Sillä silmällä

Minä käytän äärimmäisen harvoin koruja. Viime aikoina en ole käyttänyt edes sormuksia, koska ne ovat hölskyneet ikävästi. Kaikkein vähiten olen käyttänyt erilaisten ketjujen rihkamakoruja. Minä en ole  myöskään erityisen konservatiivisten korujen ystävä. Korussa pitää olla joku juttu, materiaalin ei tosiaankaan tarvitse olla kultaa ja jalokiviä. Tykkään puusta, kivistä, värillisistä metalleista, lasista, koristemaalauksista, emalista, luusta, akryylistä...Mutta en tosiaan ihan rihkamasta.

Kunnes sitten... Hömppämaukan kuvastossa iski silmää tämä. Ja ihan oli pakko saada. Tuossa vain on jotain hysteerisen höperöä fiilistä. Mulkosilmiä ranteen täydeltä. Olen rakastunut. (Tästä tuli pikkuisen samaa hihityttävää fiilistä kuin opiskelukaverin tekemästä rannekorusta, johon oli upotettu lasisilmä.)

Ja pitäähän sitä toivottaa. Ystävänpäivää! Oikein mukavaa ja iloista sellaista. Mielellään ystävien parissa tai ainakin ajatuksissa.

Aina välillä mietin, mitä on ylellisyys. Minulle ylellisyys löytyy tästä. Tosiasiasta, että minun tarvitsee vain avata ovi, kävellä muutama kymmenen metriä ja saan katsella ketkä kaikki ovat tällä kertaa nousseet uimasta koskesta. Ainakin ystävämme piisami oli tällä kertaa jättänyt jälkensä ja veikkaanpa, että yhdestä avannosta oli kömpinyt esiin saukko. 

Minä pidän mahdottomasti siitä, että voin lasten kanssa nähdä erilaisia eläimiä ja niiden jälkiä, kuunnella jos jonkinlaista viserrystä ja laulua. Keväällä ja alkukesästä saan herätä satakielten lauluun ja kuunnella huuhkajaa. Ihan normaalien tulkkujen ja sirkkujen lisäksi meitä käy tervehtimässä myös harvinaisempia lintulajeja.

En tiedä onko tämä vanhenemista vai mitä, mutta huomaan tarkkailevani luontoa ja sen ilmiöitä koko ajan intensiivisemmin. Odotan kevään ja syksyn kurkiauroja ja tuijotan taivasta, että joutsenten muutto ei vain pääsisi huomaamatta ohitse. Pienet asiat tuntuvat koko ajan tärkeämmiltä.

Kauramurotaikina

Innostuin tänään leipomaan pikkuisen ja teki mieli marjapiirasta. Marjoiksi kaivoin pakkasesta kirsikoita ja puolukoita ja niille pediksi Kotigastronomin loistavaa vaniljakreemiä. Pohjan muokkasin netistä löytämästäni ohjeesta (jonka alkulähde on vaipunut unhoon. Anteeksi.) Mutta ohje menee näin:

Kauramurotaikina

150 g margariinia

1 dl sokeria

1 muna

2 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

0,5 dl karkeita spelttijauhoja tai esim. kauraleseitä

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa muna vaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele piirasvuoan pohjalle, täytä marjoilla tms. ja paista 200 asteessa 30-40 min. Hyvää, nam.

 

Lämmin ilma on saanut linnut lauleskelemaan mahdottomasti. Tänään ruokapaikka täyttyi sirkutuksesta, välillä sirkuttajat lenähtelivät puiden latvuksiin mekastamaan ja sitten kokonaan muualle. Pikaisen lajintunnistuksen perusteella päättelin tipusten olevan tiklejä. Vähän värikkäämmän sarjan varpuslintuja peippoja siis, jos olen oikein ymmärtänyt.

Lämpö ja vesisade taisivat valitettavasti viedä vähäisetkin lumet mukanaan. Tänä vuonna taitaa talviurheilu olla aika rajallista. Suksia ei ole vielä edes kaivettu kellarista. Mahtaako maksaa vaivaa?

Pakollinen Runebergin torttupostaus. Olkaa hyvät. Oikeastaan halusin tehdä tämän, koska löysin makuuni täydellisen ohjeen. Minna-Leena Omasta (p)ajasta ystävällisesti julkaisi ohjeensa ja minä apinoin sitä. No, sen verran muutin, että kerman tilalle laitoin kookosmaitoa. Seuraavalla kerralla taidan myös vaihtaa paistolämpötilan vähän korkeaaksi suosiolla, mutta epäilen, että tarve saattaa johtua uunini omituisuuksista. (Ja sokerivesikuorruttelu meni tällä kertaa totaalisen metsään)

Mutta hei! Hyvää päivää Rune Berg!

Puutarhaunelmia

Päivät ovat pidentyneet. Tänä aamuna koululaisen saattoi päästää matkaan ihan hyvällä mielellä,vaikka taskulamppu olikin piiloutunut jonnekin. Enää ei ollut säkkipimeää, oli vain hämärää. Ihan kohta on aamulla valoisaa. Pienempi neito puolestaan katseli illalla ennen kauppareissua ulos ja sanoi, että ei ole vielä ilta ja pimeää. No ei ollut, vaikka kello oli yli viiden. Ihanaa!

Joten jo piti avata sekretääri ja tutkia millaisia siemeniä sinne olinkaan syksyllä säilönyt ja olisiko niissä mahdollisesti sellaisia, joita pitäisi jo laittaa kasvamaan. Olisi toki, idänunikot ainakin olisi syytä laittaa esikasvatukseen vähitellen, chilitkin taitavat arvostaa aikaista kylvöä ja kohta voisi laittaa persiljojakin purkkeihin itämään. Kesäkurpitsat (aika ihania nuo valkoiset ja kasipallot!!!) saavat toki vielä odottaa. Mutta kylläpä viherpeukaloa kutittaa pahasti ja ihan mielelläni iskisin jo rukkaset multaan.

Ihan pikkuriikkisesti harkitsen myös palstaviljelijän uraa. Saa nähdä, miten käy. Perunoitakin olisi mukava kasvattaa hiukan suuremmalla alalla kuin muutamassa pussukassa. Ja pikkuisen muitakin.

Huivi pikkukalalle

Pitkästä aikaa sain kudottua jotain ihan valmiiksi asti. Havaitsin tuossa kovilla pakkasilla puutoksen Silakan huivivarannossa ja kutaisin pikaisesti täydennystä. No, sopivasti sitten sääkin leutoni, kun huivi valmistui... Lanka on Sublimen baby cashmere merino silkiä, kaivettu matkalaukusta eli vihdoin on jotain erinomaisesti marinoitunutta hyödynnetty. On muuten ihanaa lanka, pehmeää kuin unelma. Käyttäjäkin arvostaa.