Frozen

Oli aika frozenia tämä alkuvuosi. Jäätävää suorastaan. Muutaman kerran kävin kameran kanssa kävelyllä, mutta aika vähiinhän kuvaaminen jäi, koska sormet eivät vain tarjenneet edes hanskoissa. Joten kuvaaminen jäi hiukan vähiin. Mutta synttärit vietettiin, tietenkin Frozen-teemalla. Koska varsinainen päivä oli vikolla, juhlimme ihan perheen voimin jäätelökakulla. Alkujaan tuon kaatuvan reppanan oli tarkoitus olla Olaf, mutta tulimme siihen tulokseen, että olihan se lumihirviökin ihan oleellinen osa elokuvaa. Varsinaisten partyjen aikaan sitten piti nähdä hiukan enemmän vaivaa ja tein vaaleansinisen kerroskakun, jolla Elsa ja Olaf tönöttivät ja joka oli koristeltu lumihiutalein. Kelpasi tarkan ohjeistuksen laatineelle tilaajalle.

Koskeen oli jäänyt talvea viettämään yksinäinen joutsen. Paikalliset lintuharrastajat ovat ruokkineet joutsenta ja se suhtatuukin ihmisiin aika myötämielisesti. Istuskelee usein ystävänsä sorsan kanssa jään reunalla. Ihmeesti tuo selvisi kohtuuhyvin niistä kovistakin pakkasista. Koskihan ei koskaan jäädy kokonaan upeen, mutta ilman ruokintaa lintu ei olisi varmastikaan kestännyt. Kaunis eläin, toivottavasti pääsee keväällä liittymään lajitoveriensa seuraan.

Nyt meillä podetaan loptonta flunssaa. Suostuisin jo luopumaan..

Koiran takki

Innostuin ompelemaan pitkästä aikaa. Tällä kertaa ihan puhdas tarve (ompelin silloin kovimpien pakkasten kolkutellessa ovelle) oli melkoisen tehokas motivaattori. Toki myös se auttoi, että ystävä kävi tipauttamassa lainaksi lehden, jossa oli kaavat pikkukoiran takkiin. Ensimmäisen harjoitelman tein ihan kaapin perältä löytyneestä puretusta tuulitakista ja paksusta fleecestä. Kuten kuvasta näkyy, Kermit-takki ei saaavuttanut ihan varauksetonta suosiota. Häntä meni koipien väliin. Siispä piti tehdä hiukan katu-uskottavampi versio nuorelle miehelle. Pääkallotakki oranssilla vuorilla oli selvästi mieluisempi. No todenpuhuen muokkasin kaavaa hiukan pidemmäksi, että peppukin pysyy lämpimänä. Ja kyllä tuo pääkallotakki sitten pääsääntöisesti sujahti koiran päälle.

Kaavat löytyivät 2000-luvun alkupuolen Suuresta Käsityölehdestä. Kaava oli hyvä, ohjeet ihan luokattoman huonot. Ikävä kyllä alussa seurasin niitä enkä järkeäni ja purkuhommiinhan tuossa päädyttin. Mutta muutenhan noita oli mukava ommella ja mielikin oli hyvä, kun koira sai pikkuisen lämmikettä niskaansa paukkupakkasilla.

Uusi vuosi ja vanhan loppuja

Loppuvuosi veti mielen matalaksi. En oe pystynyt kirjoittamaan blogia, koska oikeasti niin moni asia on ollut ihan liikaa. Mukavien höpöttely pikkuasioista on tuntunut aika triviaalilta. Ja toisalta se olisi se asia, joka varmasti olisi terveellistä. Loppuvuodesta kotiasioissakin tuli sen verran iso huoli vastaan, että sanottava loppui. Ja kuvattava. Olen ottanut tänä syksynä ihan ennenkuulumattoman vähän kuvia. Yhtään mistään. 

Toivon, että lukko vähitellen aukeaa uuden vuoden myötä. Toivon rauhallista tulevaa vuotta, rakkautta ja toisista välittämistä. Koska sitä me kaikki oikeasti sisimmässämme kaipaamme.

Olkoon vuoden ohjenuoranani: 

"Two men look out through the same bars; One sees the mud and one the stars." 

- Frederick Langridge -

Omalta osaltani yritän muistaa olla se, joka katselee mudan sijasta tähtiä. Tähdissä on paljon enemmän nähtävää.

