Mansikkasukat

Nähtävästi minuun on iskenyt jokin outo tekemisen tarve tai ainakin tarve saada ufoutuneita töitä valmiiksi asti. Tässä syksyllä aloitetut neidin villaiset polvisukat. Lanka Admiral, sävy 1957, puikot 2,5 bambusukkapuikot  ja lankaa kului koon 29 sukkiin alle 50 grammaa. Malli on ihan omasta päästä kaivettu, varret noita pikkupalmikoita lukuunottamatta ihan perus 1o 1n -ribbiä. Neiti valitsi langan aikanaan ihan itse ja mieleisiltä nuo kyllä vaikuttivat (mikäli ylemmän kuvan perusteella epäilyttää). Jotta seuraavaksi miehen sukkia (siitä Ticoticosta) jatkamaan ja niiden jälkeen ajattelin vihdoin aloitella pöllöneuleen ihan itselleni.

Silmämunakaulakoru

Ei tullut turhaan neljää vuottaa kultaseppäopistossa aikaa vietettyä. Osaan sen jäljiltä sentään pujotella helmiä vaijeriin. :D Oikeasti ensimmäinen askartelukoru, jota ihan oikeasti voin kuvitella käyttäväninkin. Pukeudun pääasiassa aika tummiin vaatteisiin, tämä voisi piristää. Idea iski, kun näin Esteriinan sivuilla noita isoja karkkihelmiä. Pakko oli tilata. Voisi kokeilla tehdä toisenkin, niin, että nuo välihelmet olisivat ihan mustia ja valkoisia. Olisi sitten vähän asiallisempi viritys. Mukamas.

Oikeasti käytän koruja ihan äärimmäisen harvoin. Rintakorut ovat ok, ne eivät yleensä ole tiellä ja niillä saa helposti näyttävyyttä esim yksinkertaiseen jakkuun. Mutta muuten minulla on kihla- ja vihkisormus ja korvissa harjoittelurenkaat. Ja siinä se. Jospa joskus oppisi. Jotenkin kaulakorut saavat vähän tukalan tunteen ja mummomaisen olon. Älkää kysykö miksi. Tuon muinaisen koulutuksen jäljiltä jäi vielä sen verran ammattitautia siinä suhteessa, että korussa on oltava ideaa, mitää tusinatuotantojuttuja en vain osaa käyttää. Lisäksi korun on vielä oltava mukava. Hah... Siitä sit yrittämään. Minäkö muka nirso?

Korurasiasta löytyy siis jonkin verran omaa tuotantoa, pari Kalevala Korun tarkoin valikoitua riipusta, piensarjaa oleva kaulakoru isompii juhliin ja runsaasti erilaisia puisia koruja. Toisaalta olen suurimman osan aikaa nykyisin kotona fleece-paita ja velourhousut ylläni, ne eivät hirmuisesti koruja kaipaa. Ehkä sitten, jos joskus vielä pääsen jonnekin töihin tai opiskelemaan.

Niin ja helmihommissa olen keskittynyt pääasiassa silmukkamerkkeihin. Kai sitä voisi noita korujakin enemmän yrittää. Vaikka lahjaksi.

Tapettimietintää

Lienen jo aiemmin vikissyt aiheesta, että en tykkää olkkarin tapeteista. Tai tykkään, mutta ne tuntuvat liian levottomilta, isokuvioisilta, liian kontrastikkailta, hukuttavat kaiken. Tässä sitten tämänhetkinen kärkikolmikko Ritolan valikoimista. Epäilen kyllä, että ehdin muuttaa mieltäni jokusen kerran ennen lopullista tapettivalintaa.

Olen kyllä kovasti haaveillut Kaipiaisen erilaisista kiurutapeteista, muttamutta... Ne taitavat kaikki olla turhan tummia tuohon olohuoneeseen ja jotenkin kaipaan isokuvioisen medaljonkitapetin jälkeen jotain vaaleaa, selkeää ja graafista. Kaiken lisäksi huone on pohjoisen suuntaan eli sekin puoltaa vaaleutta. No, emme me heti ole huonekaluja siirtelemässä kuitenkaan, mutta jospa kipaisi joku päivä hakemassa tehtaanmyymälästä pari  mallipalaa ihmeteltäväksi... Vaikka samalla, kun hakee muutaman rullan pöllöjä saunaneteiseen. Se kun puolestaan kaipaa vähän elämää seinille.

P.S. Tuossa toiletissa piipahtaessa tuli mieleen paikka, jonne tuo tummanpunainen (tai sit kirkkaanpunainen) Kiurujen yö sopisi kuin nenä päähän. Alakerran pikkuvessaanhan tietty. Siellä on jo valmiiksi varsin villit tapetit, nämä olisivat oikeasti muutos rauhallisempaan suuntaan. Ja kiurujahan on ihan pakko saada joskus edes johonkin.

