikinaksi ja anna turvota vartin verran. Sekoita joukkoon jäiset mustikat. Paista pikkuletuiksi keskilämmöllä. Minä söin omani kookoskerman ja kirsikkahillon kanssa, tyttö kookoskerman ja sokerin seurassa. 

Isompi lapsi lähti tänään koulun jälkeen isänsä kanssa käymään lääkärissä ja kun pienempi kiskoi iltapäiväuniaan, minä harrastin ahkeraa raivaamista. Ts. pääasiassa ulkoistin taloudesta kasakaupalla erinäistä sälää ja roipetta, joka sälän ja roippeen tuottajan mukaan on Erittäin Tärkeää Askarteluun Varattua Tarpeistoa, mutta joka vähemmän perehtyneen silmään saattaa vaikuttaa vain valtavalta kasalta paperisilppua. No, joka tapauksessa tuo silppu on ainesta, jota yleensä ei kaivata, jos se poistetaan tuottajan ollessa poissa näköetäisyydeltä... Samalla siirsin askartelutarvelipaston toiselle seinälle ja sain tilaa Silakan vaatteille oven viereen. Säilytysratkaisuon edelleen keksimistä vaille kasassa, mutta hiljalleen, hiljalleen...

Illalla poimin karviaisia ja on kyllä pakko tunnustaa, että takaraivossa alkoi kyteä ajatus puskan poistamisesta pihaltamme. Karviaiset eivät ilmiselvästi halunneet tulla poimituiksi. Peukalossani oli jatkuvasti pystyssä erinomaisen teräviä piikkejä, pistiäisen toukat yrittivät käydä kimppuuni ja hämähäkitkin olivat tehneet parhaansa marjojen suojaamiseksi. Ne pistiäisen toukat olivat ehkä ällöintä mitä tiedän... Noin yleensä tarkkailen ötököitä mielelläni, mutta tästä löytyy minun rajani. Ne vain ovat ä l l ö t t ä v i ä ja kaiken lisäksi mussuttavat lehdet pensaista. Ensi keväänä pitää olla valppaana mäntysuopaliuoksella täytetty sumutinpullo tanassa heti keväällä.

P.S: Tiedättekö mikä on laiskuuden huippu? No se on sellainen, joka ei viitsi tyhjentää kameran muistikorttia vaan ottaa kuvat mieluummin kännykän kameralla...

Tämä päivä mei melkoisessa usvassa. Silakkaa taisi nuha vaivata keskimääräistä pahemmin viime yönä ja kun isosisko vielä hoiti omat päivystysvuoronsa, minun uneni jäivät minimiin. Ohjelmassa oli myös runsaasti keltaisten kumisaappaiden ulkoilutusta kaatosateessa. No, ilma on sateella happipitoista ja illasta jo paistoi aurinkokin.

Silakalle tuli nippu lumputettavaa Lindexiltä. En vain kyennyt vastustamaan poromekkoa ja -paitaa, vaikka neidin vaatevaranto no luvalla sanoen melko laaja. Mutt yhtään porovaatetta ei ennestään ollut. Eikö se riitä perusteeksi?

Sängyn viereisen lipaston kirja- ja romuvuori kasvaa kasvamistaan. Kohta saan hyllyjä seinään ja sitä kautta läjää kutistumaan.Sitä en kyllä ihan ymmärrä, miksi tytön meikkipään meikit ovat siirtyneet minun yöpöydälleni. En tunnusta käyttäväni moisia...

Jotenkin kaikesta tahmeudesta huolimatta sain tänään mutaman ihan hyvänkin ajatuksen tavaravuoren kesyttämiseksi. Tai siis lähinnä ajatuksen siitä, miten noita roinia saisi jotenkin järjelliseen järjestykseen. Meiltä puuttuu esim kokonaan paikka Silakan ulkovaatteille. Nyt minulla on sentään ajatus siitä, mihin sellainen voisi järjestyä näppärästi. 

Tämä päivä meni melkoisen rennossa sunnuntaiolotilassa juhlakokkailuista toipuen ja pääosin lepäillen. Vaihdoin minä sentään lakanat, uudet Marimekot pääsivät pestyinä (ja hyvin ryppyisinä) petiin. Päivällä makailin sohvalla Frasierin seurassa ja kun sain selkäni irtoamaan mukavasta pehmeydestä, korjailin pikkuisen kasvimaalta satoa ruokapöytään. 

Porkkanat ja punajuuret olivat intoutuneet kasvamaan ihan kunnolliseen kokoon ja pääsimme herkuttelemaan niillä. Perunasadosta en ehkä viitsi edes puhua. Valkosipulitkin jäivät pienenlaisiksi, mutta eiköhän noita ruokaan voi laittaa. (Sora ei ole mitään hiekoitussepeliä vaan aika isorakeista ja karkeaa eli eivät sipulit sentään ihan olemattomia ole). Samaa vauhtia perkasin valkosipulimaasta rikkaruohot, jätin osan kynsistä juurtumaan ensi vuodeksi ja tilasin mieheni kärräämään kompostia maanparannusaineeksi. Kieltämättä tämänhetkinen valkosipulimaani on sen verran savinen ja varjoinen, että taidan ensi vuodeksi laittaa vähän kynsiä johonkin aurinkoisempaan ja muhevampaan kasvupaikkaan ihan kokeeksi. Jospa sipulien koko hiukan kasvaisi.

Silakka on heittäytynyt vaativaksi vauvaksi ja haluaa, että myös hänen jalkansa pitää rasvata kookosöljyllä iltaisin. Samalla neidin varpaita pitää hienoa ja pikku epeli nauttii silminnähden hellittelystä. Kun varpaat on rasvattu voikin siirtyä hetkeksi äidin syliin nauttimaan iltamaidot ja sitten onkin aika siirtyä unten maille. Hyvää yötä!

Nonni. Talon täydeltä vieraita syötetty, juotettu ja kakutettu. Väsynyt mutta onnellinen. Kakku onnistui tällä kertaa erinomaisesti sekä ulkoasultaan että maultaan.