Monokromaattista

Vielä eilen aamulla monokromaattisuus tarkoitti ankeaa kuraa ja mädäntyneitä lehtiä, illasta maailma muuttui vähitellen musta-valkoiseksi. Pimeys väheni, vaikka valoa ei ole yhtään enempää. Minulle tuo loputon lokakuu on koettelemuksista kauhein ja siksi siedän vaikka satunnaiset sähkökatkot, jos ne johtuvat lumesta. Lumen valo vie kiristystä rinnasta hämmästyttävässä määrin. Sai minut jopa kaivamaan kameran esiin ja kuvaamaan. Tämän päivän monokromattisuus taisi olla aika poikkeukselisen tehokas. Huvitti, kun tutkin aikaansannoksiani ja totesin, että värikuvissani värien määrä on tällä kertaa huomattavan vähäinen. Mutta ei haittaa, harvoin saa kuvattua noin jylhän vaikuttavia kuvia.Veden pinta heijasti aivan peilinä ja pilvet roikkuivat raskaina maiseman niskassa.

Mutta tunnustan ihan pikkiriikkisen toivovani, että tänä yönä ei tarvitsisi kanniskella jääkaapin sisältöä parvekkeelle. Että saisi ihan vain nauttia lumisen maiseman kauneudestä.

Kuuhulluutta

Kävimme tänään alkuillasta kuutamokävlyllä rannassa. Kuu hehkui aluksi pronssinkarvaisena, rantaan ehdittyämme enää kullankeltaisena. Jotenkin tämä varhain laskeutuva pimeys on vähän surullista. Illasta ei enää näe tehdä ulkona mitään.

Syyssävyjä

Long time no seen... Yritän taas varovaista kanbäkkiä. 

Ostin joskus Lankamaailmasta kerän sukkalankaa, jossa näytti olevan ruskeaa ja varsin kirkkaita okran sävyjä. Lanka marinoitui jokusen vuoden kunnes iski tarve kutoa kolmiohuivi. Ullaneuleen tulppaani vaikutti soveliaalta mallilta. Kevään aikana kudoinkin tuon perusosan valmiiksi ihan rivakasti mutta sitten hyytyi. Kudin lojui yöpöydällä kesän ja alkusyksyn kunnes päätin, että nyt se tulee vihdoinkin valmiksi. Ja tulihan se, peräti kaksi iltaa taisi mennäkin. Minkähän ihmeen takia tuokin jäi ufoksi? Mutta kaunis se on ja värit ovat oikeinkin syksyiset. Tosin sitä okraa on lopulta paljon vähemmän kuin alkujaan arvelin, mutta mun sävyisiä raitoja sitäkin enemmän. Mallikin oli sopivan looginen ja mallineuleet sujuivat suhteellisen ongelmitta. Tulpaanista voisin hyvinkin kutoa hiukan isomman uusintaversion. Harkitaan. Välillä voisin tosin siirtyä johonkin toiseen mallin.

Lanka oli Hot Socks Spectra, väri 71, kulutus n. 90 g ja puikkoina Knit picksin pyöröt kokoa 4 (oletan).

Ne tulivat!

Siis sipulikukat saapuivat. kieltämättä olin jo viettänyt postilaatikon alla jokusen viikon malttamattomana. Mutta parempi myöhään jne. Oli kuulemma Hollannisssakin ollut huono vuosi noin sään suhteen ja sipulit myöhässä, mutta nyt ne ovat täällä joka tapauksessa. 

Tarvitsin uusia kasveja etupihan penkkeihin ja takapihalle päärynän juurelle. Jotenkin olin tilannut aika musta-valko-vaaleansinisen setin. Ei erityisen räiskyvää siis. Toisaalta tuo suklaakirsikan juurella oleva maa on muutenkin varsin valkean sävyseksi kukitettu. Kokeilen, josko kerran elämässäni onnistuisin olemaan jotakuinkin hillityn hienostunut jossain asiassa. Toisalta olen melko varma, että minun tuurillani sen musta-valkoisen tulppaanisekoituksen sijaan purkkin onkin eksynyt pinkkien ja keltaisten tulppaanien sipuleita... No joo, toivokaamme, että näin ei ole käynyt. Mieluusti näkisin sen hillityn sävyisen visioni...

Niin ja ihailkaa ja ihmetelkää. Muistin kerrankin kirjata ylös, mitä minnekin olin laittanut. Samaa vauhtia kirjasin myös niitä aiemmin penkkeihin laitettuja kasveja muistiin. Jospa ensi keväänä en joutuisi kovin monesti ällistelemään kukkamaitani ja sitä, miten en yhtän muista, mitä moisiin olen upotellut. Ei tule vanhuus yksin, se tulee koko ajan heikkenevä muisti seuranaan.