Bambi

Alan nähtävästi löytää sisäisen koristelijani. Olen aina ollut enemmän kuin huono tekemään mitään koristeluja, asetelmia tms. Mieluummin siivoan tavarat kaappiin ja tasoilla lojuu kaikkea muuta paitsi kaunista katseltavaa. No, nyt näyttää siltä, että alan suuntautua osittain söpöstelyyn päin. Tuo pulloasetelma nähtävästi kehittyy viikottain. Eiliseltä kirppisereissulta tahtoi ehdottomasti mukaan pikkuinen bambi. (Ja siis tähän asti posliinieläimet eivät tod. ole minua kutsuneet.) Se vain oli jotenkin niin liikkis. Löysi paikkansakin pullometsästä heti.

Revontuliposeerausta

Revontulihuivi tuli valmiiksi. No sellaiset pikkujutut kuin päätteleminen ja pingoitus ovat vielä tekemättä, mutta äkkiäkös nuo (varsinkin jos löydän vielä päättelyneulani jostain). Muuten hyvä, mutta tällä kertaa Siperia opetti, että kannattaisi ehkä katso ohjeesta puikkojen koko ennen työn tekemistä. Tuli tehtyä melko pieni revontulihuivi, neidille sopivaa kokoa. Onneksi tuo tykkää mustasta ja harmaasta, joten tällä kertaa käykin niin, että tilaan itselleni omaan huiviini uudet langat ja teen sen sitten niistä uuden version tälläiselle hiukan pidemmänpuoleiselle ihmiselle sopivampaan mittakaavaa. ;)

Mutta speksit: Lankana Tallinnasta ostamani 100% villa, vahvuus 7/2, pyöröpuikko 3,5 mm (ääliöminä) ja lankaa meni n 190 g. 

Tämä oli kyllä mukava ohje. Oikeastaan ei edes harmita, että "joudun" tekemään toisen version itselleni. Pääsenpä sitten siinä (jos muistan), tekemään nuo reikärivitkin ohjeen mukaan. Koskahan sitä ihminen oppii lukemaan ohjeet ajatuksen kanssa?

Jumittaa

Jonnekin päin pitäisi suunnata, jotain tehdä, jostain haaveesta ymmärtää luovuttaa. Mutta onko pakko, jos ei jaksa eikä halua? Mikä ihme siinä on, että tämä aikuisena oleminen on vuosi vuodelta vaikeampaa? Koska siihen oppii ja tottuu, koska pääsee hyppäämään oravanpyörään ja juoksemaan siinä turvallisesti eläkeikään asti? Vai pääseekö siihen koskaan, jos nelikymppisenä ei edelleenkään tiedä, mitä elämällään olisi parasta tehdä... 

Ohhoijakkaa. Tätä tämä liian pitkään kestänyt erakoituminen sisällä teettää, vanne puristaa päätä ja pinna alkaa olla katkeamispisteessä niin lapsella kuin vanhemmallakin. Ja askartelukaapin ovenkahvat ovat edelleen vaihtamatta.

Ilmalämpötumput

Kädet ovat palelleet ihan mielipuolisesti sekoitelankaisissa kirjoneuletumpuissa, joten oli pakko saada nuo jo aiemmin mainostamani Peuransarvilapaset puikoille ja sitä kautta valmiiksi jäätyviä käsiä lämmittämään. Totesin neuloessani, että malli on melkoisen leveä minun kätösiini (tai sitten Kureyon on paksumpaa kuin suosituslanka), joten tein resorit suosiolla 9s/puikko. Lisäsin sitten ranteiden jälkeen silmukkamäärän tuohon ohjeen 44:ään. Aika leveäthän noista tuli, mutta mahtuu sitten alle toiset, ohuemmat tumput (jotka myös ovat työn alla). Peukalot näyttävät ihan massiivisilta, mutta niissä onkin ajatuksena se, että ne eivät mene ihan pintaa pitkin ja siten jää ainakin teoriassa lämmittävää ilmaa peukalonkin ympäri. (Pari kertaa kun on tuntunut siltä, että peukalon saa poimia kesken reissun  mukaansa lenkiltä). Niin ja värit näyttävät (ainakin minun säätämättömältä näytöltäni) olevan aivan mitä sattuu kuvassa.

Mutta lanka tosiaan Noro Kureyon (väri 254), sukkapuikot nro 3 ja lankaa kului n 80 g.

Ja nyt kun sain tumput valmiiksi onkin mukava seurata, miten säätiedotuksissa luvataan lämpenevää.. Mies nimesikin nuo ilmalämpötumpuiksi, kun marisin muutama päivä sitten, että voi olla varma, että lämpenee, kun nuo valmistuvat...  Onhan tätä pakkasta toisaalta jo riittänytkin, välillä voisi vaihteeksi vähän lauhtuakin.